Kävin alkuvuodesta Janne Villan lyhytterapiassa. Janne on erikoistunut hengellisen väkivallan seurausten korjaamiseen. Hän on kirjoittanut alan klassisen käsikirjan Villa. Janne (2013) Hengellinen väkivalta. Helsinki: Kirjapaja.
Sain voimaa ja ymmärrystä siihen, miksi uskonnollinen lapsuudentaustani pääsi nitistämään minut nuorena. Saatoin myös testata uskontoteoreettisen ymmärrykseni. Totesin, että olen ymmärtänyt esimerkiksi filosofi Immanuel Kantin ajatukset moraalifilosofiasta oikealla tavalla, siis että järjen käyttö on luterilaisuudessa sallittu.
Terapia ja siihen liittynyt uskontotieteellinen pohdinta auttoivat minua ymmärtämään miksi voin niin pahoin ahtaissa fundamentalistisissa ja taikauskoisissa uskonlahkon omaisissa liikkeissä. Sain voimaa jättääkseni taakseni ahdasmieliset kireät kristillisyyden nimissä saarnaavat piirit.
Heitin hyvästit taikauskoisille demoniopeille. Jatkossa keskustelen vain sivistyneiden ja emansipoituneiden piispojen kanssa (kuten Kari Mäkinen ja Irja Askolan, joiden vuoksi yleensäkin lähdin aktivistiksi). Nämä kaksi piispaa olen tavannut viime vuosien aktiivina.
Teen samalla tutkimustyötä oman mielen sairauteni historiasta, lapsuuteni teologisesta vaikuttajasta Osmo Tiililästä, jonka kirjoittamat traktaatit olen hankkinut. Olen piiloutunut Töölön seurakunnan suojaan, jossa ei ole niitä kiihkoilijoita, jotka saivat minut voimaan pahoin viime vuosina.
Olen vetäytynyt lukukammioon, jossa luen hyviä moraalifilosofisia teoksia, soitan Brahmsia ja rapsutan Rooger-koiraa. Tämän kolumnin panen säästöliekille nyt :)
