Ketunkivi

Tasha Tudor, 91-vuotias amerikkalainen lastenkirjojen kuvittaja. Hänen ensimmäinen tarinansa ”Pumpkin Moonshine” ilmestyi 1938. Sen jälkeen hän on kuvittanut noin sata lastenkirjaa. Tämä ihminen oli minulle täysin tuntematon kunnes ennen joulua selasin Akateemisessa kirjaa ”Tasha Tudors garden”. En ostanut sitä heti ja seuraavan kerran kun kävin se oli jo mennyt. Viime viikolla rupesin palauttamaan mieleeni tuon iäkkään rouvan nimeä, se oli jo unohtunut, vaikka olin myöhemmin keskustellut asiasta ystäväni J:n kanssa. Hän kertoi tulleensa tietämään Tasha Tudorin jostain lehtiartikkelista. No, nimi ei muistunut mieleeni, mutta taas kerran Amazon oli avuksi. Selasin sitkeästi puutarhakirjoja, kunnes vastaan tuli tutun näköinen kansi. Siinä se oli. Ja tilaus menemään. Kirja tuli perille tänään, ja se on juuri niin lumoava ja kaunis kuin muistinkin joulukuulta.
Tasha Tudor asuu edelleen 1800-luvun maalaistalon tyyliin sisustetussa talossaan Vermontin maaseudulla. Taloa ympäröi upea cottage garden –tyyppinen puutarha. Kun puutarha sijaitsee niinkin pohjoisessa kuin Vermontissa, on suurin osa hänen puutarhansa kasveista myös meillä kasvatettavissa, ja kirjan kuvien perenna- ja pioniryhmät voisivat hyvin olla meikäläiseltä pihalta. Ehkä hänen kasvattamansa Reliance-persikka ei kuintenkaan meillä rehottaisi, vaikka kyllähän Suomestakin persikankasvattajia jokunen löytyy. Tässä on minun viikonlopun lukunautintoni.

M on ollut puolitoista viikkoa työmatkalla ulkomailla, tänään hän palaa. Kiva nähdä ja palata torppaviikonloppuihin peräti yhden Helsingissä vietetyn jälkeen.

Jos lasketaan perjantaiaamukin viikonlopuksi, niin tänä viikonloppuna olen nähnyt kaksi asiaa, joita olen halunnut nähdä jo kauan. Tärkeysjärjestyksessä ne ovat:

1) Birgitta Ulfsson.
Lilla Teaternin Oscar Wilde –näytelmässä På fullt alvar (Tärkeintä on olla aito), ohjaus Neil Hardwick. Kun joskus tammikuussa näin tv-uutisissa juttua näytelmästä, varasin liput saman tien. En ole koskaan nähnyt legendaarista Ulfssonia näyttämöllä, ja kun hän näyttäytyi tv-kuvissa malvanväriseen leninkiin pukeutuneena riikinkukonsulkia hatussaan, tiesin että tämä on nähtävä. Toisessa näytöksessä hänen hatussaan oli aidon kokoinen pulu! Niin kuin voi odottaa Oscar Wilden näytelmältä oli kieli sen verran vanhanaikaista ja nopeatempoista, että minun ruotsintaitoni ei riittänyt ymmärtämään läheskään kaikkea. Mutta olipa siinä sujuvaa ruotsia puhuvalle seuralaisellenikin vieraita sanoja. Puoliajan jälkeen tajusin, että mähän olen osittain nähnyt tämän tarinan tv-elokuvana, mikä helpotti loppupuolen seuraamista. Maaliskuun alussa tuli brittiläinen elokuvaversio näyttelijöinä mm. Judi Dench ja Rupert Everett.

2) Apostolinmiekan (Neomarica northiana) kukinta.
Apostolinmiekkani on peräisin äitini kautta Julia-mummolta. Ainakin mummoni tuntee apostolinmiekka myös nimellä vaeltava juutalainen, ilmiselvästi sen kasvullisen leviämistavan vuoksi. Kukka nimittäin muodostuu huomattavan pitkän, taipuisan varren päähän. Kukkien lisäksi kukkavarren päähän muodostuu uusi pieni lehtiruusuke. Kukinnan jälkeen kukkavarsi kaatuu maahan, jolloin pikkuruusuke pääsee juurtumaan. Juurtumiseen saakka se saa kätevästi vettä ja ravinteita emokasvilta. Pikkuruusukkeen voi myös helposti juurruttaa vesiastiassa.
Se on helppohoitoinen kasvi, mutta jos haluaa nähdä kukinnan täytyy olla tarkkaavainen. Kukka kestää vain noin 12 tuntia, ehkä vähemmänkin, sitten se on jo kuihtunut. Mummon ja äidin kasvit eivät ole koskaan olleet kukassa kun olen ollut käymässä. Oman kasvini kukinta on mennyt kaksi kertaa ohi, kun olen ollut viikonloppuna torpalla. Mutta nyt olivat kukat auki pe aamuna kun heräsin. Ihastelin niitä, otin valokuvia, ja kun palasin illalla töistä olivat ne jo kuihtuneet, ja terälehdet olivat varisseet pois. Ihmeellinen väriyhdistelmä, valkoinen, ruskea ja kirkas sininen.

