Pieni lapsi ei ymmärrä äidin olevan yhä olemassa, kun tämä on poistunut toiseen huoneeseen. Hänelle olemassa ovat vain ne asiat, jotka voi nähdä tai tuntea, eikä ymmärrystä jatkuvuudesta vielä ole. Musta tuntuu, että kun väitetään ihmisen lopettavan koko olemisensa vain siksi, että hän on kuollut, eikä enää nähtävissä tai kosketettavissa, sorrutaan hyvin pienen lapsen ajattelun tasolle olevaisuudesta. Ympäröivä maailma on vain meidän subjektiivinen kokemuksemme asioista, eikä sen lainalaisuudet sulje pois vaihtoehtoa siitä, etteikö voisi olla muitakin totuuksia.
Eläessään ihminen on vartalonsa vanki ja sidoksissa aikaan ja ajan kulumiseen. Aikaahan ei oikeasti ole olemassa muuta kuin ihmisten välisenä sopimuksena siitä, miten mitataan tapahtumien välistä etäisyyttä tai nopeutta, jolla eri ilmiöt tapahtuvat. Ilman muutosta ei ole aikaa. Koska ihmisen vartalo on elävä ja muuttuva, se ei voi irrottautua ajan kulusta, niin kuin me ajan ymmärrämme.
Vartalossaan vasta elämään opettelevalla vauvalla ei ole aikakäsitystä. Se muotoutuu, kun oman fyysisen olemuksen sidonnaisuus muihin fyysisiin tapahtumiin opitaan, ja ihminen oppii ymmärtämään mennyttä ja suunnittelemaan tulevaa. Ilman käsitystä ajasta ei voi pystyä huolehtimaan itsestään, asioista huolehtiminen vaatii tulevan hahmottamista ja suunnitelmallisuutta. Mä väitän, että kuolemassa, kun me irtaudutaan fyysisestä olevaisuudesta, me voidaan samalla irtautua myös ajasta sellaisena, kun kellot ja kalenterit sitä mittaa. Palata siihen tilaan, josta olemme lähtöisin.
Sanovat, että kun ihmisen aivotoiminta kuolemassa loppuu, ei enää ole mahdollista tuntea tai kokea mitään. Ehkä ei olekaan siinä mielessä, miten vartaloonsa sidottu elävä ihminen asioita tuntee, mutta kun kuollessaan ihminen irtautuu ajasta, voi kuoleman viimeinen pieni sekunti venyä kuolevan omaksi ikuisuudeksi. Hänen aivonsa pysähtyvät ja hän on siksi lakannut muuttumasta, eikä aika voi enää häntä mitata tai rajoittaa. Kuolleen ihmisen itsensä kannalta ei ole ollenkaan tärkeä kysymys, onko aika jättänyt hänet ja kokemus omasta jatkuvuudesta hänen uusi todellisuutensa ja toinen ulottuvuutensa vai vain oma harhansa, sillä hänelle olemisen ikuisuus voi olla totta. Totta ja ikuista, vaikka meidän ajassamme kauan sitten loppunut. Kaikki on suhteellista.
Lukemattomat ihmiset eri kulttuureista eri puolilta maapalloa, jotka ovat ensin kuolleet ja sitten selviytyneet uudelleen kiinni elämään, ovat kertoneet kokemuksistaan kuolemasta. Siitä, miten he tunsivat irtautuvansa ruumiistaan, pystyvänsä katsomaan itseään ylhältä käsin ja sitten matkustavansa kovaa vauhtia tunnelissa kohti kuvaamattoman kirkasta valoa. Kokemus valosta on jokaisen oma. Uskova tuntee valon olevan Jumala, johon uskoo, ateisti kokee valon olevan pelkkää valoa. Jokainen saa oman totuutensa. Tai kuten mä uskovana asian näen, uskovat menee Jumalan luo, mutta armo on kaikille.
Kyynikko voi sanoa koko kokemuksen olevan harhaa, joka syntyy aivojen muutoksista kuoleman aikana. Musta se on ihan sama asia, harha ja totuus. Kysehän on kuolevan ihmisen omasta totuudesta ja kokemuksesta kuoleman jälkeen, eikä mistään muusta. Senhän me vain haluamme tietää; mitä minulle tapahtuu, kun minä kuolen?
Mitä meille tapahtuu? Minusta me lopetamme olemasta ja jatkamme olevaisuuttamme ikuisuuden. Kumpi on totuus ja kumpi on harha riippuu siitä, kummalta puolelta asiaa katsoo. Harhaa ikuinen olevaisuus on heille, jotka kokee elämän olevan mitattavat asiat ja siinä kaikki. Fyysinen olevaisuus on harhaa minulle, joka uskon, että aika ei ole totta.
