Rokkihomokokemuksia

Eli nyt ei ole enää paha päivä, vaan paha ilta.

"ollaanhan sitä jatkuvasti hiukan omissa maailmoissa ja,
kuten olemme ennenkin puhuneet, todella yksin"
vastasi Stella, ja... niinpä!

Ehti jo kaduttaa tuo alempi ja aiempi bloggaus.
Päiväkirjakamaahan tuo oli eikä mitään
julkista viihdettä...
Ja sen lukee ehkä muutama jota nuo asiat eivät
kosketa mitenkään, ja joku jota ne koskettaisivat,
ei koskaan tule lukemaan.
Tai lukee vasta ties koska.

Kun lukee, niin selvennys:
Olin sunnuntain 4.3. väsynyt reistailevasta vatsasta,
huonoista yöunista, sekä menneistä että tulevista
ylitöistä, ja tulevista rahahuolista.

Samalla olin pettynyt ja suuttunut Pölhölle.
Lähinnä edellä ja alla liittyvistä syistä, joita tässä julkisesti tämän kummemmin ei syytä
eritellä.
Olo oli - siis tätä kirjoittaessa on - surullinen
ja yksinäinen. Toivon ettei pohjattoman yksinäinen:
toivon että kuulen "anteeksi".
Sitten annan anteeksi, pyydän itse anteeksi,
sitten halataan.

Ja, samalla taustalla on ollut jotakuinkin akuutti pettymys muutamaan muuhun lähelläni olevaan ihmiseen. Mutta se onkin toinen juttu:
Enhän ole pyytämässäkään ymmärtämistä
tai helpottavaa halausta heiltä, vaan suhteellisen
kitkatonta eloa, pientä tilanneherkkyyttä,
ja yleistä huomiointia siitä, missä mahdollisesti
mennään.
Olen toki oma terapeuttini.
Mutta, tasa-arvoisuuden pohjalta:
olkaa sitten tekin.

Hm. Joskus kysymykseen "mitä kuuluu" voisi englantilaiseen tapaan tosiaan joskus vastata yksinkertaisesti "mitä kuuluu".

- - -

Surullisena ja yksinäisenä sunnuntaina
hienon leffan Shortbus lopettava laulu,
kaunis ja katkeransuloinen
Scott Mathewsin "In the End"
on hienoa/tärkeää/lohdullista jakaa tänne,
kuka lukeekaan (osaako joku laulaa jo mukana?).

Tässä alkuosan säkeistöt:

"We all bear the scars,
Yes, we all feign a laugh.
We all sigh in the dark,
Get cut off before we start.
And as the first act begins,
You realize they’re all waiting
For a fall, for a flaw,
For the end.

There’s a past stained with tears.
Could you talk to quiet my fears?
Could you pull me aside
Just to acknowledge that I’ve tried?
And as your last breath begins,
Contently take it in
‘Cause we all get it in the end.

And as your last breath begins,
You find your demons’ your best friend
And we all get it in the end."

Hm.

Ja sitten duunit kuntoon ja Stellan kanssa kaljalle.
Ota taksi ja liity seuraan, Maire.

Ja Pölhö, lue tämä, soita ja sano,
ettei ole syytä olla surullinen ja yksinäinen.

Paha päivä.

Tekemättömiä töitä.
Tyydyttymättömiä toiveita.
Pettymyksiä:
Lähellä olevien ihmisten tekemisiä ja tekemättä
jättämisiä.
Ja omia tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

- - -

Tappelin tuossa Pölhön kanssa ihan itsekseni
ja oman pääni sisällä juuri aikamoisen tappelun.

Tulin työhuoneelle koska en missään tapauksessa
olisi voinut keskittyä töihin kotona.

Eipä ole eka kerta.

Ja eipä ole ainoa ihminen johon olen näinä päivinä
pettynyt.
Mutta onneksi itse olen kovin erinomainen.

