Alesso haastoi minut kertomaan itsestäni kuusi ihmeellistä, erikoista asiaa blogissani ja sen jälkeen haastamaan kuusi uutta ihmistä kertomaan omista omituisuuksistaan omissa blogeissaan jne.
1) Ensimmäinen oppimana sana oli "kukka"
2) Olen käynyt samaa koulua kuin Rosa Liksom
3) Lapsena lempilukemistani (Neiti Etsivän lisäksi) oli tietosanakirja
4) Rakastan marjojen ja sienien poimimista
5) Olen ollut mammuttipetäjän sisällä (siellä ei ollut yhtä tukalaa kuin Merrillä vanhan Halavaukon sisällä)
6) Olen tehnyt itse vaahtokarkkeja (haluatteko reseptin?)
Koska kaikki aktiivisimmat bloggaajat on ilmeisesti jo haastettu, en haasta ketään.
Eilen kumppanini M oli taas tiistaiseen tapaansa Helsingissä. Kävimme vihdoin katsomassa Almodovarin Volverin. Hyvä oli, mutta mielestäni jokin terävyys puuttui verrattuna siihen Almodovariin mitä olen aikaisemmin nähnyt. Ehkä tämä oli vain lähempänä valtavirtaa. No, tietysti hiukan harmitti se, että silmänruoka puuttui tästä rainasta lähes kokonaan, lukuunottamatta sitä kuvausryhmän kaveria, joka pyrki vokottelemaan Penelope Cruzin esittämää kaunotarta, joka ei kuitenkaan lämmennyt, ehkä siksi että oli juuri pakastanut entisen miehensä.
No, sellaista miesvartalon kauneudella herkuttelua kuin oli Huonossa kasvatuksessa tuskin tullaan toiste näkemään muutenkaan.
Tänään ajattelin kylvää taas joitakin siemeniä, mutta lopulta priorisoin edelle leipomisen ja kuntopyörän polkemisen. Nehän sopivat hyvin yhteen. En kuitenkaan laskenut veikö pyöräily yhtä paljon kaloreita kuin muffinssit toivat...
Joskus Sleepygayn blogissa Kirsikkavaras puhui mammuttipetäjästä. Mäkin kylvin vuosia sitten sen siemeniä, mutta pikkutaimet menehtyivät kunnollisen talvehtimispaikan puutteessa. Joulukuussa 2005 pääsin kuitenkin näkemään noita luonnon ihmeitä oikeassa ympäristössään - ja koossaan!
Pe-su piipahdin kotikonnuilla Pohjoisessa lapsuudenystäväni häissä. Olipa mukava reissu, vaikka erittäin varhainen herätys lähtöaamuna painoikin hiukan koko viikonlopun ajan.
Perjantaina oli ilmeisesti ensimmäinen kevätpäivä Pohjoisessa, aurinko paistoi ja räystäät tippuivat. Tein pitkän kävelylenkin ja tutkin pihalla, mitä vahinkoa hirvet olivat saaneet aikaan. Onneksi vähemmän kuin olin pelännyt. Äitini kertoi hirvien olevan niin kesyjä että ne tulevat aivan talon nurkille. Pari vuotta sitten istuttamani omenapuu oli onneksi säästynyt. Illalla tuli yökylään päälle 50-vuotias enoni. Niin erilaisissa maailmoissa kuin nyt elämmekin meillä ei ole koskaan mitään vaikeuksia keksiä puhumista. Kävin enon kanssa saunassa (isä ei halunnut) ja joimme siivosti yhdet olutpullolliset saunan päälle.
Häät olivat lauantaina Ruotsin puolella rajaa, juhlat Suomessa, ja hääyöksi juhlapari lähti taas ulkomaille, Haaparannalle. Luonnonnäytelmä, lähes pilvettömältä taivaalta näkynyt kuunpimennys juhlisti tapahtumaa.