Jo kauan ennen kuin MEILLÄ oli talo maalla ihastuin alla olevaan Pertti Niemisen runoon. Siinä kiteytyy sellainen ihmisrakkaus, empatia ja vieraanvaraisuus jota itse pyrin toteuttamaan, ja jota arvostan suunnattomasti kun sellaista saan osakseni muilta.

Tiedän miten kaipaat sieltä pois,
mikset tulisi tänne?
Meillä on aina tyhjä huone,
viiniä pullo tai kaksi -
saisit laskea kirsikkapuut,
kulkea jokea myötä- ja vastavirtaan,
selata uudet kirjat ja lukea vanhat,
valvoa yöt ja päivät,
nukkua päivät ja yöt,
lähteä kun tahdot.
Kai sinä tuletkin,
kunhan joskus joudat?

Aboa ja Hortus, tuossa kuvassa on ehtaa kattopärettä. Kuva on kesältä 2005, kun isäni esitteli kyläjuhlassa päreiden höyläystä perinteisellä itse rakennetulla höylällä.

En tajua ihmisiä jotka eivät äänestä vaaleissa. Laiskuuskin on hyväksyttävämpi syy olla äänestämättä kuin se, että ”siitä ei ole mitään hyötyä.” Montako kertaa saa kuulla näitä jaarituksia: ei se mihinkään vaikuta, poliitikot vaan lupaa mutta ei tee, samat sinne aina pääsee, blaablaa. Jos äänestämisestä ei ole hyötyä, niin mikäköhän hyöty on siitä että ei äänestä? Jos ei äänestä, luopuu myös oikeudesta arvostella tämän yhteiskunnan toimia ja poliitikkojen tekemisiä. Äänestämättä jättäminen yo. perusteluilla on sukua Hymy-lehden lukemiselle ja mummojen tuulesta temmatuille kyllä-tästä-maailmasta-on-tullut-kamala-paikka-jaaritteluille. MOT
No, näpyttelin tässä vaahtoamisen välissä TV-kanavia, ja Subilta tuli vastaan elokuva, jossa esiintyy yksi (lukuisista) lempinäyttelijöistäni, Jonathan Rhys-Meyers. Voi hyvä tavaton, voiko ylipäätään olla ihmisellä jalompia ja fotogeenisempia kasvoja kuin hänellä. Ja tämä kaveri syntyi rutiköyhään irlantilaisperheeseen vuonna 1977, sinnitteli vaivoin hengissä ensimmäiset kuukaudet sydänvian vuoksi, koki vanhempien avioeron, sai potkut koulusta, ja työskenteli maatilalla apulaisena.
Hän sitä paitsi jotenkin muistuttaa nuorta Malcolm McDowellia. Kellopeliappelsiini on toinen niistä kahdesta tässä mieleeni tulevasta elokuvasta, joiden pelkkä ajatteleminen tuottaa liikutuksen kylmiä väreitä. Toinen on Piano. Ai niin, ja kolmas on Dancer in the dark.
Hortuksen blogissa oli puhetta illakoista. Se on ihana kasvi, väri on ihmeellisen kaunis, niin kuin tuoksukin. Meillä se kukkii melkein koko kesän, kunhan vain aluksi leikkaa pois kukkineita versoja. Kuvassa on illakon kukintaa viime kesältä.

Alesso haastoi minut kertomaan itsestäni kuusi ihmeellistä, erikoista asiaa blogissani ja sen jälkeen haastamaan kuusi uutta ihmistä kertomaan omista omituisuuksistaan omissa blogeissaan jne.

1) Ensimmäinen oppimana sana oli "kukka"
2) Olen käynyt samaa koulua kuin Rosa Liksom
3) Lapsena lempilukemistani (Neiti Etsivän lisäksi) oli tietosanakirja
4) Rakastan marjojen ja sienien poimimista
5) Olen ollut mammuttipetäjän sisällä (siellä ei ollut yhtä tukalaa kuin Merrillä vanhan Halavaukon sisällä)
6) Olen tehnyt itse vaahtokarkkeja (haluatteko reseptin?)

Koska kaikki aktiivisimmat bloggaajat on ilmeisesti jo haastettu, en haasta ketään.

