Ketunkivi

Bacharachin levy tuli ja oli sitä mitä olin odottanutkin, hyvä!
Onneksi pakkasjakso jäi lyhyeksi, pakkanen teki minut hermostuneeksi ja nenän tukkoiseksi, kuten aina. Lunta saa kyllä tulla mutta ei liian kylmää, kiitos.
Oletteko huomanneet Kampin kaukoliikenneterminaalin sisäänkäynnin vieressä sijaitsevaa kierrätyskeskuksen kirjahyllyä, josta voi ottaa ilmaiseksi matkaluettavaa? Minusta on ensinnäkin aina hämmästyttävää että jotain saa ilmaiseksi, ja toiseksi olen tehnyt siitä muutaman hyvän kirjalöydön. Toissa viikolla poimin mukaani Matti Kurjensaaren muistelmateoksen ”30-luvun vihainen nuori mies”. Mielenkiintoisia kirjoituksia 30-luvun kulttuurielämästä ja politiikasta kuohuvine kansallistunteineen. Todellisuus on taas kerran tarua kiinnostavampaa. Kurjensaari kertoo mm. miten heitteli eräänä myöhäisenä iltana 30-luvun puolivälissä kiviä Malminrinteellä sijaitsevan asunnon ikkunaan, seuranaan kaksi nuorta naista. Nuo neidot olivat edellisenä vuonna Miss Euroopaksi kruunattu Ester Toivonen (venäläisen upseerin avioton lapsi Haminasta, toim.huom.) ja hänen serkkunsa kirjailijatar Helvi Hämäläinen. Mies joka saatiin suostuteltua ulos oli Olavi Paavolainen.
Eilen olin ystäväni J:n kanssa Annantalossa lasten ja nuorten taidekeskuksen opettajien näyttelyn avajaisissa. Ystävällemme R:lle, jonka töitä oli esillä, poimimme samaisesta kierrätyshyllystä lahjaksi Marcel Aymén romaanin Vihreä tamma. Vihreästä tammasta päästään mielikuvituksen siivin takaisin Helvi Hämäläiseen, sillä hän on kirjoittanut kertomuksen nimeltään ”Viheriä poika”, ja hänellä on myös kertomus sinisestä hevosesta, joka on muuttunut valkoisesta siniseksi maattuaan mustikkavarpuisessa metsässä. Voin nähdä silmissäni Chagallin hevoset...

Tuo otsikko on liittyy pulmaan jonka ratkaisin viime viikolla. Kuulin taas Groove FM:ltä kauniin englanninkielisen kappaleen, josta olen monasti miettinyt kenen se on. Sen verran sanoitusta jäi mieleen että netin lyricsserverin avulla sain ongittua tietooni, että kyseessä on Burt Bacharachin sävellys "Arthur's theme" Liza Minellin tähdittämästä elokuvasta Arthur vuodelta 1981. Eiköhän siellä taas luurannut joku homoikoni taka-alalla...
No, sitten vain Amazoniin ja Bacharachin kokoelmalevy tilaukseen. Kuluttaminen on liian helppoa nykyään.
Viikonloppuna torpalla tehtiin jälkiruokaa joka ristittiin hompsulan hätävaraksi: kaapista löytyi nahistuneita omenoita, omenahilloa, hasselpähkinöitä, kaurahiutaleita, puoli purkkia kinuskikastiketta. Omenat lohkoiksi ja kaikki uunivuokaan paistumaan puoleksi tunniksi. Nam!
Kuvassa akaasian kukintaa viime keväiseltä Turkin-matkaltani.

Kävin Rikhardinkadun kirjastossa kuuntelemassa Pentti Holapan ja Hannu Jouhkin keskustelua miesten ystävyydestä. Haastattelijana oli Jyrki Kiiskinen. Ihan mielenkiintoinen tilaisuus, mutta ilmeisesti runoilija ei sovi haastattelijaksi, sillä Kiiskinen haahuili ja puhui itse liian pitkään, ei oikein osannut johtaa keskustelua. Hän venkoili oudosti tuolillaan eikä saanut kysymyksiä kakistettua ulos. Kiiski on toki silmänruokaa jylhine piirteineen ja kiharoineen, mikä lievitti harmistusta. No, Holappa oli huonosti johdettunakin ihan omaa luokkaansa, heitteli luontevasti pieniä vitsejä ja piikkejä väliin. Jouhki näytti todella väsähtäneeltä, varmaankin työ korkean tason politiikassa ja pienten lasten isänä toimiminen on rankka yhdistelmä. Täytynee ottaa luettavaksi tuo Holapan ja Jouhkin yhteisromaani. Keskustelussa kävi selville että ”siinä on 60% totta, loppu fiktiota”.
Kotiin tultuani rupesin tekemään jotain mitä olen kauan halunnut kokeilla: lokumia eli turkkilaisten perinnemakeista. Resepti on aika helppo, mutta vie aikaa, joten oli virhearvio ruveta tekemään sitä klo 20. Kuvassa tuo pistaasilokumi on lopulta jähmettymässä muoviastiassa. Ei näytä järin herkulliselta, kuin alienin tupakkayskös. Mutta jahka leikkaan sen huomenna paloiksi ja pyörittelen tomusokerissa, niin katsotaan sitten.