Mä en silti ajattele kuoleman olevan vain aivojen toiminnan loppumisen aiheuttama tila. Siten se on mitattavissa meidän fyysisessä totuudessamme, mutta musta se on vain silta ajattomuuteen, koska kaikki totuudet on yhteydessä toisiinsa ja osa suurempaa kokonaisuutta. Lukemattomia totuuksia, jotka eivät vielä ole ulottuvissamme, mutta joiden mahdollisuus on meissä itsessämme.
10 kommenttia
Vermillion
30.12.2006 01:08
Mielenkiintoisia ajatuksia sinulla.
Etenkin tuota aikajuttua olen itse usein pohdiskellut. Tuntuuko aika erilaiselle minusta kuin sinusta? Kuinka pitkälle suhteellisuusteoriaa voidaan venyttää; voiko aika pysähtyä? Ja jos näin käy, mitä tapahtuu liikkuvalle kappaleelle jonka sisällä aika pysähtyy?
Mä en oikein usko kuolemaan. Tai no, fyysiseen kuolemaan tietty. Mutta en osaa kuvitella miltä tuntuisi olla kuollut, siis en osaa kuvitella että en tuntisi. Ajatus tuntuu niin täysin vieraalta. Sielunvaelluskin on kiva idea. Seuraavassa elämässäni voisin olla kärpänen katossa. :D
Välillä tuntuu että mietin liikaa. Filosofiantunnilla tuntuu että opettaja ei pysy mun järjenjuoksuni perässä. :D
No jaa, en jaksa tähän aikaan yöstä olla filosofinen. Jätän sen fiksummille. :)
kesäpoika
30.12.2006 02:07
Kiitos. :)
Googlettamalla sanan "aika", mä löysi ihan mielenkiintoisia asioita ja niistä linkkejä eteenpäin. Mä oon itse niiin haltioissani fysiikasta nyt, kun oon juuri keksinyt sen merkityksellisyyden. :) Koska aika on olemassa vain muutoksessa, ajan pysähtyessä muutos pysähtyy, eikä pysähtynyt itse tiedä pysähtyneensä, koska hänessa ei pysähtymisen aikana tapahdu aikaa mittaavaa muutosta, kun muutosta edellyttävää aikaa ei ole.. Näin mä sen ymmärrän.
Mäkin ajattelen välillä liikaa. Varsinkin, kun päivät on usein kiireisiä ja koko ajan tekee jotain, johon pitää keskittyä, niin sitten kun pitäis rauhottua nukkumaan, mun päässä alkaa sirkus. Kaikki ajattelijaa vailla olleet ajatukset tunkee mieleen ja mä uppoudun johonkin niin syvälle mietintämyssyyni, ettei välillä meinaa löytää ulos.
Mun oma ajattelun tarve kumpuaa jostain sisäisestä rauhan kaipuusta. En tykkää ristiriidoista ja tunnen aina, että oon jotenkin vastuussa kaikesta. Rakas sanoikin joku kerta, että mä tuun varmaan saamaan vielä joskus Nobein rauhan palkinnon, kun oon maailman ainut, joka selittää ihan tosta vaan, että kaikki maailmankatsomukset on lopulta sama asia ja ettei uskossa ja tieteessäkään oo eroja, ja että oikeastaan kaikki on koko ajan olleet ihan samaa mieltä, vaikka ei oo sitä huomanneet. :D Vielä kun saisin muutkin ihmiset näkemään tämän saman..
Et oo ainut, jonka järjen juoksusta moni putoaa perästä ihan alkumetreillä. En tiedä vaaditaanko siihen suurta viisautta, kun ennemminkin paljon avoimia kysymyksiä ja luova mieli. Onneksi on internet! Kaiken penkominen kirjastosta aina kun joku Suuri Ajatus putkahtaa mieleen olis tuskallisen hidasta!
kesäpoika
30.12.2006 02:21
Jatkan vielä.. mietin läpi noi sun esittämät kysymykset oman käsitykseni mukaan. Mä olen suuri asijantuntija, koska keksin tämän aika-asian jo puolitoista vuorokautta sitten.. xD ..eli sillä varauksella usko mun tietojeni oikeellisuuteen.. Eli nää on vaan ajatuksia, ei mitään faktaa..
Tuntuuko aika erilaiselle minusta kuin sinusta? Tuntuu. Kaikki kokeminen on subjektiivista. Nuorena aika kuluu hitaammin kuin vanhana ym..
