• Scherzo

Viimeisiä viedään...

Viimeinen ilta Sydneyssä. Huomenna illalla klo 18:05 paikallista aikaa minun pitäisi istua koneessa joka suuntaa kohti Bangkokia ja sieltä kotiin. En osaa oikeen vielä sanoa onko haikea olo vai mitä. Toisaalta on. Olisin hyvinkin voinut hengata täällä vielä muutaman viikon ja katsella vain ympäriinsä. Kolme viikkoa on lyhyt aika, en kerennyt edes Sydneytä kokonaan luuhata läpi. Melbournessakin kerkesin piipahtamaan vain nopsaan, samoin Byron Bayssa. Joten tänne pitää tulla uudelleen ja ajan kanssa, ts. kolme kuukautta pitää varata aikaa... Kuukausi Sydneylle ja ympäristölle, sitten lähteä käväisemään Uudessa Seelannissa ja Tasmaniassa. Ja sen jälkeen koko loppu Australia, Queenslandin Gold Coast ja Pohjoisterritoria - Alice Springs, Uluru ja Kings Canyon. Länsi Australiassa Perth ja loputonta avaruutta. Etelä Australiassa totta kai Adelaide ja Priscillan innoittamana Coober Pedy :D

Kauheasti oli suunnitelmia tällekin reissulle, mutta emäntäni saamattomuus latisti suunnitelmat. Piti lähteä ensimmäisellä viikolla Hunter Valleyyn, mutta kun tuli päivä, jolloin sinne piti lähteä, yhtäkkiä olikin hänen veljenpoikansa syntymäpäiväjuhlat... ja sitten satoi ja vaikka mitä. Noh, otin ohjakset omiin käsiini ja kävin sentään Melbournessa ja Byron Bayssa yksikseni, vähän tylsää mutta minkäs mahdat kun ei saa matkaseuraa.

Jotenkin pienessä mielessäni on käynyt ajatus myös tänne muuttamisesta. Töitä jos olisi ensin täällä niin se helpottaisi asiaa kummasti. Tosin olen vain 28 vuotias... ja jotenkin tuntuu siltä, että jos koskaan ajattelin asua ulkomailla sinne pitää lähteä ennen kolmenkympin rajapyykkiä. Australia ei olisi paha vaihtoehto, hyvä ilmasto, ihania ihmisiä, rentoa elämäntyyliä ja aurinkoa :-)

Mutta... Nyt pakkausta, toinen matkalaukku oli pakko ostaa jotta kamat mahtuvat kunnolla matkaan. Maanantaina minun pitäisi olla jo takaisin... kunpa voisi tämän lämmön tuoda mukanaan...