• mopsi22

Yksin(äisyydestä)

Piti mennä nukkumaan. Heräsin aamulla joskus 5.20. En saanut enää unta.

Olin yksin. Kääntyilin sängyssä. Katsoin hämärää pimeyttä mustien verhojen läpi. Valkoiset lakanat olivat kalvakan harmaat. Luurankomaiset.

Edellisen illan uusia tuttavuuksia yhdisti se, että monilla heistä oli kumppani. Minulla ei ole.

Olen jossain takaraivossani havainnut tutunoloisen tunteen. Se nousi pintaan. Olen yksin, taas kerran, se sinkku porukoissa. Aina vähän pihalla, kun parit kääntyvät kukin toistensa pariin. Minä juttelen itselleni.

En saanut enää nukuttua. Tuntui vähän pahalta. Toivon, etten täytä elämääni vain välttääkseni yksinäisyyttä. Uusien juttujen ottaminen elämään on hyväksi, en kiellä sitä. Hyväksyttävä tapa hoitaa yksinäisyyttä lienee hakeutua ihmisten seuraan.

Kaipaan silti halausta. Keneltähän sellaisen saisi?

Jos olisin tiennyt olevani hereillä tähän aikaan, istuisin tyhjän kukkaroni ja pankkitilini kanssa sussussa. En säälittävästi yksin tosin.

No.

Tämä tästä angstista. Olen jo jonkin aikaa odottanut, koska tämä bloggaus tulee. Ajatus takaraivosta siirtyi vihdoin tietoisuuteen.

Parisuhteeni päättyi. Olen ok asian kanssa. Heijastuksia on ja tulee olemaan. Hetkiä, jolloin tajuan hetkien olleen joskus toisessa ajassa.

Yksin toistaiseksi. Yksin sillä tasolla, jolla yksinäisyys on yksinäisyyttä, ei seuran puutetta.

Silti. Olen onnellinen. En oikeastaan tiedä, tai osaa sanoa, koska olisin ollut näin onnellinen.

Ensimmäistä kertaa elämässäni pystyn myöntämään itselleni ilman selittelyjä (vaikeasti kylläkin), että toisinaan olen oikeasti ihan hyvä tyyppi.

Liikunta auttaa. Laillinen huume. Alkoholi on menettänyt merkitystään. Se rentouttaa. Inhoan sitä vähääkin kontrollin menetystä, jota se aiheuttaa. Silti nautin siitä sopivasti. Olen seurallinen parin lasin jälkeen.

Nautin siis alkoholia seuraksi. Niin kuin valtiovalta meidän toivoisi nauttivan.

Mutta. Halausta silti kaipaan. Hirveän kovasti. Haluan tiedostaa oman fyysisyyteni toisen kosketuksesta. Ehkä menen parturille. Ippan päähieronta ja ronskit jutu virkistävät. Tosin se olisi maksamista. Lähes prostituutiota, rahaa kosketuksesta. Off topic. Remember the irony being aboard.

Nyt kiristän hihnaani. Muuten yksinäisyyteni johtaa vieraisiin huoneisiin liian helposti.

Ei nukuta.

En ole masentunut. Olen allapäin.

1 kommentti

Rokkihomo

23.9.2009 11:19

No voi.