Miinavaara!

Viime viikonloppuna TV:stä tuli pieni ohjelma Miina Äkkijyrkästä, aka Liina Lång, joka on eräs lempihahmoistani tässä maassa, sekä hänen tyttärestään Lauhasta (mikä viehättävä etunimi). Muistan Miinavaara! henkilökuvaa, jonka näin TV:stä noin neljä vuotta sitten. Ohjelma jäi mieleeni senkin takia, että eräs Tom (terveisiä Turkuun!) oli vieraana kommuunissa, jossa silloin asuin. Hän katsoi ohjelmaa seurassamme, ja sai minut kiinni pinnallisesta ajattelusta, tai jostain sen tapaisesta. Nimittäin jossain vaiheessa Miinan kaoottisen tuntuista ja tunnekylläistä elämää seuratessamme naureskelin, että tuo taitaa nyt olla vain teatteria kameroiden edessä. Tom kysyi, enkö usko että joku ihminen voi todella olla noin tunneperäinen tai sielukas, en muista tarkalleen mitä sanaa hän käytti. Ja siinä samassa tiesin että olin väärässä, Miina ei teeskennellyt, vaan oli juuri oma itsensä.
En lakkaa ihmettelemästä hänen metallisia nautaveistoksiaan, maalla kasvaneena näen että niissä todellakin on lehmän tai vasikan sielu. Siis autonromuista hitsatuissa kirkasvärisissä metallikasoissa.
Pari vuotta sitten kesällä olin Vuosaaressa kyläilemässä ystävieni luona. Pyöräilimme rannalle uimaan Miinan tilusten läpi. Paluumatkalla kapealla, tomuisella hiekkatiellä tuli vastaan Miinan vasikoita, jotka olivat rikkoneet aitauksen ja tulleet tielle. Toinen ystävistäni soitti numerotiedusteluun, josta, kummallista kyllä, löytyi Miinan puhelinnumero. Hän soitti sitten ja ilmoitti että vasikat ovat karanneet. Toivottavasti Miina sai vasikat kiinni…
Matkin nyt Hortusta ja laitan kuvan joistakin siemenistä, joita olen tälle keväälle tilannut. Siinä on upeita monivärisiä pihaesikoita, joiden jalostamisessa englantilaiset kunnostautuivat jo viktoriaanisena aikana. Ja toisessa pussissa on Nelumbo nucifera, tarunhohtoinen intianlootus, vesikasvi jonka juuret ovat syötäviä, ja jolla on ruokalautasen kokoiset tuoksuvat kukat.