Ketunkivi

Näytetään bloggaukset helmikuulta 2008.

Vuokko Hovatan silmät

Palasimme tänään viiden päivän Barcelonan-visiitiltä. Matka oli ihan mukava, mutta totesin tänään M:lle, että nautin niin paljon tavallisesta arjesta omassa kodissa ja kotimaassa, että täytyy olla melkoinen reissu, jotta se kotiolot voittaa. Emme kumpikaan ole erityisemmin välimerellisen elämänmenon faneja vaan enemmän keskieurooppatyyppiä, joten odotukset matkan suhteen olivat aika neutraalit. Osoittautui, että matkustaminen suoraan tavallisen työviikon päätteeksi oli aika raskasta; niinpä kaksi ensimmäistä päivää kuluikin lähinnä nukkuessa. Mittakaavaerhe karttaa lukiessa aiheutti paikan päällä sen, että kävelymatkat olivat aluksi kaksi kertaa pidempiä kuin luulimme. Tosin virheluulon korjauduttuakin, ja huolimatta hienosta metroverkostosta, kävelimme jalkamme maitohapoille. Sää oli tasaisen pilvinen koko ajan, lämpötila 15 asteen tienoilla. Akaasiat ja jotkin kirsikkapuut kukkivat paikoin, muutoin puut lehdettömiä ja maisema sikäläisen talvinen.
Yllätys oli paikallisten palvelualan ihmisten heikko englanninkielentaito. En tiedä palkkaavatko sitten sesonkikaudeksi enemmän kielitaitoista väkeä. Toisaalta en ole sitä mieltä että kaikkien kaikkialla pitäisi osatakaan englantia. Kasvisruoan löytäminen tuotti myös hiukan vaikeuksia.
Majoituimme erään yhdistyksen residenssissä, joka oli ilmainen ja oikein kelvollinen, upea sijainti Sagrada Familian viereisessä korttelissa. Mutta tämä majoitus tarkoitti sitä jännitysmomenttia, että meillä oli vieraita ihmisiä asuintovereina. Ensimmäiset asuintoverit olivat kaksi superenergistä, ylipuheliasta, hauskaa, ronskia taidemummoa. Heistä lisää myöhemmin.

***

En ole ollut koskaan erityisemmin viehtynyt myöskään eteläeurooppalaiseen suklaasilmäisyyteen, noin periaatteessa. Tämä Spanish eyes-käsite valkeni minulle vasta pari vuotta sitten eräällä toisella matkalla. Eli eräällä työmatkalla olin tiiviisti kymmenisen päivää ryhmässä, johon kuului espanjalainen nuori mies. Yhtäkkiä jonakin päivänä tajusin, että hänellähän on uskomattoman kauniit ruskeat silmät, klassiset espanjalaiset tummat silmät. Ja niitä silmiä komppasi suloisen pehmeä puheääni. Viime perjantaina katsoessani toisella silmällä euroviisukarsintoja näin taas yhtä kauniit espanjalaiset silmät. Mutta ne silmät omistaakin, ei salskea latinomies, vaan näyttelijä-laulaja Vuokko Hovatta (ei kuvassa). Ja taas se pehmeä ja viettelevä puheääni myös. Huh, mikä nainen. Ultra bra -aikoina en tullut kiinnittäneeksi asiaan mitään huomiota. Kai siksi kun en ollut vielä saanut herätystä. Vai käyttääkö hän kenties värillisiä piilolinssejä…?
Vuokko Hovatan äiti Outi ja sisko Iiris ovat samalla alalla kuin minä. He ovat menestyneet hyvin, Outi Hovatta professoritasolle asti. Iiriksen puheita olen kuullut parikin kertaa jossain seminaareissa.
Madonna on muuten levyttänyt hienon kappaleen Spanish eyes (Like a Prayer, 1989), joka on käsittääkseni kannanotto Los Angelesin jengiväkivaltaa vastaan.

Jep.
Nyt vetäydyn levolle, sillä olen herännyt aamulla klo 4.
Tuonnenpana lisää myös KLM:n transvestiitin näköisistä kaksimetrisistä lentoemännistä.
Enpäs vetäydykään.
TV:stä tulee The Tudors ja Jonathan Rhys-Meyrs...


