Kaveri toivoi, että en muuttuisi kun lapsi tulee.
En luvannut.
Ei voi luvata, etteikö elämän tärkeysjärjestys selkeytyisi entisestään ja se näkyisi kaikessa. Tai ettei se voisi vieraannuttaa minua niistä ihmisistä, jotka eivät uutta järjestystä ymmärrä. Lähentää niihin, jotka ymmärtävät.
Lapsen kanssa eläminen on ihan oma maailmansa. En olisi tiennyt, kuinka paljon vastauksia koulukuntakysymyksiin ja tietoa tarvitaan, kun tahtoo vaikka hankkia lapselle kestovaippoja. Me juteltiin kummitytön äidin kanssa kolme tuntia aiheesta, ennen kun rakas viimein sai kaiken selväksi ja painoi enteriä tilaukseen.
Kyllä mä tiedän, etteivät parikymppiset homot kundit keskimäärin hihku innosta vauvojen perään. Jos niiden viehätystä ei tajua, niin ei kai sille mitään voi.
Jos näkee lapsen rääkyvänä, vaivalloisena velvollisuutena.
En tiedä miten läheinen edes voin olla ihmisen kanssa, joka näkee lapseni niin.
Sisko on edelleen vauvan äiti ja ykköshuoltaja, emmekä me tiedä, kuinka paljon se meitä sitoo. Ehkä mikään ei muutu kovin paljoa, ehkä kaikki muuttuu. Ehkä lapsi on sopeutuvainen ja nukkuu hyvin missä vain, ehkä hän on herkkäuninen ja kärsii vatsakivuista, tarvii paljon omaa rauhaa ja hiljaisuutta.
Vähintä, mitä voin omilta läheisiltä pyytää on ymmärtää, ettei vauva sitä tee ilkeyttään, jos on vaikea. Ja ymmärtää, että empatia niitä vaikeuksia kohtaan on suurempaa kuin oma halu olla yhteisessä leffaillassa tai päiväpiknikillä.
Ymmärtää, että minä olen yhä se sama, vaikka elämä vaihtaisikin suuntaa.
6 kommenttia
Roope2
16.8.2008 02:27
Elämä ilman lasta on ihanaa. Elämä lapsen kanssa on ihanaa. Ne ovat kaksi ihan eri maailmaa eivätkä ne ikinä kohtaa. Tämä on vain mielipde nimimerkiltä "Kokemusta on".
Mary Bell
16.8.2008 09:56
Anteeksi, pakko kommentoida hieman.
Omassa kaveri- ja ystäväpiirissäni on moni pariskunta saanut lapsen tai juuri saamassa. Tottakai kaikki tiedostavat elämän muuttuvan, pysyvästi ja radikaalisti, lapsen myötä. Muutamaan kaveriin välit ovat hieman jäissä, juurikin heidän asenteensa vuoksi. Ei, meillä ei ole lapsia ("meillä" tarkoitan itseäni, sekä läheisimpiä ystäviäni) emmekä edes halua omia lapsia. Me emme näe heidän lapsiaan "rääkyvänä, vaivalloisena velvollisuutena" mutta emme liioin niin suurena ihmeenä, että asiaa tarvitsisi sen enempää glorifioida.
Kommentit joita olemme kuulleet kuten 'ette tiedä mitä on OIKEA elämä ennenkuin teillä on lapsi' jne. ovat paitsi typeriä myös loukkaavia. Ei, me emme vain tiedä mitä on elämä ja arki oman lapsen kanssa. Siinä missä sinä et tiedä kuinka läheinen voit olla ihmisen kanssa kuka näkee lapsesi rääkyvänä taakkana, minä taas mietin kuinka läheinen voin olla ihmisen kanssa kuka kuvittelee voivansa katsoa minua ja minun elämääni säälien koska olen (tietoisesti ja onnellisesti) lapseton.
Kuten Roope2 sanoi ne ovat kaksi eri maailmaa, jotka eivät koskaan kohtaa. Ja hyvä niin, tästä ajatuksesta minä pidän. Ajatuksesta kahden maailman erilaisuudesta mutta silti tasavertaisuudesta.
arosusi
16.8.2008 10:46
Olen aina inhonnut sitä "hei älä koskaan ikinä muutu" -biisiä. Voiko sitä tyhmempää toivetta toiselle ihmiselle esittää?
