• Olli Stålström

Päivi Räsänen uhriutuu taas

Viime aikoina Päivi Räsänen on taas saanut julkisuutta, koska valtakunnansyyttäjä on nostanut rikossyytteitä hänen kirjoituksistaan, joita pidettään homojen ihmisarvoa loukkaavina. Itse olisin toivonut, että uskontodialogissa ei olisi jouduttu ratkomaan julkisuudessa tapahtuvaa ohipuhumista ja vastakkainasettelua raastuvanpenkiltä. Olen itse yrittänyt saada aikaan asiallista, kasvokkain tapahtuvaa avointa dialogia kiihkeimpien kristillisyyden nimissä puhuvien poliitikkojen ja sateenkaariliikkeiden välillä. En ole onnistunut siinä kovinkaan hyvin, sillä molemmilla puolilla on ollut taipumusta perusteettomaan viholliskuvien pystyttämiseen ja ohipuhumiseen.

Tätä tapausta ei ole vielä käsitelty oikeusistuimissa, joten emme ole tarkkaan perillä valtakunnansyyttäjän toiminnan perusteista. Mutta yhden syytekohdan osalta olen jo yli kymmenen vuotta sitten esittänyt julkista kritiikkiä Räsäsen taktikointia kohtaan kirkon julkaisun Kotimaa 24:n nettisivuilla.

Silloin moitin kansanedustaja Räsästä siitä, että hän harjoittaa julkisuudessa semanttista manipulaatiota eli yrittää soveltaa Mooseksen ja Paavalin paheluetteloita ja kuolemantuomioita ilmiöihin, joista Raamatun aikana ei todellakaan ollut mitään tietoa, kuten esimerkiksi WHO:n käyttämä ICD-tautiluokitus. Jouduin vuonna 2010 huomauttamaan lääkäri Päivi Räsäselle, että tieteellisen tutkimuksen perusteella homous ja lesbous poistettiin tautiluokitus ICD-10:stä.

Varmistin vielä asian Suomen Lääkäriliitosta, jonka puheenjohtaja totesi julkisuudessa, että lääkäri Päivi Räsänen antaa harhaanjohtavaa tietoa Suomessa käytössä olevasta tautiluokituksesta. Olin vedonnut Kuopion yliopistossa vuonna 1997 julkaisemaani väitöskirjaan, jossa kävin läpi ne tieteelliset ja poliittiset prosessit, jotka johtivat mainittuun luokituksen muutokseen. Lääkäriliiton puheenjohtaja Heikki Pälve joutui myöntämään, että lääkäri Päivi Räsänen oli antanut julkisuuteen harhaanjohtavaa tietoa Suomessa vallinneesta tautiluokituksesta ja siten rikkoneensa lääkärin etiikkaa. Tapaus koski silloin konservatiivisen Luther-säätiön kirjasessa esittämiään väitteitä. Olen kopioinut tämän perään otteen kritiikistäni, jonka esitin vuonna 2010 hänen väitteistään, joiden mukaan lesbous ja/tai homous olisivat "psykoseksuaalisen kehityksen häiriöitä". Ne oli silloin jo poistettu kansainvälisestä psykiatristen häiriöiden luokituksista. Tieteelliset tautiluokitukset muuttuvat lääketieteellisen tutkimuksen kehittyessä. Esimerkiksi uusimmasta luokituksesta ICD-11 on poistettu hoitoa edellyttävien sairauksien joukossa
myös kaikki trans-ilmiöt.

Koska näihin ilmiöihin liittyy voimakkaita tunnekuohuja ja väärinkäsityksiä, kutsuin vuonna 2011 väitöskirjani psykoanalyysin alan ohjaajan Jack Drescherin luennoimaan siitä, mitä muutoksia kansainvälisiin tautiluokituksiin oli tehty ja miksi. Jack Drescher oli silloin ollut Yhdysvaltain psykiatriyhdistyksen (APA) luokittelukomitean jäsen.

