Tässä taannoin kuulin radiosta pitkästä aikaa Peppi Pitkätossun alkuperäisen tunnuskappaleen. Naureskelin sanoitusta, tuohan kuulostaa jotenkin tutulta: Det är inte illa, jag har apa (man), häst (hund) och villa (Villa). Ei ole hassummin asiat, ei… (paitsi että: en kappsäck full av pengar är det också bra att ha.)
Seuraavana viikonloppuna oli käymässä Pohjois-Suomesta ystäväni R koko konkkaronkansa kanssa. Lapset totesivat, että Villan pihalla seisova ontto koivu on kuin Pepin salainen piilo, jonne hän piilotti aarteita Tommille ja Annikalle. En muista sellaista kirjoista, mutta uskotaan.
En myöskään muista, oliko Pepillä puumajaa, mutta sellaisen aion joskus rakentaa omaan 0.4 hehtaarin metsäämme Villan takana. Täytyy vain ensin lainata takaisin veljeltäni hänelle 30-vuotislahjaksi ostamani puumajakirja.
Kumppanini on jostain syystä sitä mieltä, että lummelampi ja puumaja eivät ole kiireellisyyslistan kärjessä, vaan ensin pitäisi saada juokseva vesi ja sisä-wc. No, pian ne siellä ovatkin, ja myös IKEA-keittiö on valtaosin paikoillaan.
En ole erityisemmin koskaan ollut iiristen (kurjenmiekkojen) ystävä. Tuttavani kasvattaa kymmeniä saksankurjenmiekan lajikkeita, ja hän on miehensä kanssa tehnyt omia risteytyksiäkin. Heiltä ja muualta olen saanut sen käsityksen, että iirikset ovat melko työläitä kasveja, ja lisäksi niiden kukinta on lyhytaikainen. Nyt tämän kasviryhmän opiskelu netissä on kuitenkin saanut minun kokeilemaan muutamia lajikkeita, joiden juurakoita tilasin Englannista. Siinä on mm. Immortality, puhtaanvalkoinen ja tuoksuva lajike, sekä Harvest of Memories, tuoksuva vaaleankeltainen lajike. Romanttisia nimiä, joihin olen heikkona.
Tänään iltapäivällä soitti veljeni, ja kertoi, että heille on syntynyt toinen poika, terve kymmenen pisteen lapsi. Olen siis nyt tuplasetä, ja jo etukäteen valittu tämän lapsen kummiksi. Oli vaikeaa pidätellä kyyneleitä puhelimessa.
Kuva kesäretkeltä Hangosta.
