Ensimmäinen joulu, joka ärsytti, vitutti, stressasi ja noin vain yleensä otti päähän.
Olin vähän ylimääräisenä joka paikassa, johon menin :S Serkun luona aattopäivänä syömässä, en varsinaisesti saanut mitään irti: minua ei tarvittu keittiössä ja loput porukasta pelasivat pöytäjääkiekkoa. Istuin ja kellotin pelejä.
Aattoilta kaverin luona meni paremmin. Onnistuin vain suututtamaan kaikki lautapelejä pelatessa sääntöjen kanssa. Join liikaa liian nopeasti. Sen kun yhdistää aamuyön unettomuuteen, väsyin nopeasti. Yön nukuin huonosti; aamulla paikat jumissa ja krapula, kun en illalla juonut tarpeeksi vettä ja ottanut särkylääkettä.
Tiistai meni krapulassa ja serkkujen luona aaton ruokia tuhoamassa. Porukat pelasivat pleikkarilla jääkiekkoa (helvetti, mikä yllätys taas...) eikä minua taaskaan tarvittu keittiössä.
Tapanina aamulla Turkuun hakemaan systeri ja sen nainen ja äiteelle syömään. Helvettiä oli sekin. Olen aina ollut perheessä sopeutuvainen, "helppo lapsi", jonka on aina voinut "jättää yksin". Tämän syksyn aikana olen vain ollut niin väsynyt kaikkeen, etten enää jaksa esittää. Minua vain vituttaa kaikki ja se näkyy. Sori nyt vaan äiteelle...
Nyt olen saanut raahauduttua kotiin. Olen väsynyt, todella väsynyt. En edes jaksa ajatella huomista, saati sitä seuraavaa päivää. En oikeastaan jaksa ajatella...mitään.
Onneksi joulu on ohi...nyt mietin, että miten selviän seuraavasta vuodesta, sillä olen muuttunut: en enää halua suunnitella asioita etukäteen, en halua sitoutua mihinkään liikaa; haluan voida sanoa, että ei kiinostakaan, vaan lähden Tahitille. Tietää tulevaisuudessa monia yhteentörmäyksi niin itseni kanssa (looginen, etukäteen varautuva ja suunnittelevan puoleni kanssa) sekä äitini ja sukuni kanssa (samanlaisia perfektionisteja ja suunnittelijoita hekin).
Tahtoo vaan olla ja tehdä itsekkäästi sitä, mitä haluaa. Onko se törkeää?!