Psykoanalyytikko Jack Drescher luennoi Helsingissä miksi ja miten WHO oli tehnyt päätöksen poistaa seksuaalinen suuntautuminen vuonna 1992 kansainvälisestä sairausluokituksesta (ICD). Varmuudeksi suomensin Jack Drescherin artikkelin teokseen Saanko olla totta - sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus (Gaudeamus 2011).
Alun perin Drescherin artikkeli "Seksuaalisuuden muutosterapioista" oli julkaistu anglikaanisen kirkon aineistona sen tehdessä vuonna 2008 yhteenvetoa
homoseksuaalisuutta koskevasta tieteellisestä tiedosta.
---
Seuraavassa kirjoitukseni kirkon Kotimaa 24-nettilehdessä vuonna 2010 kun hain ja pääsin Kallion seurakuntaneuvostoon voidakseni tehokkaammin vaikuttaa siihen, että kirkon sisällä ei annettaisi harhaanjohtavaa tietoa homouden luokittelusta sairaudeksi.
---
Aloitin vaalikampanjani 1.11.2010 Tulkaa kaikki -liikkeen avoimena homona Kallion seurakuntaneuvostoon. Tässä kampanjan avajaiset Lasipalatsin edessä Yhteysliikkeen teol.tri Vesa Hirvosen avustamana. Pidin lyhyen tiivistelmän väitöskirjani perusteella siitä miten homouden sairaus- ja häiriöleimat on poistettu kaikista psykiatrisista ja lääketieteellisistä sairausluokituksista Suomessa ja maailmalla - lukuun ottamatta lääkäri Päivi Räsäsen omaa luokitusta.

Nykyinen homokohu perustuu lääkäri Päivi Räsäsen kristillisdemokraateille lääkärinä kirjoittamaansa kirjaseen vuodelta 2004 "Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi" (Suomen Luther-säätiö). Kirjasen keskeinen väite on, että "...tieteellinen todistusaineisto osoittaa vastaansanomattomasti, että homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö" ja että "ne, jotka väittävät homouden olevan luonnollinen, "terve" seksuaalisuuden variaatio, mitätöivät perhetaustatutkimusten todistusarvon poliittisista syistä" (sivu 10).

Esitin kysymyksen lehdistölle, onko oikein että yksi lääkäri saa jatkaa lääkärinä harjoittamaansa vanhentunutta ja asiantuntematonta häiriöksi luokitteluaan ja mitä asialle pitäisi tehdä.

Tieteelliset asiantuntijat Suomessa ja Yhdysvalloissa ovat tutkimassa lääkäri Päivi Räsäsen väitteitä.

Mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä?

---

Lisään tähän blogiini 2.12.2010 kaksi blogaustani varsinaisissa sosiaalisissa medioissa samasta asiasta:

Kotimaa24:

http://www.kotimaa24.fi/blogit/luetuimmat/

Facebook:

3 kommenttia

smo

29.5.2021 08:43

Ennen kaikkea lääkärikunnan pitäisi ottaa oma-aloitteisesti selkeä ja tiukka kanta ammattikuntansa näkyvän jäsenen tieteenvastaisiin sanomisiin. Nimenomaan lääkärin roolissa esittämissään näkemyksissä Räsänen pyrkii tukeutumaan faktojen maailmaan. Suomen Lääkäriliitto on antanut Räsäsen ylläpitää paikkansapitämättömiä käsityksiä seksuaalivähemmistöistä, eikä ole käytännössä millään tavoin puuttunut Räsäsen vahingolliseen toimintaan. Nimenomaan lääkärin arvovallalla esiintyminen on hyvin vastenmielistä ja eettisesti kyseenalaista.

