Hengähdän hetkeksi.
Cher laulaa toivovansa kääntää aikaa taaksepäin.
Minä en.
Hani on Tampereella sukuloimassa, minä olen kotosalla. Pyykki peseytyy, tiskit tiskaantuvat koneissaan.
Minä istahdin soffalle.
Silloin kun ollaan yhdessä, ei kerkeä ajattelemaan asioita kunnolla. Yksinollessa niitä asioita sitten kerkeää ajattelemaan ihan liian kanssakin.
Kai se vain pistää miettimään, kun tämä pari kuukautta mitä ollaan tunnettu ja oltu yhdessä on mennyt periaatteessa niin hyvin kuin vain voi mennä. Molemmat tunnetaan toisemme aika hyvin. Me ajatellaan aika samalla tavalla. Ollaan aika samanhenkisiä hyvinkin monella tavalla. Ja kummankin kaverit ja ystävät on tuumanneet, että sovitaan toisillemme poikkeuksellisen hyvin. Ovat mm. sanoneet että olemme kuin samasta puusta veistetyt.
Mutta, silti, minkä ihmeen takia mulla on tämmöinen kamala pelko tämän suhteen onnistumisesta, vaikka ollaan kummatkin luvattu itsemme toiselle.
Tämä on tätä ihanaa paranoiaa. Oh joy!
Ja kaikenlisäksi.... Mä en ole ikinä ollut kenestäkään mustasukkainen, nyt hanin kanssa sekin on tapahtunut, tosin en tiedä vain miksi.
Silti, mä rakastan sitä miestä.
CeCe Peniston - Finally (7" Choice Mix)