Nyt avioituneen ystäväni R:n lapsikatras on minulle rakas ja läheinen pitkästä välimatkastamme huolimatta, vanhin on kummipoikani. Mutta nyt tapasin ensi kertaa kunnolla R:n Etelä-Suomessa asuvan veljen ja Ranskassa asuvan siskon lapsia. Ja he olivat kaikki yhtä hurmaavia ja hyvin kasvatettuja. A:n vanhin poika on kuvankaunis 15-vuotias nuori mies, siskonsa suloinen nuori neiti. Molemmat sulavakäytöksisiä ja reippaita (ainakin noin sukujuhlissa). Ranskassa asuvan A:n kolme vanhinta olivat ilmiselvästi tulleet ranskalaiseen isäänsä kyömynenineen ja paksuine hiuksineen, nuorimmainen sen sijaan oli selvästi suomalainen nykerönenätyttönen. Kolmetoistavuotias S oli morsiusneidon asussaan ja paksuine kiharoineen kuin nuori aatelisneito Austenin romaanista. Kaikki puhuivat suomea somalla ranskalaisaksentilla.
Meillä vanhempieni luona yöpyi minun ja morsiamen yhteisiä ystäviä Helsingistä. Kotiin päästyämme istuimme vielä hetken punaviiniä juoden, juttelimme ja katsoimme parvekkeelta kuunpimennystä.
Eilen illalla kotiin palattuani havaitsin että tomaatinsiemenet olivat itäneet. Tällä kertaa on kahta venäläistä lajiketta, joiden siemenet tilasin Seemnemaailmasta Virosta. Kuvassa on sekalaista siemenkylvöstä ikkunallani, sekä raatokukan pistokkaita juurtumassa. Valkoisessa saviruukussa on muuten vaniljan pistokas, jonka sain eräältä harrastajalta puutarhanetistä. Se on lähtenyt hyvin kasvuun. Lasimukissa on niitä lootuksia, joista puhuin tuolla aikaisemmin. Pitäisi keksiä niille isompi astia ja laittaa jotain kasvualustaa, vaikka akvaariohiekkaa.
Kiva että tänne on ilmestynyt uusia puutarhaharrastajia, tervetuloa Ransu ja Tommy87!
Vihdoin tuntuu sää kääntyneen keväisempään suuntaan. Torpalla oli vielä pe-la yönä -20C, nyt paistaa aurinko ihanasti. Kasvihuone rupeaa jo lämpenemään, avaan ovet jotta lämpötila ei nousisi liiaksi. Viime keväänä lapioin lunta kasvihuoneeseen, jotta se pysyisi viileämpänä kunnes kevät koittaa kunnolla. Tänään kylvin taas muutamien puiden ja pensaiden siemeniä kylmäkäsittelyyn (hukun kohta kylvöruukkuihin ja purnukoihin). Nostan ruukut kasvihuoneeseen, ja ehkä myöhemmin sieltä lumihankeen Hortuksen tavoin, jos tuntuu että kylmäkäsittely jää liian lyhyeksi kasvihuoneessa. Tämänkertaiset siemenet tulivat Kanadasta Angelgrove Tree Seeds:sta. Siinä on toki taas sellaisia lajeja, jotka eivät meillä menesty kunnolla, ehkä amurinkuusamaa (Lonicera maackii) lukuunottamatta. Elaeagnus angustifolia-hopeapensasta olen halunnut kauan, sillä pidän kovasti meillä yleisen E. commutata-lajin kukkien tuoksusta ja hopeisesta lehdistöstö. E. angustifolia, jos se nyt suostuu menestymään, on kuitenkin kasvutavaltaan kauniimpi. Sitten kylvin myös plataania (Platanus occidentalis), josta olikin puhetta Kirsikkavarkaan kanssa Klorofyllissä. Se kuuluu näihin puulajeihin, jotka vaativat erittäin lämpimän kasvukauden, joten ei liene toivoa saada sitä kasvamaan puumaiseksi Suomessa. Se sopii kuitenkin kasvatettavaksi perennamaisesti, niin että maasta nousevat uudet, usein rotevat ja suurilehtiset versot joka kesä. Tällä tavoin sitä kasvatetaan bioenergiakasvina eteläisessä USA:ssa. Lisäksi kylvin mm. Lagerstroemia indicaa, joka on lähinnä ruuukkukasvi, tosin perennamaisena sekin saattaisi talvehtia, mutta tuskin ehtisi kukkia meillä ulkona. Hortus ja Kirsikkavaras, siementaimia tulee paljon, joten annan mielelläni pois osan kesemmällä, jos haluatte kokeilla jotain. Kuvassa hyasinttiruukku, joka on nyt parhaimmillaan. Olin ostavinani keltaisia ja sinisiä hyasintteja, mutta keltaiset olivatkin kermanvalkoisia. En siis saanut Ruotsin värejä kuten olin suunnitellut, vaan Suomen.