..voiko aika pysähtyä? Ei. Aika on muutosta. Jos muutosta ei ole, aikaakaan ei ole. Se ei siis voi pysähtyä, mutta kylläkin lakata olemasta.
..mitä tapahtuu liikkuvalle kappaleelle jonka sisällä aika pysähtyy? Ei mitään. Jos jotain tapahtuisi, se olisi muutosta, joka taas on aikaa.
Miten sä itse olet ajatellut nämä? :)
coco
30.12.2006 03:27
Vartalossaan vasta elämään opettelevalla vauvalla ei ole aikakäsitystä.
Samanlailla kuin kissoilla. Koskaan. Niilla ei ole tajuta .aikaa
Vermillion
30.12.2006 14:23
No kissat ei ainakaan tunnu tajuavan aikaa. Viime yönä, tai siis tänään aamulla, kun juuri olin nukahtanut, kissa tuli raapimaan ovea ja halusi viereen nukkumaan... D'oh. :P
Tuntuuko aika erilaiselle sinusta kuin minusta? - Tuntuu. Minulla on järkyttäviä vaikeuksia hallinnoida aikaani ja saada mitään aikaiseksi, kun taas jotkut ihmiset pystyvät samassa ajassa tekemään vaikka mitä, ihan kuin heillä vaan olisi enemmän aikaa. Samoin kun yöllä yritän saada unta, aika tuntuu liikkuvan liian nopeasti. Toisaalta nautintoaineiden vaikutuksen alaisena aika tuntuu liikkuvan hitaammin, ihan kuin olisi leffassa ja slow motion iskisi päälle... :P Tämä meneekin sitten biokemian puolelle...
Voiko aika pysähtyä? - En tiedä. Loogisesti ajatellen kyllä, jos lopettaisimme ajasta puhumisen, mutta toisaalta silloin pitäisi jättää huomiotta kaikki auringon ja kuun liikkeet tms. Jossain amazonin viidakossa elää heimo jonka nimi on Piraha tai jotain. Heidän kielessään ei ole numeroita, vain yksi ja monta. He eivät tunne ajan käsitettä, heillä ei ole historiaa, luomiskertomusta tai sanoja kuten tänään, huomenna tai eilen. Heidän kielessään ei ole menneitä muotoja tai futuuria. Elävätkö he silti ajassa? Koska aika on ihmisen keino pistää järjestykseen tapahtumia, kaipa sen voi hylätä ja kieltäytyä elämästä ajassa. :/ hankala kysymys, menin itsekin sekaisin. :D Toisaalta tämä lienee enemmän ajan katoamista kuin pysähtymistä.
Ihan puhtaasti fysiikan kannalta noihin kysymyksiin en osaa vastata itsekään. Jos kappale liikkuisi niin lujaa että sen sisällä aika pysähtyisi, loogisesti se ei voisi liikkua koska liike on muutosta, joten siitä syntyisi paradoksi(?). Siis kaipa maailmankaikkeus lakkaisi yllättäen olemasta. :D En minä tiedä.
Pitää yrittää miettiä tarkemmin jahka ehtii. :P
kesäpoika
30.12.2006 19:15
Päihteistä: musta päihteiden vaikutukset ja uni on loistavia esimerkkejä siitä, mitä kaikkea ihminen voikaan kokea ja irtautua arjen lainalaisuuksista, kun aivoja vähän sekoittaa. Että aika voi venyä tai kulua tosi nopeasti, luoda vaikka millaisia kuvia, ääniä, kokemuksia, ymmärrystä (tuntukoonkin se harhalta normaaliin tilaan palaamisen jälkeen). Se antaa pienen aavistuksen siitä, mitä kaikkea voikaan kokea, kun muutokset on oikeasti todella suuret ja pysyvät, kuten kuolemassa.
Scofield
3.1.2007 02:21
Piti ihan rekisteröityä, jotta pääsen kommentoimaan :)
Kesäpoika, näkemyksesi kuoleman jälkeisestä ikuisuudesta vastaa aika lailla näkemystä siitä, mitä tapahtuu jos liikkuisi äärimmäisen suurella nopeudella. Tuolloin kun eläisi ikuisuudessa siinä mielessä, että eläisi hetken ajattomuudessa -- tai vastaavasti ei eläisi ollenkaan sen aikaa, jos ajan kokeminen kerran pysähtyisi ajan pysähtyessä. Tuo edellisen virkkeen "sen aikaa" kokisi ulkopuolinen, hitaampi havannoija.
Ajan kokemisen suhteellisuus on totta fysikaalisessa mielessä: kun jokainen olemassa olevan maailman piste liikkuu käytännössä eri hetkillä eri nopeutta, on ajan määritelmän perusteella pakostakin joka pisteellä eri aikakäsitys.