Mary Bell
16.8.2008 11:04
Eräs ystäväni sanoi minulle baarissa ettemme saa ikinä erota kumppanini kanssa (elimme suhteessamme jo sangen loppukaarteessa) koska sovimme niin hyvin yhteen. Mielestäni tämä on (ehken) yhden askeleen tyhmempi pyyntö kuin älä koskaan ikinä muutu. Mutta melko samoilla viivoilla mennään. Muutamaa viikkoa myöhemmin jo erottuamme törmäsin taas samaiseen kaveriin ja hän oli silminnähden pettynyt, ei siis kysyen miten voin tai mitään, vaan pettynyt (ja hieman kiukkuisenkin oloinen) koska unelmapari oli kuin olikin eronnut ja elämä muuttunut. Hmm.. go figure..
kesäpoika
16.8.2008 11:41
"Ei tarvi ymmärtää asiaa ymmärtääkseen, mille tärkeys tuntuu." Mä oon ekspertti tärkeyksien ymmärtämisessä. Vaikka mitä voi ymmärtää, kun käsittää, että tämä juttu, jota itseään en käsitä lainkaan, tuntuu tuosta samalta kuin mulle tuntuu jokin mulle tärkeä asia, ja osaan myötäelää toisen mukana, vaikka sen mausta en käsittäisi yhtään mitään.
Mä ymmärrän hyvin esimerkiksi sen, että vaikka mulla on yksin ollessani vajaa olo, ei niillä ihmisillä jotka haluavat elää yksin, ole vajaa olo. Eiväthän he silloin haluaisi elää yksin vaan olisivat kuin minä. Tiedän, että jos en koskaan olisi mitään kautta saanut "omaa" lasta elämääni, siitä olisi tullut joskus myöhemmin iso kriisi, ja varmaan olisi tullut rakkaallekin. Oman huollettavan kaipuu on jossain hyvin syvällä mussa, luulen että meissä molemmissa. Mutta niinhän ei ole ihmisillä, jotka eivät lasta kaipaa.
Tähän asti menee ihan hyvin. Mutta sitten kuitenkin. Jos joku tahtoo elää yksin, eikä usko rakkauteen, tiedän, että se ei ole koskaan voinut kokea sellaista rakkautta kuin mä oon kokenut. Sellaista, joka täyttää kaiken. Jonka jälkeen ei tahdo muuta kuin olla lähellä sitä, jota rakastaa. Ja salaa toivoisin, että sekin saisi kokea sen saman. Ja ajattelen, että oikeastaan se ei voi tietää, mistä luopuu.
Sama on lapsen kanssa. Se on jotain ihan omanlaistaan, jotain valtavan suurta. Ehkä ongelma on siinä, että kun puhutaan suurista rakkauksista, ei ihminen, joka ei ole kokenut tai koe vastaavaa rakkautta, oikein osaa samaistua siihen, mitä se on.
Rakkaudet eivät sellaisenaan tee elämästä välttämättä onnellista. Jos niitä ei osaa kaivata, voi olla kaikin puolin onnellinen ilmankin, eikä siinä mitään väärää ole. Surullista on, jos osaa kaivata, muttei löydä. Se voi repiä ihmisen rikki. Sekin on surullista, jos on rakkautta, mutta laadultaan repivää. Ne rakkaudenkohteet kun suuren tunteen kautta saavat niin ison vallan elämästä, että valta satuttaakin on rajaton. Siksi elämä rakkaudetta voi olla onnellista ja elämä rakkaudessa onnetonta.
Ei lasten tekeminen takaa sitä, että niitä rakastaa. Eikä parisuhteessa eläminen myöskään. Tunteita ei voi valita, ehkä on vain niin että vannoutunut sinkkukin on vannoutunut sinkku vain, jos tunne ei koskaan tule kohdalle, ja jos se tulee, kaikki kääntyy ympäri luonnostaan. Mä en osaa ajatella että olisi alentavaa toivoa, että se kuitenkin tulisi. Mähän vain toivon toiselle kaikkein parasta mitä voi tapahtua, elämän täyttymistä toisesta ihmisestä.
Onko se väärin?
kesäpoika
16.8.2008 11:47
Tuo ylläoleva kommentti oli vastaus Mary Bellin kirjoitukseen. Varsinaisessa blogissa en kuitenkaan tarkoittanut sellaisia eroja ajattelussa. Tarkoitin ihan toisenlaisia, sellaisia, kun mä kerron jollekulle mikä tilanteemme on, ja se vastaa kysymällä, miksi ihmeessä sisko ei tehnyt aborttia.
Musta se on käsittämättömän julma ja kylmä ajatus. Vastasin, että varmaankin siitä samasta syystä, miksi kukaan ei ole tappanut sinua.