Kun Hortus taannoin kuulutti täällä puutarhaharrastajia, niin heti löytyikin muutamia innokkaita. Mutta löytyykö täältä yhtään tähtieteen harrastajaa? Itse olen kuulunut Ursaan jo vuodesta -84.
Viime viikonloppuna TV:stä tuli pieni ohjelma Miina Äkkijyrkästä, aka Liina Lång, joka on eräs lempihahmoistani tässä maassa, sekä hänen tyttärestään Lauhasta (mikä viehättävä etunimi). Muistan Miinavaara! henkilökuvaa, jonka näin TV:stä noin neljä vuotta sitten. Ohjelma jäi mieleeni senkin takia, että eräs Tom (terveisiä Turkuun!) oli vieraana kommuunissa, jossa silloin asuin. Hän katsoi ohjelmaa seurassamme, ja sai minut kiinni pinnallisesta ajattelusta, tai jostain sen tapaisesta. Nimittäin jossain vaiheessa Miinan kaoottisen tuntuista ja tunnekylläistä elämää seuratessamme naureskelin, että tuo taitaa nyt olla vain teatteria kameroiden edessä. Tom kysyi, enkö usko että joku ihminen voi todella olla noin tunneperäinen tai sielukas, en muista tarkalleen mitä sanaa hän käytti. Ja siinä samassa tiesin että olin väärässä, Miina ei teeskennellyt, vaan oli juuri oma itsensä.
En lakkaa ihmettelemästä hänen metallisia nautaveistoksiaan, maalla kasvaneena näen että niissä todellakin on lehmän tai vasikan sielu. Siis autonromuista hitsatuissa kirkasvärisissä metallikasoissa.
Pari vuotta sitten kesällä olin Vuosaaressa kyläilemässä ystävieni luona. Pyöräilimme rannalle uimaan Miinan tilusten läpi. Paluumatkalla kapealla, tomuisella hiekkatiellä tuli vastaan Miinan vasikoita, jotka olivat rikkoneet aitauksen ja tulleet tielle. Toinen ystävistäni soitti numerotiedusteluun, josta, kummallista kyllä, löytyi Miinan puhelinnumero. Hän soitti sitten ja ilmoitti että vasikat ovat karanneet. Toivottavasti Miina sai vasikat kiinni…
Matkin nyt Hortusta ja laitan kuvan joistakin siemenistä, joita olen tälle keväälle tilannut. Siinä on upeita monivärisiä pihaesikoita, joiden jalostamisessa englantilaiset kunnostautuivat jo viktoriaanisena aikana. Ja toisessa pussissa on Nelumbo nucifera, tarunhohtoinen intianlootus, vesikasvi jonka juuret ovat syötäviä, ja jolla on ruokalautasen kokoiset tuoksuvat kukat.
Puutarhurin pahin vihollinen on rankaissut tällä viikolla oikein kunnolla. Torpalla Hämeessä on minimi ollut -34C. Perennat ja osa ruusuista on hyvin lumen suojassa, mutta harmittaa että en taivuttanut joitain ruusuja lumen alle viime viikonloppuna. Saa nähdä onko tullut vaurioita hedelmäpuihin, varmasti ainakin persikasta ovat kukkanuput paleltuneet.