Näkemyksesi kuoleman jälkeisyydestä on kiehtova, ja voisin hyvinkin kannattaa sitä :) Jos olisi niin, että kuolema olisi samanlainen tila kuin todella nopeaa (valonnopeudella) liikkuminen, voisimme ehkä kokea mustaan aukkoon syöksymisen tai muuten valonnopeudessa kuolemisen kaksinkertaisena iäisyytenä ;)
kesäpoika
3.1.2007 03:26
Scofield, mun ajatus lähti liikkeelle mustista aukoista ja olemisen suhteellisuudesta. :) Hienoa, että huomasit yhteyden! Musta kaikki "katoaminen" on ikäänkuin osa samasta totuudesta, tapahtui se kuolemisessa tai mustassa aukossa. Kysymys on aina sama, katoaako mikään todella vai muuttaa vain muotoaan tai määritelmäänsä? Aika ja oleminen on kiinteästi sidoksissa toisiinsa, sillä ilman ajan kulumista ei olisi myöskään kuolemaa. Mutta onko kuoleminen tarpeen muulle kuin sille osalle meitä, joka on sidottuna fyysiseen aikaan?
Mä en tiedä, pitäisikö mun oman teorian kannalta ajatella, että ihminen ikäänkuin pysähtyy tiettyyn tilaan ("taivaaseen") ikuisuudeksi, vai pystyykö hän irrottautumaan ajasta ja kokemaan ajattomuutta, ts. tuntemaan samaan tapaan kuin eläessään, mutta ilman rajallisuutta..
Scofield
3.1.2007 14:25
Niinpä. Joka tapauksessa jokaisen paikan jokainen ajan hetki voisi muuttua näin tietyssä mielessä ikuisuudeksi...
Jännää, miten eri tieteenalat tuntuvat nykyään syleilevän eri filosofian osa-alueita. Modernin fysiikan eteneminen kohti äärimmäisiä nopeuksia, ääretöntä pienuutta ja määrättömiä energiamääriä (ja samalla massaa) on samalla pakostakin painimista metafysiikan kanssa (mikä on ollut keskeisimpiä filosofian osa-alueita sitten antiikin; nimikin tarkoittaa jotain, joka tulee "fysiikan jälkeen"). Myös biologian ja lääketieteen kehitys luo usein myös eettisiä kysymyksiä.
Toisaalta jossain määrin filosofiaa vierastetaan "kovien", empiirisesti todennettavien / mitattavien tieteiden keskuudessa liian "pehmeänä". Esimerkiksi moni matemaatikko vierastaa matemaattista logiikkaa ja pitävät sitä puhtaana filosofointina...
Äh, menipä kauas :D Toisaalta fysiikan kehitys ei välttämättä tarjoa vastauksia kuoleman jälkeiseen olemiseen, mutta hyviä teorioita voisi irrota sen kautta.
kesäpoika
3.1.2007 19:00
Musta on tärkeää myös kuunnella, mitä asioita itse kokeneet kertoo. Yksittäisellä tapauksella ei vielä oo kamalasti uutisointiarvoa, mutta jos monet, monet ihmiset erilaisista kulttuuritaustoista huolimatta kertovat samoja tarinoita, sitä ei voi vain ohittaa.
Kuten että kautta aikojen on nähty kummituksia. Onko ne sitten todella kummituksia, vai virheellisyyksiä ajan kulussa, jolloin jotain jo mennyttä pääsee vuotamaan nykypäivään kuvana, äänenä tai liikkeenä, tai jotain ihan muuta, sitä mä en tiedä. Mutta se, että me ei vielä osata selittää jotain ilmiötä järkevästi, ei ole mikään todiste siitä, että kaikki sen kokeneet valehtelee. Typeryydeksi leimaamiseen ei pitäisi koskaan sortua siksi, että "minä" subjektiivisena olentona en ymmärrä jotain, joten kiistän kaiken. Sen sijaan olisi syytä olla nöyrä, ja todeta, ettei kuitenkaan ymmärrä mistään niin paljon mitään, mitä luuli ymmärtäneensä, ja aloittaa alusta.
Minusta valtavan moni asia tässä maailmassa lähtee muiden kunnioituksesta ja oman pienuuden myöntämisestä, myös objektiivinen tiede. Kun ei kuvittele ymmärtävänsä mitään, pysyy riittävän avoimena keksimään ratkaisuja myös sen ulkopuolelta, miten kuvitteli kaiken olevan. Ja myöntämään ne vääriksi, kun syytä on.