Poikarakkautta ja Suuria ajatuksia

Aboa lähetti mulle joskus kauan sitten haasteen, jossa kysyi kommentteja muiden ranneliikeläisten blogeista. En oo siihen vastannut, mutta en unohtanutkaan. Haaste vaan tuntui niin vaikealta, että oon siirtänyt siihen vastaamista monta kertaa, vaikka se on ollut usein mielessä.

Mä päätin kuitenkin vastata nyt. Ja kuten Aboa sanoi, ei tarkoitus oo perustaa mitään keskenäisen kehun kerhoa, vaan vain kertoa ajatuksia, joita nousee mieleen. Tässä on mun ajatuksiani muiden kirjoituksista ja sitä kautta kuvasta, joka kirjoittajista on syntynyt:

Martin. Mä tunnen jonkinlaista yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta martinin kanssa, vaikken osaa kertoa miksi. Varmaan se johtuu yhteisestä uskonnollisesta vakaumuksesta, vaikka me puhutaankin asioista aivan eri kielellä. Martinin bloggaukset on kiinnostavia, vaikka välillä multa menee pitkään, että ne avautuvat. Jotkut eivät avaudu ollenkaan.

Tom Dooley. Tom Dooleyn blogi on seksuaalinen sellaisella tavalla, jonka tunnen omakseni. En osaa tätäkään perustella sen paremmin. En tarkoita tällä mitään kovin konkreettista, vaan jotain, mikä kytee rivien väleissä. (Tai mahdollisesti vain mun omassa mielessäni.)

Mika. Mä pidän Mikan tavasta kirjoittaa. Mä pidän siitä, että Mika vierastaa tunteellisuutta ja hengellisyyttä sellaisella jotenkin miehelle tyypillisellä tavalla. Mä pidin kovasti Mikan kirjoituksesta rakkaudesta, jonka hän poisti. Se oli hieno juuri siksi, että se osui kirjoittajaansa liian syvälle.

Druusi. Druusi kirjoittaa paljon työasioista. Ja mä odotan, koska hän alkaa kertoa Oman Elämänsä Miehistä, ja ajatuksistaan Isoista Asioista, joita ajatuksia hänellä selvästi on, vaikka ei niitä juuri kerro.

Sleepygay. Mun lempikohtani Uneliaan homppelin päiväkirjaa on se, jossa sleepygay sanoi viikonloppunsa olleen seksuaalisesti tyydyttävä. :) Tää seikka kertonee enemmän minusta kuin hänestä.. :D Musta vaan on kiva nähdä ihmiset ilman tiettyä häveliäisyyden muuria.. Ja sekin on lempikohtia, jossa sleepygay suuttui, vaikka mulle menikin herne syvälle jonnekin, minne audinko ei paista, kun mut ymmärrettiin väärin. Miksikö se oli niin hienoa? En tiedä. Kun uskovainen, kukkien hoitoa, leipomista ja lukemista harrastava kirjastonhoitaja näyttää hampaansa ja ärähtää, siinä on jotain hyvin aitoa. :)
Ei sillä, että noissa asioissa olisi jotain vikaa, ne vaan omalla tavallaan kertoo, että ihmisellä on varmaan aika pitkä pinna, eikä yleensä taipumusta räiskäytellä negatiivisia tunteitaan miten sattuu.. Oonhan mäkin uskis ja tykkään lukea. :)

Mä toivon, ettei kukaan loukkaantunut mun analyyseistäni. Siksi oon lykännyt haasteeseen vastaamista näin pitkään, on vaikea antaa palautetta ihmisille, jotka eivät ole sitä pyytäneet. Älkää lynkatko minua omissa kommenteissanne.. Ettehän?

Lähetän haasteen eteenpäin sleepygaylle ja martinille. :)

Mulla on taas uusi teoria.. Tai oikeastaan se on vain hajanainen pätkä ajatusta, enkä oikein vielä tiedä, miten saisin sen parhaiten kerrottua. Näkökulmia on niin monia, että on vaikea päättää, mistä kulmasta lähteä liikkeelle tullakseen parhaiten ymmärretyksi.

Mä aloitan vaikka biologiasta. Eläimistä. Eläimistä, jotka lisääntyvät parittelemalla.