Minulla ei juurikaan ole harhakuvitelmia siitä ettenkö
lopulta olisi hyvinkin yksin tässä maailmassa,
tuomittu yksinäisyyteen, kuten Sartre kuvailee,
ja laittaa näytelmässään "Kärpäset" Oresteen pakenemaan yksin yksinäisyyteen:
Orestes oli murhannut äitinsä ja tämän uuden aviomiehen, jotka taas olivat aiemmin murhanneet
Oresteen isän. Sisko edellyttää veljeltään Oresteelta
oikeudenmukaista kostoa, mutta kun Orestes
toteuttaa siskonsa toiveet, sisko romahtaa ja alkaa
tuntea syyllisyyttä - sekä syyllistää Orestesta.

Näin orvoksi päätynyt Orestes ei voi enää luottaa
siskoonsa, ainoaan lähimmäiseensä, vaan on tuomittu
yksinäisyyteen, ja lisäksi joutuu pakenemaan kotoaan
tehtyään teon jota piti oikeana ja jota hänet
aneltiin tekemään. Orestes jää yksin, mutta
ei pohtimaan mahdollista syyllisyyttään, vaan sitä
miten hänellä ei ole maailmassa ketään kehen
tukeutua ja luottaa kunnolla ja kokonaan.

Minulla ei juurikaan ole harhakuvitelmia siitä että
voisin saada lähimmäisiltäni vaikkapa oikeasti
ja kokonaan auttavaa lohdutusta. Lopultahan
vain minä ymmärrän itseäni. Lohdutanpa siis lähinnä
itse itseäni.
Tai että ihmiset, mukaanlukien "esimieheni",
olisivat sanomisissaan ja tekemisissään edes
suunnilleen johdonmukaisia ja kohtuullisia.
Mutta yritän ymmärtää. Taas ja taas.

Sama koskee tilannekohtaista anteeksiantamista (esim. jos käyttäydyin huonosti mutta ei se mitään,
olin väsynyt ja kipeä), jonka varaan ei tosiaankaan
voi tässä maailmassa laskea.
Tai siis, minä en katso voivani. Monet muut kyllä.

Mutta. Homma menee aikalailla
epäoikeudenmukaisemmaksi siinä kohtaa, jos
minulta odotettaviin asioihin muiden taholta kuuluu
tuollainen oikeasti auttava lohduttaminen ja seura,
ja anteeksiantaminen.

Eikö sen pitäisi olla kahden kauppa?
Ainakin läheisten ja lähimmäisten kesken?

Nnoh. Onneksi ainakin itsekseni yksikseni
saan olla juuri niin "itseriittoinen" tai
"pelottavan itsetuntoinen" tai "vaikeaselkoinen"
kuin haluan.

Samalla, minähän väsyn teihin kohta kokonaan.
Ja itseeni samalla. Varsinkin kun omiin töihini olen
jo täysin väsynyt - mutta jatkan silti.

- - -

Then; Maire, Stella. I'm still angry (and yet tired),
so only two shortest comments now:

Apart from naivety and obscurity, to which I'm not
primarily heading at, I see myself, quite honestly,
mostly laughing - or crying - at myself.
Honestly: honesty.

And,
I find the original LP Ziggy Stardust mostly
boring. But it's the afterlife of it fascinating me.
The later versions. The sing-a-long.
Truly and honestly.

Take me to hip happening holiday from this, this...
...Dead End? Or just Melancholic Sunday?

Sh*t happens. Rama rama.

Löysin esimerkin hip happening bloggerin itseironiasta:

http://www.weintraubworld.net/blog/index.php

Me oikeat hip happeningit puemme ironiamme
nyanssoidummin, toki.