Spitaaliset nauravat Gangesin rannoilla

Tuo järkyttävä ja mielessä helposti visualisoituva lause on Marguerite Duras’n romaanista Rakastaja (esipuhe Anne Fried, huom. Rokkihomo). Tämä, niin kuin moni muukin lukemani kirja, päätyi käteeni sattumalta. Olin tulossa töistä ja päätin pistäytyä keskustan Sokoksella, missä näkyi olevan jonkinlainen kirja-ale tänä kirja-alennusmyyntien vuodenaikana. Siitä tarttui kirja mukaani muutamalla kolikolla. En ole Duras’n teoksia aikaisemmin lukenut, mutta nyt ehkä tulee luettua muitakin. Muutamia muita hienoja lauseita romaanista:

”Minä palaan Helene Lagonellen luo. Hän makaa penkillä ja itkee sillä hän luulee minun lähtevän asuntolasta. Istuudun penkille. Vartalollaan ruumistani koskettavan Helene Lagonellen kauneus voivuttaa minut.”

”Minä haluaisin syödä Helene Lagonellen rinnat kuten mies syö rinnat minulta kiinalaiskaupungin huoneessa johon minä kiiruhdan joka ilta syventääkseni tietoisuuttani Jumalasta.”

”Hänen kuollessaan on kovin synkkä päivä. Kevät, huhtikuu luullakseni.”

”Hänellä on kyky olla verrattoman tarkkaavainen kuten aina ihmiset jotka eivät kuuntele.”

***

Aika kuluu niin vinhaan, että city-viikonlopun jälkeen ehti olla jo tavallinen remonttiviikonloppukin. Mutta palaan siihen edelliseen. Mun rankka bileputki siis alkoi torstaina, kun J istui luonani punaviinipullon verran. Perjantaina vuorossa oli karonkka, joka oli hauska ja tyylikäs, kuten lääkärinrouvan juhlista voi odottaakin. No, puheita oli liikaa ja ne olivat liian pitkiä, kuten tavallisesti. Huippuhetki oli Ylioppilaskunnan laulajien kvartetin esittämä laulusikermä väittelijälle. Mutta voi ei, se tapahtui taas:
tanssilattia
Charlie Brown
sinihampaiset naiset…

Lauantaina sitten lähdin ulos J:n kanssa niin kuin olimme sopineet. Tuttuja ei juuri näkynyt, mikä on ihan normaalia, mutta J:n ja hänen muutamien tuttaviensa kanssa jutteleminen riitti hyvin illan ratoksi. Piipahdin jopa tanssilattialla, mikä on aika harvinaista. Illan aikana paljastin J:lle häpeällisen asian, jota en luullut kertovani ikinä kenellekään edes humalassa, eli että liikutun syvästi Kari Tapion Myrskyn jälkeen -kappaleesta. Älkää kertoko eteenpäin…
Sunnuntaina M tuli kaupunkiin ja kävimme purkamassa näyttelytyöt. Illalla kutsui dtm:n euroviisushow, jonne olimme sopineet tapaamisen ystävien kanssa. Shown tuoksinassa Jarkko Valtee imarteli pöytäseuruettamme nimittämällä meitä ”poikabändiksi”. (Tai en tiedä imarteliko se muita kuin minua.). Halvan juotavan voitelemina viivyimme yli puolenyön, seuraan liittyi vanhoja tuttuja, joita en ollut nähnyt vuosiin. Hauskaa siis. Toivuin tästä bileputkesta koko viime viikon. No, näitä on ehkä kerran kymmenessä vuodessa.


Iloinen pillipiipari

J lähti juuri luotani. Tyhjensimme punaviinipullon ja juttelimme. Ehdotin että J ryhtyisi nyt työelämänsä muutosvaiheessa Kaija Pakkasen viehättävän lastenrunokirjan mukaan Iloiseksi Pillipiipariksi. Mä lupasin ryhtyä Leikkimökin Runokopaksi.
Nyt on todella pitkästä aikaa tulossa Helsinki-viikonloppu. Remontista ja tapetoinnista viis. Eli huomenna on entisen työtoverin karonkka. On hauskaa päästä syömään, vähän juomaankin, ja tapaamaan entisiä työtovereita. Lisäksi sovin J:n kanssa, että lauantaina menemme ihmisten ilmoille eli baariin. Ja lopuksi sunnuntaina katsomaan Euroviisu-talk showta dtm:ään ystävien ja M:n kanssa. M tulee sunnuntaina Helsinkiin purkamaan näyttelytöitään, joten hänkin pääsee vähän osallistumaan urbaaneihin rientoihin.
Kivaa. Raukea ja onnellinen väsymys, kuin kuvassa.