• Rokkihomo

Virallisesti kevät

Kevät.

Aloitetaan positiivisesti:
Mukavaa kun on välillä ollut pilvistä ja välillä vähän satanutkin.
Minusta on oikein mukavaa että kevät etenee astellen ees taas ja antaa aikaa tottua itseensä.

Tottumista on. Kaikenpaljastava valo. Pöly.
Ihmisten kevätpirteys on ärsyttävää kun itse kokee monina päivinä raahautuvansa eteenpäin kaksinkerroin.
Haluaisi pysyä seinien sisällä piilossa perusteettomasti pirteiden ihmisjoukkojen silmiltä.
Tukalaa.
Päällä olevat vaatteet ovat aina vähän vääränlaisia, kasvot kalpeat ja kelmeät.
Tämä kaikki on aivan ok keinovalossa ja hämärässä, mutta ei kevään ”oikeanlaisessa” valossa…
Katsekin terävöityy silmien siristellessä ja pupillien vetäytyessä.
Se ei keskellä kevätpäivää pääse oikeuksiinsa; laajempien pupillien ja syvemmän katseen tilaan, jota pidän paljon paljon omempana kuin terävää, aurinkoa pakosta varovaa katsetta.
Eikö se jo kerro että jotain on vialla, kun katsoessa pitää varoa sitä itseään, katsomista -?

Osa minusta hellii mielikuvaa vaihtoehto- ja underground-kulkijasta, joka ei kuulu kevätpäivien valon paljastamaan elämänkulkuun.
Sen paikka on jokapäiväisen arkitodellisuuden reunalla, ikävänä häivähdyksenä yöstä, pimeydestä ja asioista, joita asianmukaisesti kevään valolle hymyilevät ”kunnon ihmiset” eivät halua joukkoonsa – ja ennen muuta joka itse ei todellakaan halua ”hengailla” siinä joukossa.
Hemmetin muurahaiset ja peipposet, täällä kalpea yöperhonen odottaa pimeää että voisi itsekseen pohtia pimeitä asioita tai kohdata toisia yöperhosia ja vaihtaa mukanokkeluuksia jotka nimetään ironiaksi ja sarkasmiksi, ja mukavia pimeitä keskustelunaiheita kuten muurahaisten ja peipposten ärsyttävyys, yleinen passiivinen kritiikki – sekä sex-n-drugs-n-rock-n-roll, eihän tässä stereotypioista tai fraaseista vapaita olla.
Kuvitellaan kuuluvamme heimoon muurahaisten ja peipposten todellisuuksien laitamilla, johon he voivat nykymaailman ja kaupunkien yleiskielellä viitata näin:
”he’s one of those who stay in the shadows and only come out at night”.
Ehkä lapsia ja kansakunnan toivoiksi kasvavia nuoria varoitetaan tällaisesta heimosta. Kansakunnan toivojen on hyvä oman, vanhempiensa, sukulaistensa ja koko kansakunnan edun vuoksi pysyäkin etäällä: täällä kun on tarjolla kyseenalaista työ-, päihde- ja seksuaalimoraalia yli omien tarpeiden. Sitten tämä on vielä homo (ja sivari, kasvissyöjä, feministi).
Ei kasva kansakunta eikä bruttokansantulo jos liian moni liittyy heimoon joka haluaa keskittyä öihin eikä päiviin.

Mutta kevääseen ja sen valoon tottuu, juuri sopivasti siinä kohtaa kun alkaa tulla oikeasti lämmin.
Sitten alkaa kesä ja vapauden illuusio.
Kesän jälkeen syksy ja kaikenmoinen hype uusista alkavista asioista.
Pidän syksyistä. Illat pimenevät, yöt pitenevät.
Syksyinen ”biorytmini” on kai syntynyt koulu- ja opiskeluvuosina, jolloin syksyisin alkoi aina uutta. Joku minussa kuvittelee edelleen niin, ja hyvä niin: saan asioita aikaiseksi, olen pirteä ja voin jopa hyvin.

Lopetetaan reflektiivisesti:
Minähän se "Music of the Nightia" laulaisin jos osaisin.
Minä olen Oopperan kummitus, toki, ei läheiseni.