• JPHki

Almodovar ja mammuttipetäjä

Eilen kumppanini M oli taas tiistaiseen tapaansa Helsingissä. Kävimme vihdoin katsomassa Almodovarin Volverin. Hyvä oli, mutta mielestäni jokin terävyys puuttui verrattuna siihen Almodovariin mitä olen aikaisemmin nähnyt. Ehkä tämä oli vain lähempänä valtavirtaa. No, tietysti hiukan harmitti se, että silmänruoka puuttui tästä rainasta lähes kokonaan, lukuunottamatta sitä kuvausryhmän kaveria, joka pyrki vokottelemaan Penelope Cruzin esittämää kaunotarta, joka ei kuitenkaan lämmennyt, ehkä siksi että oli juuri pakastanut entisen miehensä.
No, sellaista miesvartalon kauneudella herkuttelua kuin oli Huonossa kasvatuksessa tuskin tullaan toiste näkemään muutenkaan.
Tänään ajattelin kylvää taas joitakin siemeniä, mutta lopulta priorisoin edelle leipomisen ja kuntopyörän polkemisen. Nehän sopivat hyvin yhteen. En kuitenkaan laskenut veikö pyöräily yhtä paljon kaloreita kuin muffinssit toivat...
Joskus Sleepygayn blogissa Kirsikkavaras puhui mammuttipetäjästä. Mäkin kylvin vuosia sitten sen siemeniä, mutta pikkutaimet menehtyivät kunnollisen talvehtimispaikan puutteessa. Joulukuussa 2005 pääsin kuitenkin näkemään noita luonnon ihmeitä oikeassa ympäristössään - ja koossaan!

2 kommenttia

Alesso

8.3.2007 11:56

Sinut on haastettu...;)

martin

8.3.2007 22:51

Mahtavan näköistä!