Mjoo, mussukan kanssa yhteenmuuttoa.
Töitä.
Ei edes kivoja anekdootteja oppilaista.
___
Tai no, muutama pedagoginen hienous.
Oppilaspari tupsahti opettajanhuoneeseen. Siinä sitten kun tytöt keskeyttivät keskustelun, totesin hissukseen vanhemmalle kollegalle, että eikös olisi hyvä, että tytöt koputtaisivat ensin.
"Menkääs tytöt ulos ja uudestaan tulkaa sisälle. Koputus ja "anteeksi että häiritään".
Tytöt työtä käskettyä.
Kun tytöt uudestaan tulivat, repesivät kaikki opettajat nauramaan. Emme me tytöille nauraneet - eikä kukaan oikeastaan edes tiedä, mille nauroimme -, mutta repesimme sattumoisin tasan sillä hetkellä kun he takaisin palasivat.
Kyyneleitä, hirnuamista, kaksinkerroin taittuneita opeja ja epämääräistä naurunsekaista sopertamista tytöille, että ei, emme teille naura.
Tytöt selvästikin punastuivat, olivat ihan pihalla ja oikeastaan naamoilla luki "mitä vittua..."
Nauroimme hyvän tovin tyttöjen yrittäessä selvittää asianta (ja erityisesti meidän yrittäessämme vastata hirnuamisemme joukosta).
Ajattelen positiivisesti: lapsuus on trauma ja työllistämme varmasti joukon psykiatreja ja psykologeja tulevaisuudessa.
___
Eikä sitä oikein vakavasti pysty olemaankaan, kun samat pikkupojat joka ikinen välitunnin loppu tulevat opehuoneeseen kertomaan, kuinka joku on tehnyt sitä tai tätä. Monesti he eivät enää edes muista, mistä tulivat raportoimaan.
Yksi opettajista yrittää vakavalla naamalla ottaa asiaa vakavasti samalla, kun muut purevat huultaan ja virnuilevat.
Aikuismaista, indeed.
Työn suola, oppilaat nääs.