Laitan yanssoidusta nokkelasta sanakäytöstä
esimerkin myös. Se on samalla aasinsilta
(sinä, lukija, saat olla aasi, kaikessa hyvässä,
minä taas sillan toisella puolella odottava laidun.
Tuskin maltat odottaa).
Lainaus on - ainakin vielä tämän yhden kerran
- Hedwigiltä, joka muistelee lapsuuttaan
Itä-Berliinissä, jossa kuunteli lännen radiota
vaikuttuen (pää uunissa, koska äiti ei pikku
pikku yksiössä sietänyt rockia yms. ja
korvalappujahan Saksan demokraattisen tasavallan
kauppojen valikoimat eivät laajemmin tarjonneet):

"I grew up listening to the American masters:
Donna Summer, Gloria Gaynor, and Anne Murray,
who was actually a Canadian working in the American idiom.
Then there were the crypto homo rockers:
Lou Reed, Iggy Pop, David Bowie, who was
actually an idiom working in Canada and America."

Heh.
Viimeksi mainitun idiomi on toki työskennellyt
myös ympäri Eurooppaa. Itse olen tavannut
ystäväni Davidin Suomessa kaksi kertaa,
joista toinen huipentui kaikkien
crypto homo rockereiden hymniin
Ziggy Stardust.

"Making love with his ego,
Ziggy sucked up into his mind..."

Did I sing along? Ohhh yes...

Hedwig-täti muisteli siis
lapsuuttaan "demokraattisessa" Berliinissä.
Hyvä idea: ehkä minäkin voi ajoittain bloggailla
"setä muistelee" -viestejä tänne.
Hyvä pohja voi olla, että ainakin tämä rokkihomo
on nähnyt kaikki Hedwigin mainitsemat
crypto homo rockersit livenä,
toisin kuin Hedwig-rukka.

Lou Reed, Iggy Pop, David Bowie -
crypto homo rockers. Hedwig antoi samalla nimen
yhdelle "oikealle" homorockerille, joka vielä
versona cryptoja kokiessaan tuli kasvaneeksi
ei-niin-cryptoksi.

Toisin kuin

- scratch &%/¤#!!? levy naarmuuntuu -

Ilkka Kanerva.

Älkää äänestäkö Ikeä turkulaiset.

Sen pituinen se.

Blogielämäni alkaa käydä yhä naurettavammaksi sikäli,
että tätähän lukee monia ihmisiä joiden kanssa voisin
kommunikoida aivan muillakin tavoilla kuin täällä.
Blogikirjoittelu. Verkkoidentiteetti.
En ehkä oikein vielä hahmotakaan, mikä tämä
maailma on ja miten se voi toimia, täytyy
miettiä...

Miten ihmiset sitten tutustuvatkaan, tutustuvatko
he? Alkavatko tuntea toisiaan?

JPHki täältä laittoi kommentin ja terveiset tuonne
alemmas ja sai minut ensin hermostumaan:
kuva hitto siellä availee naamaansa ja _nimittelee_
minua "porvarilliseksi sieluksi" -?!
Joku joka tuntee minut? Joku jonka luona olen
käynyt kylässäkin? Tässähän on julkisen verbaalisen
väkivallan paikka...

Mutta voi. Se olikin mukava vanha tuttu
(tärkeä tarkennus: ei "vanha tuttu"), eikä ollenkaan
"nimittelemistä".
Mukava ja vallan suloinen vanha tuttu täällä nimellä
JPHki. Kuten jo kommentoin, toivottavasti voit hyvin.
Ja kuten jo tiedät, mahdollinen ajoittainen levollisuuden vaikutelmani on jonkunkin verran
harhaanjohtavaa...

Ja Maire. "Blogiystävä". Tutustuin kun Stellaaaaaaa sanoi että minut on linkitetty, ckeck out.
So I googled out (now you know!).
Tunnustanpa senkin, että olin vähän huvittunut:
"hip happening people". Me?
Tämä pahanhajuinen pitkätukka?

Mutta, koska olen muka-vaatimattomasti
muka-arrogantti ja muka-pinnallisesti muka-syvällinen,
olenkin aivan välttämättä hip happening;
Olenhan reflektoiva mosaiikki-skitsoidentiteettinen
seksuaali- sukupuolirooli- ja populaarikultttuuriblender,
ja kaikkea tätä juuri kun siitä on tullut vähän
enemmän kuin vain parin tiennäyttäjän omaksumaa
viimeisintä tulkintaa elämästä, olemisesta ja omasta ulosannista, MUTTA ennen kuin siitä on tullut
mainstreamia.