Maalla ja muualla-blogi kirvoitti minutkin muistelemaan uniani, ja myös se, että viime yönä näin hyvin todentuntuista unta, joka saa selityksensä joulunajan tapahtumista kotipuolessa.
Hyvin usein olen nähnyt aina samankaltaisena toistuvaa unta, jossa olen lentokentällä, tai jopa jo lentokoneessa, kun huomaan että minulla ei ole rahaa, passia, tai matkatavaroita. Tunnen hetken paniikkia kunnes herään. Monta kertaa olen myös nähnyt unta jossa ohjaan matkustajakonetta matalalla kaupungin talojen välissä tai muussa tukalassa paikassa. Kaikkein useimmin toistunut uni kuitenkin on ollut painajainen, jossa näen lentokoneen putoavan maahan, usein jossain lapsuudenkotini lähellä.
Todennäköiset selitykset: 1) Ollessani lapsi asuimme alueella jossa lenteli erittäin paljon läheisen lennoston hävittäjäkoneita. Pelkäsin kovasti niiden meteliä ja matalalentoa. 2) Veljeni on lentäjä.
Varsin merkillinen uni, jonka vieläkin muistan tarkoin, on sen sijaan eräs, jota näin usein lapsena ollessani kuumeessa. Siinä seisoin tasaisen, silmänkantamattomiin ulottuvan aukion (aavikon?) reunassa. Aukiolla oli jonkinlaisia pylväitä, joissa oli pienempiä haaroja (kaktuksia?). Sitten maa lähti nousemaan ylöspäin ”aavikon” horisontista alkaen, niin että se lähti ikään kuin kaartumaan minun ylleni jonnekin korkealle taivaalle. Se oli todella pelottava uni. Olen aikuisiällä joskus kokenut paniikkihäiriökohtauksen, ja tuon unen tunnelma oli samanlainen. Olen pohtinut, että uni on voinut juontaa juurensa TV:stä nähdystä ydinräjäytyksestä, joka on tapahtunut aavikolla. Tietenkään pieni lapsi ei olisi sellaista saanut katsoa.
Painajaisten vastapainoksi laitettakoon päivän puutarhakuvaksi hempeitä lemmikkejä viime keväältä.

Huh, mikä elokuvaelämys oli eilen illalla TV1:ssä esitetty Kaukana taivaasta (Far from heaven, 2002). Apu-lehden kriitikko toteaa elokuvasta, että ”älykäs ja koskettava aikuisten rakkauselokuva on nykypäivänä harvinaisuus”. Totta! Tässä tapauksessa vieläpä homoseksuaalisuusteemalla varustettuna. Elokuva hehkuu niin kauniissa Technicolor-tyyppisissä väreissä, että melkeinpä yksin siitä nousivat kyyneleet silmiin. Upean Julianna Mooren ja muidenkin näyttelijäsuoritukset ovat riipaisevia. On varmasti haasteellista ohjaajalle tehdä 2000-luvulla elokuva 50-luvun melodraamatyyliin sortumatta korniuteen. Tässä oli mielestäni onnistuttu hienosti. No, sitten heti elokuvan päätyttyä menin nettiin tutkimaan kukas tämä ohjaaja Todd Haynes on miehiään. Ja homohan sieltä paljastui, ilmankos elokuva oli niin (homoa) koskettava. Amerikkalainen 1961 syntynyt kaveri, varsin sympaattisen näköinen (www.toddhaynes.net), lempiruoka pehmeät kuivatut aprikoosit (nam!). Tunnetuin ohjaustyö lienee Velvet goldmine (1998). Tehnyt myös 80-luvulla elokuvan Karen Carpenterin traagisesta elämästä ja taistelusta anoreksiaa vastaan.
Tuli tässä mieleeni myös toinen loistava elokuva, sen katsoin juuri M:n kanssa DVD:ltä: Bill Condonin Kinsey. Älykäs elokuva älykkäiden ihmisten kiinnostavasta elämästä. Pääosassa yksi lempinäyttelijöistäni, Liam Neeson, ja mukana myös esim. sympaattisen komea Peter Sarsgaard. Suosittelen, jos jäi leffassa näkemättä aikoinaan, kuten minulta. Siitä tulee hyvä olo!
Viikon puutarhakuvassa runoilijanarsissien kukintaa viime kesältä. Harmi että huumaavaa tuoksua ei saa mukaan.

