Ketunkivi

Kiitokset kaikille torppaonnitteluista! Olen kuin tulisilla hiilillä, sillä pääsen lähtemään maalle vasta sunnuntaina, ja villa odottaa siellä. Siitä saattaa tulla Villa Metsätähti, tai Villa Näsiä, tai...

Tänään tuli postiluukusta uusi Tähdet ja avaruus –lehti. Kuten aikaisemmin blogissani kerroin olen ollut tähtiharrastusyhdistys Ursan jäsen jo vuodesta 1984. Tähtitiede on toiseksi pitkäaikaisin harrastukseni, pitkäaikaisin on tullut jo varmasti selville. Tähdet ja avaruus –lehti on aina yhtä suuri lukunautinto. Suomessa on suhteellisesti laskien maailman eniten tähtiharrastajia, loistava harrastusyhdistys ja kansainvälisestikin huipputason harrastuslehti. On uskomatonta että näin pienessä maassa kyetään julkaisemaan näin marginaalisen harrastuksen tiimoilta asiasisällön ja kuvituksen suhteen lähes täydellistä lehteä. Suuri kiitos lankeaa nykyiselle päätoimittajalle Marko Pekkolalle monien muiden alan ammattilaisten ohella. Tähtitieteen tutkimuksen kehitys on huimaavaa ja tuntuu vain kiihtyvän. On hienoa ja innostavaa seurata sitä. On ihan mahdollista että kaukoputkiteknologian kehityksen ansiosta 10-15 vuoden kuluessa voidaan löytää elämän merkkejä joltain eksoplaneetalta, eli jotain muuta kuin meidän aurinkoa kiertävältä planeetalta. (Mitä iloa siitä on meille kysyy kumppanini…)
Tuossa T&A-lehdestä reprotussa kuvassa on legendaarinen teoreeettinen fyysikko Stephen Hawking vierailulla CERNin jättimäisessä hiukkaskiihdyttimessä. Hawking on sairastanut kaiketi jo kolmisenkymmentä vuotta amyotrofista lateraaliskleroosia, joka rappeuttaa liikehermot ja johtaa täydelliseen halvautumiseen. Tautiin kuollaan yleensä muutaman vuoden kuluessa diagnoosista. Hämmästyttävä osoitus inhimillisestä sitkeydestä.
Lähes jokaiselle meistä tulee joskus se päivä vastaan kun sairastumme vakavasti, minkä Aboan blogi on tässä taas konkretisoinut. Harva kaatuu suorilta jaloilta. Voimme vain toivoa että terveitä päiviä, tai sairauden kanssa elettäviä mutta silti mielekkäitä päiviä, olisi jäljellä mahdollisimman monta.

Blogi on jäänyt syrjään viimeisen kuukauden aikana, joten tässä päivitystä. Maaliskuun puolivälissä minä ja kumppanini kysyimme ties kuinka monennen kerran torpan viereiset pellot omistavalta pahansisuiselta vanhalta mieheltä, voisimmeko ostaa häneltä suikaleen peltoa pienen tontin jatkeeksi. Vastaus oli taas ei ilman mitään järkeviä perusteita. Päätimme että meidän on siinä tapauksessa hankittava isommat tilukset jostain muualta. Ja nyt kuukauden kuluttua meillä on uusi torppa puolen hehtaarin tontilla! Inhoan yleensäkin elämässä kaikenlaista kuhnailua ja tuhertamista, asioiden pitää tapahtua heti ja ripeästi. Mutta tämä oli sentään minullekin varsin ripeä talonvaihtoaikataulu.
Uusi VILLA (kumppani kieltää nimittämästä sitä torpaksi) sijaitsee kymmenisen kilometriä entisestä, aika paljon syrjäisemmässä paikassa. Minkä niminen villa siitä tulee on vielä päättämättä, etsin nimeä opuksesta Sune ja Stina Jonsson: Yrttikirja (1979), joka on ollut minulle rakas kirja lapsuudesta saakka. Villa muistuttaa hyvin paljon Aboan ja Hortuksen torppaa niistä muutamista kuvista päätellen joita Aboa on näyttänyt blogissaan. 50-luvulla rakennettu vaaleankeltainen lautatalo, hirsinen saunarakennus, puuliiteri ja valtavan suuri harmaasta tiilestä muurattu navetta. Talo on soman mäen päällä, aurinko paistaa pihaan koko päivän, metsä suojaa pohjoistuulilta. Metsässä on vanha soranottokuoppa joka haluaa selvästi muuttua lummelammeksi tulevina kesinä. Pihalla isoja omenapuita ja melkein valmis syreenimaja.
Viime viikonloppuna aloitimme kasvien siirtämisen uuteen pihaan. Nyt kaikki se mitä sinne torpalle on neljän kesän aikana raahattu ja istutettu kuljetetaan kymmenen kilometrin päähän. No ei ihan kaikkea, mutta se tulee olemaan valtava urakka joka tapauksessa.
Sain edellisen kirjoituksen jälkeen toisenkin Tasha Tudoria käsittelevän kirjan; The private world of Tasha Tudor. Olen löytänyt alter egoni, tai ehkä jonkinlaisen haaveminäni hänessä (vaikka olenkin mieluummin mies). Tähän ihailuun (tai kaiketi mihin tahansa toisen henkilön ihailuun) liittyen siteeraan hänen kirjastaan erästä hienoa ajatusta:
”People have a rose-coloured lens when they look at me. They don’t realize I’m human. They don’t see the real me. As Mark Twain said, we are like the moon, we all have our dark side that we never show to anybody.”
Kuvassa villalle siirretty päärynäpuu (säälin sen juuria) ja myöskin maasta nyhdettyjä kevään sipulikukkia.