Masentuvana - ja muutenkin toisinaan liian analyyttisenä ja kyynisenä - ihmisenä en uskalla asettaa millekään asialle liikaa toivoa. Jotenkin se, että ei koskaan uskalla vain nauttia ja olla miettimättä liikaa, vie kaiken ilon kaikesta.
Tulee olo, että rakentaa elämästään korttitaloa: mitä suuremman saat, sitä enemmän harmittaa, kun se sitten yhtäkkiä leviääkin.
Sitä löytää itsensä jostakin välimaastosta pyörimästä. Ei halua olla masentunut, mutta toisaalta ei halua alkaa rakentaa elämänsä osista mitään korttitaloakaan. Se on niin kauhean hauras ja joka tapauksessa hajoaa jossain vaiheessa. Olen niiiin kateellinen ihmisille, jotka osaavat vain nauttia hetkestä, miettimättä turhaan, mitä oli sitä ennen tai sen jälkeen.
edit: ja huomaan bloggauksistani mielialani menevän ihan hirveää vuoristorataa ylös alas :|
2 kommenttia
kesäpoika
7.1.2008 14:25
Masennus on sairaus, joka helposti alkaa ruokkia itse itseään. Älä anna sen viedä sinua. Tiedät itsekin, että jotkin ajatukset ja tunteet ovat vain osa sairautta, ja että pahassa vaiheessa maailma näyttää erilaiselta, kuin miltä se näyttää silloin, kun on terve. Ei sinun persoonassasi tai luonteessasi ole mitään vikaa. Ne tunteet ovat oireita, ne voi jättää omaan arvoonsa, niistä ei tarvi syyllistyä, ne menevät ohi.
Tunteita ei voi pakottaa. Pahat vaiheet pitää vain rämpiä läpi tietäen, että ne loppuvat kyllä, ja aika muokata elämää uuteen uskoon tulee sitten vasta.
Voimia rämpijälle.
mopsi22
7.1.2008 16:01
Niin on, mutta taas helpommin sanottu kuin tehty :( Herkkään, jossain määrin syksyn jäljiltä jo toipuneeseen mieleeni vaikuttaa nyt uudet ihmissuhteet. Pakka taas sekaisin...kaikki jo kertaalleen pureskeltu täytyy taas käydä uudelleen läpi...väsyttää vaan kaikki jo...