Puolitoista tuntia Akateemisessa kirjakaupassa etsimässä lahjoja. Onneksi ei ollut ihan kamala tungos vielä. Lahjat tuttavaperheen neljälle 3-10 vuotiaalle tuottavat aina eniten päänvaivaa; en ole ollut kovinkaan paljon tekemisissä pienten lasten kanssa joten minulla on suuria vaikeuksia arvioida mitä voi ostaa minkäkin ikäiselle. Myyjiltä saa toki apua, huomasin. Yhdelle ostin Heinähattu ja Vilttitossu -kirjan, toiselle lasten kasviskeittokirjan. Vanhimmalle lapsukaiselle, joka on kummipoikani (olen epävirallinen kummi sillä en kuulu kirkkoon) en vielä keksinyt mitään. Huominen on vielä aikaa, sitten torstaina lennänkin jo Pohjoiseen, missä on onneksi hiukan jouluisempi keli kuin täällä. Äidille sain hänen toivomansa sanakirjan, kumppanilleni keksin erään populaaritiedekirjan. Veljen vaimo tarvitsee kaulimen (toivottavasti alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa!), sen haen huomenna. Isälle on ostettu Donnerin Siperia-kirja.
Ai niin, toissa jouluna luulin löytäneni Stokkalta jotain ainutlaatuista yo. lapsille, nimittäin hattarakoneen. Olin varma että siellä Pohjoisessa ei ole vielä kuultukaan sellaisesta. Mutta kävi ilmi että kummipoika oli jo saanut sellaisen hiukan aikaisemmin syntymäpäivälahjaksi, se oli ostettu Citymarketista! Niin heillä sitten oli kaksi hattarkonetta. Pääsipä kummisetäkin maistamaan itse tehtyä hattaraa...
Tuossa kirjakaupassa vaeltamisessa on tietysti myös se huono puoli että vastaan tulee kymmenittäin kirjoja joita itse haluaisi lahjaksi. Olen kyllä yrittänyt tehdä tiettäväksi kumppanille tässä vuoden mittaan mitkä teokset minua eniten miellyttäisivät, jos saisin joltakulta lahjaksi...
Tämä on toinen joulu peräkkäin kun olemme kolmestaan isän ja äidin kanssa. Kumppani ja koira seuraavat perässä vasta pyhien jälkeen, veli on töissä, ja veljen vaimo oman perheensä parissa Belgiassa.
Sukulaisvieraita kyllä varmasti taas käy, ja se on parasta koko joulunvietossa. Näen rakkaita setiä, tätejä ja serkkuja niin harvoin kun he useimmat asuvat kaukana.
Ja isoäitiä joka vielä 82-vuotiaana asuu yksin omassa talossaan.
Joulun tunnelman kohokohtia on aina myös kynttilöiden sytytys hautausmaalla aattona. Siellä tapaa tuttuja kylän ihmisiä ja tunnelma on rauhallinen ja kaunis (vaikka siis en kirkkoon kuulukaan). Aina uudestaan kyselen äidiltäni hautojen ohi kävellessämme kukas tähän olikaan haudattu, tai kenenkäs sukua tämä ihminen olikaan, ja aina äiti muistaa tarkoin kuka, missä on asunut ja milloin kuollut. Ja usein pienieä tarinoita, jotka liittyvät noihin ehkä jo kauan sitten kuolleisiin ihmisiin.
Päivän puutarhakuvassa on jouluruusun kukintaa torpalla viime keväänä. Viimeaikaisten leutojen säiden johdosta on sillä hilkulla että se nyt kukkisi nimensä mukaisesti jouluna, nuput puskevat jo maasta. Saa nähdä.