Räsänen on taitavasti kietonut kansanedustajan, lääkärin ja uskontoaktivistin rooleistaan vyyhden, jota hän käyttää vastuun väistelyyn itselleen sopivalla tavalla. Nimenomaan lääkäriyden tontille kuuluvia huomioitaan Räsänen on pyrkinyt työntämään uskonnonvapauden suojista ilmaistuiksi, vaikka vanhan pamflettinsa kiistanalaiset kohdat ovat nimenomaan tieteen - ja lääkäriyden - toimialaa. Rooliensa vyyhteä Räsänen vielä kieputtaa huolipuheellaan uskonnon- ja sananvapaudesta.

Kun Räsästä on pyritty saamaan tilille sanomisistaan, niin hän tuppaa väistämään itselleen kulloinkin sopivimman roolin alle - ja tiukassa paikassa uhriutuu. Lisäksi hän pyrkii ohjailemaan keskustelua itselleen sopivaan suuntaan: hän on nostanut Raamatun-sitaattinsa uhriutumispuheenvuorojensa kärkeen, ja oikeastaan tyystin väistää omat sanomisensa ja niiden kytkeytymiseen muuhun kuin Raamatun sanaan.

Keväällä 2020 Räsänen sanoi Ylelle, että HBTQ-yhteisö yrittää tahallaan leimata kristilliseen vakaumukseen perustuvat käsitykset vihapuheeksi ( https://ranneliike.net/uutiset/15717/paivi-rasanen-ylelle-hbtq-yhteiso-yrittaa-tahallaan-leimata-kristilliseen-vakaumukseen-perustuvat-kasitykset-vihapuheeksi )

Alkuvuodesta 2020 Räsänen hermostui kirjoituksesta, jossa ehdotettiin, että homoja hysteerisesti pelkääville voitaisiin perustaa oma pelkopoli aiheettomien pelkojen lievittämiseen ( https://ranneliike.net/blogit/sateenkaariluuppi/arvokonservatiivista+uhriutumista+taas/27622 )

Nämä oikeuskäsittelyn aikaiset ulostulot ovatkin sitten olleet yhtä uhriutumista. Vaikka minusta Räsäsen puheiden setvimispaikan ei pitäisi olla oikeussali, niin kyllä Räsäsen sietäisi harrastaa hieman itsekritiikkiä tämän oman rooliensa sekoittelun suhteen, ja ainakin kantaa moraalista vastuuta siitä, mitä epätieteellistä on lääkärinä ilmaissut.

Mitä minä tekisin?

Jotenkin pyrkisin saamaan Suomen Lääkäriliiton heräämään Räsäsen vastuuttomaan toimintaan.

smo

1.6.2021 18:49

Tähän asiaanhan on nyt tilattu myös kansainvälistä painostusta. Yle kertoo, että Yhdysvalloissa kymmenen professoria lähetti kirjeen uskonnonvapauskomissiolle (USCIRF) Päivi Räsäsen ja Luther-säätiön dekaanin kohtelusta ( https://yle.fi/uutiset/3-11956650 ). Kirjeen mukaan valtakunnansyyttäjä pakottaa papit ja uskovat valitsemaan vankilan ja oman uskontonsa opetusten hylkäämisen välillä. Virteen on yhtynyt myös kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah, jonka mukaan piispoilta ja papeilta loppuvat työt, jos keskustelua synnistä, pelastuksesta ja armosta ei voi käydä ilman pelkoa syytteistä. Essayahin kommenteista Vaaliringissä kertoo Ilta-Sanomat ( https://www.is.fi/politiikka/art-2000008016746.html ).

mrmeringue

6.6.2021 17:32

En tiedä tarkkaan, mitä pitäisi tehdä, mutta tällainen rikosoikeudellinen jahtaaminen ei vaikuta oikealta ratkaisulta. Varsinkin, kun näyttää siltä, että osa "oikeamielisistä" vasemmistolaisista syytää paljon pahempaa homo- ja lesbovastaista kiihotuspuhetta sosisaaliseen mediaan ilman, että se herättää edes julkista paheksuntaa.