Mä en usko, että eläimet tietävät, miten ne lisääntyvät. Niillä on viettejä ja vaistoja ja hormoneja, jotka ohjaa niiden toimintaa sellaiseen suuntaan, mikä on lajin kannalta edullista, mutta eläin itse ei tiedä niin monimutkaisista prosesseista mitään. Se ei ajattele, se vain toimii tarpeidensa mukaan tietämättä miten ja miksi tarpeita syntyy. Toisinaan niitä ei kiinnosta paritella, mutta toisinaan siihen tulee tarve, ja silloin eläin toimii parhaansa mukaan päästäkseen tyydyttämään halunsa. Se ei tiedä millaisesta tarpeentyydytysmenetelmästä poikasia syntyy. Se toimii vain saadakseen seksiä. Jos menetelmä oli sopiva ja kumppani oikea, se saattaa saada jälkeläisiä.

Mä en epäile sitä, etteivätkö seksuaaliset tarpeet olisi syntyneet eri lajeihin siksi, että vahva tarve saada toteuttaa seksuaalisuuttaan turvaa lajin menestymisen. Mä en epäile sitäkään, etteikö nälän- ja janontunteet olisi olemassa turvaamassa yksilön selviytymistä. Sitä minä epäilen, ja vahvasti, että yksikään eläin parittelisi tietoisesti lisääntyäkseen tai että eläin söisi turvatakseen ravinteiden tarpeensa. Kyllä se syö vain siitä yksinkertaisesta syystä, että sillä on nälkä.

Jos ihminen olisi täysin luonnollinen, meillä asiat olisivat samoin. Mutta me emme ole enää luonnollisia, me tiedämme liikaa. Me tiedämme, miten lisääntyminen tapahtuu. Se on johtanut paljoon pahaan.

Olipa kerran Aatami ja Eeva ja salaisen tiedon omenapuu, josta ei saanut syödä. He söivät kuitenkin. Äkkiä seksuaalisuudesta oli tullut jotain likaista. Aatami ja Eeva joutuivat ulos paratiisista.

Jos ihmisellä ei olisi olemassa tietoa siitä, miten lisääntyminen tapahtuu, me kaikki olisimme samalla viivalla joutuen tunnustamaan sen tosiasian, että seksi on tarve, ja että sitä harrastellaan silkasta tarpeentyydyttämisen pakosta. Jos me emme tietäisi, miten ihminen lisääntyy, ei kukaan voisi piiloutua lisääntymisen tekopyhyyden taakse suojellen omaa oikeuttaan tarpeisiinsa ja tuomiten sen toisilta. Jos me emme tietäisi, miten ihminen lisääntyy, ei olisi vaikeita kysymyksiä masturboinnista, ehkäisystä, abortista, homoista ja homojen nautinnonhalun syntisyydestä.

Tarve seksuaalisuuteen voi olla olemassa lisääntymisen takia, mutta ei kukaan tahdo seksiä lisääntyäkseen. Ihminen tahtoo seksiä, koska tahtoo seksiä, ja lisääntyminen tapahtuu tarpeen sivutuotteena, jos hyvin käy. Niin se on tarkoitettu.

En osaa sanoa, onko homous virhe vai onko sillä jokin biologinen tarkoitus. Se ei oikeastaan ole edes tärkeä kysymys. Tärkeää on se, että homoutta ja homoja tarpeita todistettavasti on, eikä sitä voida ilmiönä kieltää. Ei ole tärkeää tietää miksi joidenkin suuntautuminen kohdistuu samaan ja toisten vastakkaiseen sukupuoleen, niin vain on. Se ei tee henkilön seksuaalisuudesta yhtään sen luonnollisempaa tai luonnottomampaa, koska seksuaalisuus on perustarve, selkeästi olemassa itsenäisenä ilmiönä riippumatta siitä, onko ihminen lisääntymiskykyinen vai ei.

"Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti. He sitoivat yhteen viikunanlehtiä ja kietoivat ne vyötärölleen./ Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: 'Missä sinä olet?' Mies vastasi: 'Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti ja siksi piilouduin.' Herra Jumala kysyi: 'Kuka sinulle kertoi, että olet alasti? Oletko syönyt siitä puusta, josta kielsin sinua syömästä?' "

Paratiisissa häpeää ja tuomitsevuutta tai seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden kontrollia ei ollut. Tarve kontrolloida syntyi perisynnin seurauksena. Eivätkö ahdasmieliset fundamentalistit ole lukeneet Raamattuaan alusta asti?

