Tämä on keskeneräistä luonnosta puheenvuoroksi Setan ja Suomen Psykoanalyyttisen Yhdistyksen (SPY) yhteiseen seminaariin 25.9.2021. Tätä pohdintaa saa mielellään kommentoida, kunhan pidät mielessä, että kaikki on vielä luonnosta. Otan mielelläni huomioon asialliset kommentit.
-----------------------------------------------------------------------
Valmistelen puheenvuoroa Setan ja Suomen Psykoanalyyttisen Yhdistyksen (SPY) järjestämään yhteiseen seminaariin joka pidetään Helsingissä 25.9.2021. Tässä osiossa luonnostelen vaatimusta että psykoanalyytikot esittäisivät julkisen, virallisen, ammatillisen anteeksipyynnön pitkään harjoittamansa sairaudeksi leimaamisen johdosta. Yhdyn siihen vaatimukseen, jonka alun perin esitti dosentti, PsT ja kuolemantutkija Gustaf Molander HS:ssä tammikuussa 2020. Yritän kuitenkin muotoilla vaatimuksen anteeksipyynnöstä sellaiseen muotoon, ettei se aiheuttaisi liian aggressiiviisia vastatoimia suomalaisten psykoanalyytikkojen ja teologien taholta. Yritän löytää jotakin keinoa, jolla voitaisiin istua saman pöydän äärellä kasvotusten ja keskustella irtiotosta psykoanalyyttisestä sairausleimasta samaan sovinnolliseen henkeen kuin USA:n psykoanalyytikkoyhdistys APsaA teki Kenneth Lewesin (1988) ja psykoanalyytikko Jack Drescherin (1988) mukaan.
Olemme kirjoittaneet yhdessä psykoterapeutti Jussi Nissisen kanssa tästä prosessista aikakauslehteen Journal of Gay and Lesbian Psychotherapy vol 7. numbers 1/2 2003, jota julkaisee The Association of Gay & Lesbian Psychiatrists. Minut hyväksyttiin tämän solidaarisuusliikkeen ulkojäseneksi valmistellessani väitöskirjaani seksuaalivähemmistöjen psykoanalyyttisestä sairausluokituksesta. Vuoden 1996 ajan toimin mainitun julkaisun kolumnistina, koska olin perehtynyt niihin kansainvälisiin uskonnollisiin ja psykoanalyyttisiin yhdistyksiin, jotka olivat vastustaneet demedikalisaatiota.
Tässä ominaisuudessa minut kutsuttiin vuoden 1996 aikana, juuri viimeistellessäni väitöskirjaani, Olen myös kirjoittanut henkilökohtaisen artikkelin psykoanalyyttisestä, hoitopolustani teokseen Liisa Tuovinen, Olli Stålström, Jussi Nissinen ja Jorma Hentilä (2011) Sanko olla totta? Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus (Helsinki: Gaudeamus). Minulla on myös omakohtaista päiväkirja- ja kirjeenvaihtoainestoa nuoruusvuosiltani 1957-1963, jolloin kirjoitin noin 200-sivuisen dokumenttikoosteen yrityksistäni muuttaa seksuaalista suuntautumistani pidättymisterapian, sielunhoidon, kemiallisten aineiden ja eheytys-
psykoanalyysin kautta.
Päiväkirjakoosteessani ilmoitan toiveikkaasti lopettaneeni homoseksuaalisuuteni 23.11.1963, juuri kun olin kirjoittanut ylioppilaaksi ja pääsyt opiskelemaan HTKK:n Teknillisen fysiikan osastolle. Päiväkirja-aineistossani dokumentoin reaaliajassa sitä, mitä seurasi kun yritin lopettaa tahdonvoimalla ja psykiatrinhoidon avulla seksuaalisen suuntautumiseni samaan sukupuoleen.
En ole julkistanut näitä päiväkirjatekstejä vuosilta 1957- 1963 missään muualla kuin suljetussa Facebook-ryhmässä, johon oli näkyvyys vain henkilöillä, jotka olin hyväksynyt Facebook-kavereikseni. Syitä tähän salaamiseen oli useita. Ehkä pääsyy salaamiseen oli se, että en ollut koskaan tarkoittanut nuoruuteni päiväkirja--aineistoa julkiseksi sen silloisen tulenaran sisällön vuoksi. Olen kyllä päiväkirjassani pohtinut sen sisällön näyttämistä seurakuntani sielunhoitajalle Kaija Siiralalle, jonka luona kävin usean vuoden ajan purkamassa ahdistustani ja raportoimassa muuttumisyritykistäni.
Ylioppilasvuotenani 1963 koko maailmassa vallitsi tukahduttava hiljaisuuden salaliitto koskien samansukupuolista seksuaalisuutta ja rakkautta. Edellisenä vuonna oli ilmestynyt psykoanalyytikko Irving Bieberin ym. (1962) teos, johon oli koottu 106:n psykoanalyyttisessä eheytysterapiassa olevan itseään häpeävän ja muuttumista haluavan sairaan homon kokemuksia New Yorkista, jotka oli koottu 1950-luvun aikana senaattori Joseph Mc McCarthyn aikaansaaman homoihin ja kommunisteihin kohdistuneen vainoaallon aikana.
Minulla on varsin henkilökohtainen kosketus tähän teokseen, sillä olin vaihto-oppilaana New Yorkissa vuoden 1962 aikana, jolloin jouduin läheltä seuraamaan poliisin, mafian, rikollisjoukkojen ja psykoanalyytikkojen harjoittamaa väkivaltaa. Yksi niistä isäntä-isännistä, joiden luona asuin vaihtarina sattui vielä olemaan newyorkilainen psykoanalyytikko.
Elämälleni antoi erikoisen suunnan se seikka, että USA:n edustaja samassa kansainvälisessä vaihto-oppilasohjelmassa (johon oli valittu kilpailun kautta nuoria lukiolaisia 37:stä eri maasta), sattui myös olemaan homo ja ihastuin häneen syvästi vaihto-oppilasvuoden aikana, vaikka emme uskaltaneet toteuttaa rakkauttamme fyysisesti ennen kuin vasta vaihto-ohjelman jälkeen kun ihastukseni lensi Eurooppaan tapaamaan muita vaihtareita heidän kotikaupungeissaan, Helsingissä, Berliinissä, Zagrebissa, Milanossa ja Pariisissa.
