• mopsi22

Ekotorin kierrätystarkoitus?!

Lienenkö asiasta kitissyt, mutta Turun ekotoreilla on hintataso noussut. Jostain syystä nyhdetään välillä törkeääkin hintaa täydestä paskasta. Hinta on tässä viimeisen vuoden aikana noussut pikkuhiljaa, joskin nyt on ollut pienoista laskua. Lasku on ymmärrettävää, sillä tavara ei kierrä, jos siitä liikaa pyydetään euroja latomaan tiskiin.

Syytän yhtä miestä, huolimatta siitä, etten edes tiedä onko hänellä mitään tekemistä asian kanssa.

Ai miksikö syytän?! Loukkaannun oudoista asioista, yleensä pienistä sellaisista, triviaaleistakin, ja kaiken lisäksi muistan ne lopun ikääni. Olinpa tuossa syksyllä 2009 ekotorilla äitini kanssa. Näin kivan 50-luvulla tehdyn liitupiirroksen (jollaisiin olen jostain syystä mieltynyt...). Kehys oli rikki ja hintaa ei missään. No tietysti nappasin lähimmän henkilökuntalaisen ja tiedustelin hintaa. Hän ei sitä osannut sanoa, vaan haki itse suurmestarin paikalle.

Tervehdin kauniisti ja tiedustelin hintaa. Vastauksena oli murahdus ja kysymys: "no, mitäs tarjoot". Vastasin, että kympin voisin tästä maksaa. Tähän sain vastaukseksi käden heilautuksen naamani edessä ja murahduksen: "toi on kuule aitoo 50-luvun piirrosta, ainakin 50 euroa". Naurahdin ja totesin hieman ihmeissäni: "ai, niinkö?". Mutta vanha kärttyinen mies oli kädenheilautuksen jälkeen jo jatkamassa matkaansa ilman jatkokeskusteluja.

No, olen siitä lähtien katsellut taulua seinällä joka kerta kun olen käynyt ekotorilla. Ensin hinnaksi ilmestyi 55 euroa, sitten 30, 15 ja nyt, riemuitsin, sillä hinta oli pudonnut 7 euroon. Taulu oli pakko saada ja mikäs siinä, kun hintaa jäi 5.60 € 20 % opiskelija-alennuksen jälkeen.

Tuossahan tuo on hyllyllä muiden seurana, voimakkaan punaisissa sävyissään (ks. kuva). Saan sitä katsoessani esteettista mielihyvää sen voimakkaista väreistä ja perverssiä voitonriemua siitä, että putiikki olisi saanut työstä tuplahinnan ilman idioottia ylihinnoittelijaa.

KIERRÄTYS! Ekotorin tarkoitus on kierrättää ILMAISEKSI saamaansa tavaraa, ei yrittää tehdä voittoa, korkeintaan kattaa kulunsa.

____

Meikäläisellä alkaa nyt sitten kuukauden putki kutosluokan opena. Aineet pitkälti käsitelty, kirjoista sivut käyty. Kuukausi siis suhteellisen vapaata ohjelmaa suhteellisen eläväisen ryhmän kanssa. Jostain oudosta kummallisesta syystä odotan tätä vapautta.

Kouluissa ollaan tiukasti sidottuina tuntijakoihin, 45 minuutin aineslaisseihin ja kirjojen aukeamiin. Auta armias, jos olet uskalias ja hyppäät aukeman ohi. Ensimmäinen huutokommentti on, että "hei ei me olla tässä vielä, jää yksi välistä!". Mitä nuorempia oppilaita sen vaikeampi on ohittaa sivuja.

Ajattelin pistää oppilaat tekemään ryhmäprojekteja, ongelmanratkaisutehtäviä, esitelmiä, esityksiä, katsella elokuvia, ehkä ulkoillakin vähän. Matematiikasta kerrataan vielä ja pidetään kertauskoe koko kutosluokan asioista. Ympässä on vielä Suomen petoeläimistä jakso (täydellinen lajintuntemusryhmätyölle). Muuten, mitään tehtävää ei oikeastaan olekaan.

Yhtenä päivänä ajattelin varata atk-luokan, iskeä jokaiselle ryhmälle jonkin sanan tai nimen (tyyliin Peer Gynt, Damokleen miekka jne.) ja käskeä päivän loppuun mennessä valmistella esitelmä, joka kertoo kaiken oleellisen ryhmän aiheesta muulle ryhmälle. Luovaa kuhinaa, turhautumista tiedonetsinnän taitojen puutteesta jne., mutta hieman erilaista opiskelua :)

Torstaina läväytän kuviksen kaksoistunnilla porukalla eteen paperista taitellun kuution ja kasan aanelosia. Eka ryhmä, joka saa koottua paperiarkeista samanlaisen kuution, saa päättää mikä leffa katotaan perjantain vappupäivänä (jolloin oppilaat saavat mättää karkkia ja limua muutenkin).

Tällaista olen ajatellut, näin alustavasti. Täydellinen sijaisuus kokeilla erialisia projekteja ja aikaakin on neljä viikkoa, joten luovuus kukkimaan päivän, viikon ja kk mittaisten projektien suhteen.

Ajatuksia otetaan vastaan!

Ja märkänä unena viereisessä, tosin varattuakin varatummassa, musaluokassa on kiva flyygeli mopsin taottavaksi aina välituntisin :9

____

Good advice to all (newly)weds or -mated: "if you're going to argue about something, get naked first!"

____

Mussukka on kohta tässä asustellut kuukauden odotellessaan oman kodin valmistumista. Oikeastaan aika mukavaa, kun on joku muukin tässä ohessa ihmettelemässä arkea, vaikka yksiö tuottaakin välillä vähän päänvaivaa tilan suhteen...

1 kommentti

Aboa

28.4.2010 11:13

Tuo kuutosen loppukevään ohjelma vaikuttaa todella loistavalta. Opitun kertailua ja tiedon soveltamista käytäntöön. Voiko parempaa olla?