Tieto lisää tuskaa.

Kaisaniemenkadun kulmassa on pankki, jonka ikkunassa on kieltotarra. Tarrassa on murtovarkaan kuva ja rasti päällä.

Miksiköhän muut firmat eivät oo keksineet yhtä helppoa tapaa vähentää rikollisuutta? :D Kieltäisivät sen!

Kieltomerkki saa huvittavuudessaan mut hyvälle tuulelle joka kerta, kun kuljen pankin ohi. Aika monet pienet asiat saa hyvälle tuulelle. Vaikka se, että pari päivää sitten mulla alkoi kesäloma ja se jatkuu koulun alkuun asti.

Kesä- ja heinäkuu meni ahertaessa. Miten ihmeessä ne menivätkin ohi näin nopeasti..? Vaikka mä olen kyllä ihan valmis syksyn tuloon, raikkaaseen, kuulaaseen ilmaan, sateeseen ja sen tarjoamaan mahdollisuuteen jäädä sisälle, pimeneviin iltoihin, ensilumen odotukseen.

Tervetuloa syksy! :)

Minä pidän syksystä. Syksy on kaiken alkamisen aikaa. Koulut alkavat taas, harrastukset jatkuvat, elämän rytmi palaa kesän hössötyksen jälkeen uomiinsa.

Kesän vapaus on niin ihanaa juuri siksi koska se on rajallista.

Ei raha ihmisten maailmaa oikeasti pyöritä, vaan sosiaaliset taidot. Ja sodat syttyvät niiden puutteesta, sillä väkivalta alkaa siinä, missä keinot vaikuttaa muilla tavoin loppuvat, ja raha ja valta menevät sinne, missä on luotu parhaat suhteet.

Perjantai-ilta.

Meillä oli myöhäisiä vieraita istumassa iltaa. Sammutettiin valot, laitettiin kynttilöitä joka puolelle ja taustalle musiikiksi Ville Valon ja Natalia Avelonin Summer Wine luomaan tunnelmaa. Viinipullot käteen ja sohvannurkkaan istumaan ja juttelemaan.

Oli mukavaa ja tunnelmallista.

Vieraat lähti vähän yli tunti sitten ja me mentiin sänkyyn. Rakas nukahti jo, mutta mä en osannut, niin tulin sitte päivittämään blogin ja käyn samalla hyllystä etsimässä jotain luettavaa.

Mio, poikani Mio voisi olla sopiva.

Hauskaa viikonloppua kaikille.

Miksiköhän kaiken negatiivisesti näkevät, rumasti puhuvat ja paljon valittavat ihmiset niin usein tuntuvat pitävän itseään totuuden torvina, ihmisinä, jotka sanovat asiat "kuten ne ovat". Mun on vaikeampi keksiä mitään toista yhtä vääristynyttä ja rajoittunutta tapaa nähdä maailma ja sen ihmiset, kuin jatkuvasti niin kapeasti rajattu näkökulma, vain toinen puoli elämää ja mahdollisuuksia tunnustaen.

Kehtaavat vielä kutsua sitä realismiksi. Oletuksessa, että koskaan ei voi käydä hyvin ei ole mitään realistista.

Rakkaus asuu pienissä asioissa.

Me ollaan ulkona ja aurinko paistaa suoraan meitä kohti. Mä otan päälimmäisen paidan pois kuumuudessa ja alla oleva hihaton paljastaa osan selkää. Rakas koskettaa mua jonnekin lapaluun seutuville kun kumarrun ja silittää ihoa. "Sulla on naarmuja täällä", rakas sanoo.

"Onko syviä", mä kysyn ja yritän ylettyä katsomaan, mutten näe tarpeeksi alas. "Ei", rakas vastaa, puhaltaa mua selkään ja suutelee. Se tuntuu hyvälle ja mä kysyn paranivatko naarmut pususta. Rakas virnistää ja pudistaa päätään. Mä kosketan sitä kädelle ja sanon, että pussaa sitten uudestaan.