Eilen kumppanini M oli taas tiistaiseen tapaansa Helsingissä. Kävimme vihdoin katsomassa Almodovarin Volverin. Hyvä oli, mutta mielestäni jokin terävyys puuttui verrattuna siihen Almodovariin mitä olen aikaisemmin nähnyt. Ehkä tämä oli vain lähempänä valtavirtaa. No, tietysti hiukan harmitti se, että silmänruoka puuttui tästä rainasta lähes kokonaan, lukuunottamatta sitä kuvausryhmän kaveria, joka pyrki vokottelemaan Penelope Cruzin esittämää kaunotarta, joka ei kuitenkaan lämmennyt, ehkä siksi että oli juuri pakastanut entisen miehensä.
No, sellaista miesvartalon kauneudella herkuttelua kuin oli Huonossa kasvatuksessa tuskin tullaan toiste näkemään muutenkaan.
Tänään ajattelin kylvää taas joitakin siemeniä, mutta lopulta priorisoin edelle leipomisen ja kuntopyörän polkemisen. Nehän sopivat hyvin yhteen. En kuitenkaan laskenut veikö pyöräily yhtä paljon kaloreita kuin muffinssit toivat...
Joskus Sleepygayn blogissa Kirsikkavaras puhui mammuttipetäjästä. Mäkin kylvin vuosia sitten sen siemeniä, mutta pikkutaimet menehtyivät kunnollisen talvehtimispaikan puutteessa. Joulukuussa 2005 pääsin kuitenkin näkemään noita luonnon ihmeitä oikeassa ympäristössään - ja koossaan!

Pe-su piipahdin kotikonnuilla Pohjoisessa lapsuudenystäväni häissä. Olipa mukava reissu, vaikka erittäin varhainen herätys lähtöaamuna painoikin hiukan koko viikonlopun ajan.
Perjantaina oli ilmeisesti ensimmäinen kevätpäivä Pohjoisessa, aurinko paistoi ja räystäät tippuivat. Tein pitkän kävelylenkin ja tutkin pihalla, mitä vahinkoa hirvet olivat saaneet aikaan. Onneksi vähemmän kuin olin pelännyt. Äitini kertoi hirvien olevan niin kesyjä että ne tulevat aivan talon nurkille. Pari vuotta sitten istuttamani omenapuu oli onneksi säästynyt. Illalla tuli yökylään päälle 50-vuotias enoni. Niin erilaisissa maailmoissa kuin nyt elämmekin meillä ei ole koskaan mitään vaikeuksia keksiä puhumista. Kävin enon kanssa saunassa (isä ei halunnut) ja joimme siivosti yhdet olutpullolliset saunan päälle.
Häät olivat lauantaina Ruotsin puolella rajaa, juhlat Suomessa, ja hääyöksi juhlapari lähti taas ulkomaille, Haaparannalle. Luonnonnäytelmä, lähes pilvettömältä taivaalta näkynyt kuunpimennys juhlisti tapahtumaa.
Nyt avioituneen ystäväni R:n lapsikatras on minulle rakas ja läheinen pitkästä välimatkastamme huolimatta, vanhin on kummipoikani. Mutta nyt tapasin ensi kertaa kunnolla R:n Etelä-Suomessa asuvan veljen ja Ranskassa asuvan siskon lapsia. Ja he olivat kaikki yhtä hurmaavia ja hyvin kasvatettuja. A:n vanhin poika on kuvankaunis 15-vuotias nuori mies, siskonsa suloinen nuori neiti. Molemmat sulavakäytöksisiä ja reippaita (ainakin noin sukujuhlissa). Ranskassa asuvan A:n kolme vanhinta olivat ilmiselvästi tulleet ranskalaiseen isäänsä kyömynenineen ja paksuine hiuksineen, nuorimmainen sen sijaan oli selvästi suomalainen nykerönenätyttönen. Kolmetoistavuotias S oli morsiusneidon asussaan ja paksuine kiharoineen kuin nuori aatelisneito Austenin romaanista. Kaikki puhuivat suomea somalla ranskalaisaksentilla.
Meillä vanhempieni luona yöpyi minun ja morsiamen yhteisiä ystäviä Helsingistä. Kotiin päästyämme istuimme vielä hetken punaviiniä juoden, juttelimme ja katsoimme parvekkeelta kuunpimennystä.
Eilen illalla kotiin palattuani havaitsin että tomaatinsiemenet olivat itäneet. Tällä kertaa on kahta venäläistä lajiketta, joiden siemenet tilasin Seemnemaailmasta Virosta. Kuvassa on sekalaista siemenkylvöstä ikkunallani, sekä raatokukan pistokkaita juurtumassa. Valkoisessa saviruukussa on muuten vaniljan pistokas, jonka sain eräältä harrastajalta puutarhanetistä. Se on lähtenyt hyvin kasvuun. Lasimukissa on niitä lootuksia, joista puhuin tuolla aikaisemmin. Pitäisi keksiä niille isompi astia ja laittaa jotain kasvualustaa, vaikka akvaariohiekkaa.
Kiva että tänne on ilmestynyt uusia puutarhaharrastajia, tervetuloa Ransu ja Tommy87!