Kyllä! Nyt ette saa hip happeningiä pois identiteetistäni, ei maire, kompis eikä kukaan muukaan.

- - -

Ja Martin. Lukenut blogiani alusta saakka.
Vaiennut kommentoinneissaan nyt. Paasto saanut
keskittymään lähinnä oman bloginsa tärkeisiin asioihin (?).
Tai kommentti mahdollisista lääkityksistä (Stellaaaaaaa)
pahoittanut mielen (?). Hauskannokkela kommentti,
mutta ehkä väärässä paikassa...
Eli: vaikka kutkuttavasti voisinkin lähteä itsekin
pohtimaan yhtäläisyyksiä lääkekuurien ja vahvojen
uskonnollisten omistautumisten välillä (...), annan nyt
olla. Ja hyvistä syistä: empaattinen agnostikko.
Tervehditäänhän kumminkin kun kasvokkain nähdään,
vaikkakin eri nimisinä.
(Siitä huolimatta että mun on AIVAN PAKKO aivan
kohta blogata tänne pikku ""eksegesis"
seksuaalifantasioista, Egyptistä ja Jerusalemista...)

- - -

Mutta nyt aika kirjoittaa "yours truly".
Olen sentään töissä, ja tehtäviä töitä riittää kyllä, -R

...Tuolta voi etsiä vuokrattavaa asuntoa suht
edullisesti esim. kuukaudeksi:

http://www.wg-gesucht.de

Ja sitten on gay-and-lesbian-bead-and-breakfast, yksityiskodeissa, josta mulla on
sekä hyviä kokemuksia että yksi huono:

www.ebab.de

Hotellien saralla suosittelen vaan yhtä, koska se on
kohtuuhintainen ja mukavimmassa kaupunginosassa Prenz'l'bergissä. Sen nimi oli ennen Amsterdam
(ja ainakin ennen profiloitui nimenomaan gay
friendlynä):

http://www.pension-guesthouse-berlin.de/

(ja jo kävelymatkan päässä paljon kivaa)

- - -

70-luvun lopussa Kreuzbergiä kiertelivät ystävykset
David Bowie ja Iggy Pop, jättäneinä Ameriikan ja
Lontoon ihmeet taakseen vierottuakseen humehista
ja ollakseen keskenään kaupungissa, jossa heitä
kumpaakaan ei tunnistettu joka kadunkulmassa.
Kuten tarina kertoo, eräänä iltana kulutellessaan
aikaa kotosalla Dame Bowie näppäili tylsistyneenä
käteensä sattunutta soitinta, ukulelea, ja keksi
riffin kappaleelle "Lust for life"...

Nykyään Kreutzbergissä asuu lähinnä turkkilaisia
ja muutama vanhan koulun hippi ja punkkari.
Ja transu.

Ja sitten siellä on muutama varsin mukava baari
pistäydyttäväksi tietty...

Kuten kerran kun mukaamme lyöttäytyi
ameriikkalainen euroopankiertäjäpariskunta.
Molemmat kaksikymppisiä ja ystäväni
Claudia, "naisenvaatteisiin pukeutunut mies" oli
eksoottista ja kivaa. Kuten myös illalla sattumalta
kohdalle osunut Homoriental, turkkilaishomojen
pari kertaa kuussa järjestettävä yökerho (hrrr...).

Sieltä yökerhosta ameriikkalaisen pariskunnan
poika-osapuoli lähti etsimään pankkiautomaattia. '
Ja eksyi. Tytöllä ei ollut kännykkää.
Eikä hostelinsa avainta, osoitetta EIKÄ nimeä:
"But it's just two stops from the Zoo".
Rahaa tytöllä oli: "Yes I have money,
American money."

En edes muista enää miten hoidimme tytön
ainakin suunnilleen oikeaan hosteliin
"just two stops from the Zoo".
Sen muistan että molemmat olivat Utahista
ja ensimmäistä kertaa Euroopassa.

God is in America.