Lyriikkasiteeraukset ovat usein hienoja, mutta aika harvoin ne koskettavat toista ihmistä, satunnaisessa mielialassa ja tilanteessa luettuna. Kerron nyt kuitenkin, että viime aikoina mielessäni on soinut, vuodenajan kirvoittamana tietenkin, säkeet:
”Like a rose under the April snow
I was always certain love would grow”
(Barbra Streisand: Evergreen)
Se on hieno kielikuva. Ruusu huhtikuisen lumen alla.
Myös eräässä toisessa kappaleessa, joka usein soi mielessäni, esiintyy ruusu:
”The silver thorn of bloody rose, lie crushed and broken on the virgin snow”
(Don McLean: Vincent)
Tuon Vincent van Goghista kertovan kappaleen sanoitus on todella hieno, kuukkeloikaa ja lukekaa ihmeessä, jos ette tunne kappaletta.
Mä kuulun niihin ihmisiin, joilla on herkkä nenä; tuoksut merkitsevät paljon ja tuottavat voimakkaita elämyksiä. Taannoisella San Diegon -matkalla ostin drugstoresta tuoksusuihketta, jonka nimi on Cotton Candy Fantasy (vain amerikkalaiset voivat keksiä jotain tuollaista). Sen kirpeänmakea metsämansikkainen tuoksu vie suoraan lapsuuteen, paahteisille ojanpientareille, jotka ovat punaisenaan kypsistä metsämansikoista. Vaikka minun kotiseudullani ei edes kasva metsämansikoita…
Puutarhakeskustelupalstalla, jota seuraan säännöllisesti, on otsake tuoksuville kasveille ja kasvien tuoksuille. Siellä oli seuraava kommentti, joka nosti minulle kyyneleet silmiin. Halusin kertoa siitä J:lle, kun mukavan kasvitieteelliseen puutarhaan suuntautuneen kävelyretken jälkeen istuimme kahvilla Espalla, mutta en kyennyt. Lainaan sen nyt tähän omin lupineni:
”Mieleenpainuvin tuoksumuisto on muutaman vuoden takaa.
Olin menettänyt lapseni, surin mielettömästi. Ajoin töistä kotiinpäin, itkin surusta ja uupumuksesta. Oli kuuma kesäpäivä ja auton ikkuna auki. Yllättäen tunsin helteisen apilapellon makean tuoksun - samassa olin pieni tyttö isäni turvallisessa sylissä. Olin lohdutettu.”