Ei meidän elämä ole pelkkää hellyyttä ja auringonpaistetta. Ne pienet hetket vain ovat sellaisia, jotka mä poimin kerrottaviksi, koska ne tuntuvat tärkeiltä. Pienissä hellyyden hetkissä yhdistyy meidän molempien tärkein parisuhdetaito huomioida toista ja tulla lähelle. Se on valinta. Tietoinen valinta pitää yllä jatkuvaa fyysistä läheisyyttä, koska se on kummallekin tärkeää.

Omaksi esikuvakseni parisuhdeasioissa mä oon valinnut Marge Simpsonin. Kyllä, sen keltaisen perheen piirroshahmon, joka ei ehkä ensikuulemalta tunnu monestakaan ykkösvalinnalta esikuvaksi oikeaan elämään. :) Mutta oikeassa elämässä eläminen parisuhteessa toisen ihmisen kanssa ei koskaan ole itsestäänselvää ja helppoa. Vaikka ulkopuolisen silmin rakas ei varmasti ole yhtä mahdoton kuin Homer Simpson, pitkässä suhteessa eläminen vaatii samanlaista toisen hyväksymistä kaikkine puolineen kuin mitä avioliitto Homerin kanssa Simpsoneissa kuvaa.

Mä en koskaan ala nalkuttaa. Se on tärkeimpiä päätöksiäni rakasta varten ja sitä puolta seuraan itsessäni jatkuvasti. Tiedän aivan liian monia esimerkkejä parisuhteista, joissa toisen persoonan ja oman persoonan raja on parisuhteen osapuolilta kadoksissa ja aivan liian monesti se tarkoittaa toisen tekemisten jatkuvaa kommentointia ja kontrollia, puuttumista toisen tapaan olla ja toimia. En tahdo meille koskaan käyvän niin.

Tahdon mielummin olla Marge Simpson, murahtaa ohimennen, kun toinen on aina vain kaltaisensa ja sitten hyväksyä hänet sellaisena.

Rakas on Ihminen, ei minun peilikuvani.

Omalla tahollaan hänkin varmasti kokee olevansa Marge, loputtoman kärsivällinen mun hankalia piirteitäni kohtaan. Elämä on sellaista.

Eilen meillä oli yksivuotishääpäivä. Me pidettiin koko päivä puhelimet suljettuina, ja se oli ensimmäisiä kertoja elämässäni, kun mä oon tehnyt niin ahdistumatta siitä, että yhteys muihin ihmisiin on katki. Elämääni pitkään hallinnut rajaton huomionkaipuu on vihdoin väistymässä pois ja sen mukanaantuoma välinpitämättömyys tuntuu ihanan vapaalta.

Olen olemassa yksinkin.

Ehkä sen on aikakin väistyä ja mun kasvaa aikuiseksi. Tänään on mun synttäripäivä ja teiniys on taaksejäänyttä aikaa.

20 vuotta.

Ensimmäinen ranneliikeläinenkin ehti onnitella jo ennen synttäreistä kertomista, ja hetken kesti miettiä mitä-missä-ja-milloin, ennen kuin muistin maailman pienuuden ja että meillä on yhteisiä tuttuja. :)

Saa muutkin onnitella. :) Mä en ehkä tarvi huomiota enää niin paljon kuin ennen, mutta se ei tarkoita, ettenkö silti yhä tahtoisi sitä. :)

Illalla biletetään.

Mä en pidä sellaisesta suvaitsevaisuudesta, joka yrittää - kuin huomaamatta - istuttaa mieleen ajatuksen, että sukupuolisuudessa olisi jotain väärää. Ei ole ahdasmielistä kuulua sukupuoleen tai tuntea vetoa sukupuolta kohtaan. Ei vain ole.

Toisinaan tekee mieli olla villi.

Mennä baarin, humaltua, tanssia, löytää ihonsa toisen ihoa vasten ja aamulla uudelleen.

Olla nuori.

Mä muistan nuoruuteni aina silloin, kun joku arvostelee sitä. Se tuntuu oikeastaan hyvältä. Olla pahainen teini, joka ei tiedä mistään mitään, vielä. Olen väsynyt olemaan vanhana syntynyt, ikäisekseen yllättävän kypsä.

Discovaloissa, musiikin rytmissä, tanssivissa kundeissa ympärillä on se jokin, jota osa tahdon olla, mutten osaa.

Voiko nuori, villi ja vapaa olla kaksin?