Ketunkivi

Tämänkertainen Mars-luotain, NASA:n Phoenix, laskeutui keskellä yötä Suomen aikaa, joten en ihan jaksanut nousta seuraamaan jännittävää laskeutumista. Muutama vuosi sitten, kun kaikkien aikojen menstyksekkäimmistä Mars-luotaimista, Spirit- ja Opportunity-kulkijoista, jompikumpi laskeutui, oli kello kuuden maissa illalla, ja istuin kuin tatti koneen ääressä seuraamassa tapahtumia. Kun Jet Propulsion Labin sivulle päivittyi tieto, että kulkijan kantoaalto Marsin pinnalta on tavoitettu, meni iho kananlihalle ja mykistys tuhansien ihmisten; tutkijoiden, insinöörien, ja tavallisten työläisten, voimainponnistuksen onnistumisesta valtasi mielen. Ei ole triviaali juttu saada monimutkainen tekninen kapine ehjänä Maan pinnalta avaruuteen, lennättää 10 kuukautta ja 679 miljoonaa kilometriä, ja nopeudesta 22,500 km/h jarruttaen saada ehjänä vieraan planeetan pinnalle.
Phoenix rupeaa pian kaivelemaan Marsin pintaa puolen metrin syvyydelle asti, ja analysoi sieltä ottamiaan näytteitä monenlaisilla kemiallisilla kokeilla. Se suuri kysymys on, löytyykö merkkejä menneestä tai nykyisestä elämästä. (Ai jotain bakteereja, mitäs ihmeellistä siinä muka on, sanoo puoliskoni).
Marsin kiertoradalla oleva Mars Reconnaissance Orbiter -luotain onnistui kuvaamaan laskuvarjon varassa alas leijailevan Phoenixin.

Onko joku muu hurahtanut lauantai-illan Presidentin kansliaan? Viime lauantaina meillä naurettiin taas vedet silmissä, kun siinä esiintyi partaa tursuava ja ylipainoinen "filosofi Himanen"…
Aivan loistava, nopeatempoinen ja pirullinen satiirisarja. Ilokseni osansa kettuilusta sai viime jaksossa Akseli ensemble. Erittäin aiheesta, luulen, sillä sitä poppoota kai voisi nimittää, erästä ex-toimittaja Maija Dahlgrenin HS:n Nyt-liitettä tarkoittanutta kommenttia mukaillen, teatterimaailman suurimmaksi keskenkasvuisten temmellyskentäksi.
Nämä ainakin minulle ennestään tuntemattomat Presidentin kanslian näyttelijät, he ovat aivan erinomaisia. Tunnustan auliisti myös, että minusta 2. adjutanttia esittävässä Jussi Vatasessa on jukolanjussimaista seksikkyyttä. Autonkuljettajaa esittävä Aku Hirviniemikin on syötävän söpö.
Sarjan ohjaaja Elias Koskimies puolestaan on tuttu kaukaa menneisyydestä. Hyvä Elias!

Vietin alkuviikon Virossa työhöni liittyvässä symposiumissa, jossa osallistujat olivat pääasiassa Pohjoismaista. Tiistai-iltana oli yhteinen illanvietto, jonka kuluessa oli hauskaa tutkia naapurikansojen kulttuurieroja (n=35). Meidän suomalaisten joukossa ei ollut ketään erityisen innokasta euroviisufania, mutta joka tapauksessa kymmenen maissa ilman muuta parkkeerasimme erääseen aulatilaan katsomaan semifinaalilähetystä. Se oli erinomaista ajanvietettä sopivassa viini- ja oluthiprakassa. Erittäin suureksi yllätykseksemme suomalaisia ja yhtä virolaista lukuun ottamatta kukaan muu ei ollut kiinnostunut kilpailusta. Kävimme useaan otteeseen pyytämässä ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia mukaan, mutta he tuijottivat meitä kummissaan (ja kyllä, he olivat myös juoneet osansa viinistä). Pari länsinaapuria käväisi hetken aikaa paikalla, mutta he häipyivät nopeasti ja kiusaantuneina. Me naureskelimme viisuille ja sille, miten paljon korkeammalla tasolla he näköjään ovat kuin me… Joidenkin ruotsalaisten töksähtelevä käytös ihmetytti muissakin tilanteissa. Kun suomalaiset naureskelivat ja laskivat leikkiä kahvitauoilla, istuivat ruotsalaiset kummallisen pingottuneina. Mitä tämä nyt on, rennot ja ystävälliset naapurimme…?

Lauantaina Villalla oli kesäinen sää niin kuin kaiketi suurimmassa osassa maata. Iltapäivällä oli jopa liian kuumaa, ainakin puutarhatöitä tehdessä.
Siirtelin kasveja paikasta toiseen pihalla; seurausta pääosin siitä, että viime kesänä muuton yhteydessä kasveja oli pakko lykätä sinne ja tänne ilman erityistä harkintaa. Karhunvadelmat pääsivät vihdoin (toivottavasti) lopulliseen paikkaansa, samoin tyrnit, jotka ovat pari vuotta etsineet paikkaansa sekä vanhalla että uudella pihalla. Jättipoppeli siirtyi puolitoista metriä kauemmaksi navetan seinästi, pois putoavan lumen vaaravyöhykkeeltä. Kävin tuon tuostakin haistelemassa puhkeavia poppelin silmuja, niiden(kin) imelä tuoksu on minulle rakas.
Ja keltaisen, kerrotun Dick Wilden -narsissin.
Sain porattua viiniköynnökselle kunnon kiinnikkeet navetan tiiliseinään, asia joka on ollut rempallaan muutosta asti.
Päärynäpuissa on aika paljon kukkanuppuja. Viime kesänä Pepi-päärynä ei jaksanut tehdä yhtään hedelmää, toivotaan parasta nyt.
Appi esitti epäsuoran mutta liikuttavan anteeksipyynnön siitä, että hän metsikköä raivatessaan oli sahannut vahingossa poikki sinne istuttamani ruusuherukan. Annoin naureskellen synninpäästön... Ja lähetin paljon kiitoksia anopille siitä, että hän oli taas vappuna siivoillut uutterasti Villalla.

Lämpimän päivän päätteeksi lauantai-iltana puhkesi kova ukkosmyrsky. Pinnalta jo kuivahtanut maa sai vettä. Sunnuntaiaamuna heräsimme auringonpaisteeseen. Ulkona vallitsi epätodellisen paratiisillinen raikkaus ja linnunlaulun.