M on sulattanut vesijohtoa kaksi kertaa torpalla.
Tänään ostin pitkästä aikaa tietokonepelin, RPG Sacred gold. Se on jo vuodelta 2004, en raaski maksaa 50€ uusimmista peleistä. Syksyllä ostamani Morrowind oli liian hidas ja monimutkainen mun makuun, katsotaas maistuuko tämä paremmin. Aikaa mihinkään pelailuun ei todellakaan olisi, mutta menköön, kun kestää kuitenkin vielä pari kuukautta ennen kuin ollaan tuossa kuvan tilanteessa (6.5.2006), eli tonkimassa multaa ja kylvämässä siemeniä kasvihuoneessa. Muuten tuolla kulmassa näkyvä kelta-sininen juttu on halpahallista löytynyt kitkentätyökalu nimeltään Gardenboy (ihan totta!). Sitä painetaan ja käännetään ja se on tosi hyvä...
Pakkasviikonloppu tuli ja meni. Perjantaina olimme eräissä näyttelynavajaisissa, sitten ystävämme K:n luona yötä Lahdessa. Oli mukavaa nähdä häntä pitkästä aikaa ja jutella, harmi että nelivuotias lapsukainen ei ollut paikalla, oli mummon kanssa Helsingissä. Vein K:lle tuliaisiksi leipomiani valkosuklaa-pähkinäkeksejä; niitä täytyy tehdä toistekin, resepti on hyvä.
Viikonloppu tarjosi kaksi elokuvaelämystä: Jennifer Anistonin ja Jake Gyllenhaalin tähdittämä Kiltti tyttö (The Good Girl, 2002). Olen ollut (tietenkin) aivan rakastunut Gyllenhaaliin Brokeback mountainin jälkeen, mutta ilman ruusunpunaisia lasejakin hänen roolityönsä tässä elokuvassa oli mainio. Samoin Jennifer Anistonin, jota oli kyllä aluksi vaikea sulattaa halpahallin kassaneidin roolissa. Halpahallin alakuloinen tunnelma kalseine loisteputkivaloineen oli melkein kaurismäkeläinen. Pidin elokuvan verkkaisesta tahdista ja empatiasta elämässä hiukan heikosti menestyneitä ihmisiä kohtaan.
Toinen elokuvaelämys olikin varsinainen klassikko, Sininen enkeli (Der Blaue Engel, 1930). En ollut nähnyt sitä aiemmin. Elokuvan tarina on hyvin julma. Loppukohtauksen aikana, jossa mielipuoleksi saakka nöyryytetty lehtori Rath hapuilee pimeän turvin takaisin entiseen työpaikkaansa, kouluun, nousivat kyyneleet väistämättä silmiin. Marlene Dietrichin olemus ja ilmeet elokuvassa ovat maagisia.
Dietrich oli preussilaisen porvarisperheen tytär, hyvin kasvatettu, sivistynyt, kielitaitoinen, kurinalainen. Hän kertoo omaelämäkerrassaan, että kasvatukseen kuului paitsi kuri myös lämpö, välittäminen ja turvallisuus. Olen tuntenut suurta kunnioitusta häntä kohtaan sen jälkeen kun luin hänen panoksestaan Amerikkaan paenneiden juutalaisten hyväksi toisen maailmasodan melskeissä.
Ajattelen hänen olemustaan nuorena naisena 20-luvun Berliinissä, huolettomana ja tietämättömänä tulevista kauhuista…
Hortus kertoili tuolla omassa blogissaan puutarhan perustamisesta. Jo muutamassa kesässä saa paljon aikaan. Tällä meidän torpan pihalla ei kasvanut juuri muuta kuin ruohoa ja yksi pihlaja neljä vuotta sitten.