Eilen oli työpaikkani lähellä sijaitsevassa Amican ravintolassa joululounas tarjolla. Meiltä töistä on lähdössä pois nyt vuodenvaihteessa pari ulkomaalaista opiskelijaa, joten työtoverini ehdotti, että mentäisiin yhdessä lounaalle nyt kun kaikki ovat vielä paikalla. No sitten mentiin.
Ja istuttiin hiljaa lautasiin tuijotellen... Mä yritin puoliväkisin pitää keskustelua yllä, samoin lounasta ehdottanut Terhi yritti hiukan. Mutta kun joukkoon kuuluu pari hiljaista syntymässä säikähtänyttä ja pari joita ei pikkujutustelu voisi vähempää kiinnostaa, niin tahmeaa on. Tunsin välillä oloni idiootiksi kun yritin keskustelun ylläpitämiseksi kysellä ulkkareilta mitä pitävät ruoasta jne. Tunsin saavani jopa muutaman vihaisen katseen kulmien alta, mitä tuo nyt tuossa hölöttää! No, olin lopulta ylpeä siitä että olin ollut jotenkin tilanteen herra enkä antautunut lautasen tuijottelijaksi.

Olipa kiva huomata jo aamulla monen monta kommenttia tuoreessa blogissani, kiitos teille siitä!
Löysin tänään surffatessani jotain hauskaa, joka vetoaa erityisesti minuun, puutarhaihminen kun olen. Aboa, eikös sinun kumppanisi olekin myös puutarhaharrastaja, onko hän tietoinen näistä HOMOPUUTARHURIN KYMMENESTÄ KÄSKYSTÄ:

The Gay Gardener’s Ten Commandments
(http://thegaygardener.com/tips.html)

Thou shalt always wear gloves while gardening-no prize winning rose is ever worth ruining your manicure.

Thou shalt always wear sunscreen unless you want to look like a 60 year old gardener when you’re only 40!

Thou shalt always wear knee-pads (the “Monica” rule)

Thou shalt only use terra-cotta pots when gardening-plastic is for cheek & chin implants!

Thou shalt NOT use toilets, old porcelain fixtures or rubber tires as gardening containers, regardless if everyone else in the trailer park is!

Thou shalt NOT water simply because its “watering day”-Feel the soil! Check the drainage! (Can also apply to dating)

Thou shalt NOT call yourself a gardener if all you have planted are illegal substances you hope to “smoke” later.

Thou shalt always remember the 3 “F”’s to be performed at least once a month: 1) Feed 2) Fertilize and, oh, I did say three…well, you figure it out!

Thou shalt learn the difference between drinking in the garden and drinking while gardening! (Never a good idea)

Thou shalt NOT Judge too harshly other gardens & gardeners - that’s what I ’m here for!

Että näin. Lopuksi kaikille kaamoksen runtelemille virkistykseksi valokuva ihanista suppilovahveroista, joita poimimme todellakin JOULUKUUN 3. PÄIVÄNÄ. Nyt viikonloppuna täytyy vielä käydä katsomassa jos noita olisi noussut lisää.

Olin jo menossa vuoteeseen kun hampaita pestessä päätinkin palata koneelle ja avata (vihdoin) tämän blogin. En halunnut että pääsee unohtumaan kumppanini M:n eilen puhelimessa ehdottama hyvä syy blogin aloittamiseen juuri NYT:
Juttu meni näin, että kävin varaamassa eilen maanantaina 11.12. ajan taloni pyykkituvasta. Viime kuukausina pyykkituvan ilta-ajat ovat olleet lähes aina varattuja pitkälti eteenpäin. Vaan ei eilen! Oli vain yksi varaus tälle viikolle, ja sain itsellenikin pyykkivuoron heti samalle illalle. Kummastelin tätä äkkinäistä pyykkärikatoa M:lle puhelimessa, jolloin hän totesi minun ihmettelevän kummallisia asioita. Sanoin että tottakai ihmettelen kummallisia asioita, eihän tavallisissa ole mitään ihmettelemistä.
- No tarkoitin että ihmettelet sillä tavalla kummallisia asioita, että eihän tuollakaan ole nyt mitään merkitystä.
- Onhan sillä merkitystä, sain itselleni pyykkiajan heti samalle illalle.
- Voit nyt avata sen blogin ja ihmetellä siellä tuota asiaa!
Juu-u, onko tällä viikolla siis tässä taloyhtiössä nuhruisia ja tahraisia asujia, kun kukaan ei enää pese pyykkiä (paitsi minä)? Vai ovatko kaikki niin joulukiireissä että eivät vain ehdi? Onko kaamosmasennus korjannut satoa niin että ihmiset ovat lakanneet huolehtimasta henk.koht. siisteydestään?
Ei vaiskaan. Mutta jos ensi viikollakin on yhtä vähän varauksia niin sitten se on jo X-files juttu...