Ketunkivi

Näytetään bloggaukset toukokuulta 2007.

Pieni taimipuoti

Helsingin Viikissä toimii nyt kolmatta kesää soma pieni myymälä nimeltään Pieni taimipuoti. Siellä on laaja valikoima erilaisia metsäpuiden taimia, jonkin verran perennoja, kesäkukkia ja vihannesten ja yrttien taimia. Tein siellä tänään varsinaisen löydön; siellä nimittäin oli muutamia kappaleita erikoisia Helsingin yliopiston kasvitieteellisen puutarhan koetaimia. Sain itselleni hyvät yksilöt lännenplataania (Platanus occidentalis) ja otatammea (Quercus palustris). Jos olette joskus Keski- tai Etelä-Euroopassa nähneet katupuita, joiden lehdet näyttävät vaahteranlehdiltä ja joiden runko muistuttaa maastokuvioitua kangasta, ne ovat plataaneja. Plataanit myös tuoksuvat makealta varsinkin iltaisin, hiukan samalla tavalla kuin poppelit, kuitenkin tuoksu on erilainen. Otatammi menestynee ongelmitta, mutta plataani vaatii hyvin korkean kasvukauden lämpösumman, joten se jäänee parhaimmillaankin pensasmaiseksi Suomessa.
Viime lauantaina minulla oli siis kunnia toimia bestmanina ensimmäistä kertaa elämässäni. Tilaisuus oli pitkäaikaisen ystäväni ja hänen kumppaninsa seitsemän vuotta kestäneen suhteen rekisteröinti. Heidän jos kenenkään todella kannatti rekisteröidä suhteensa, sillä he ovat kuin luodut toisilleen. Todennäköisesti ja toivottavasti ovat yhdessä loppuelämänsä. Juhlat olivat hauskat ja liikuttavat, vaikka en ihan täysipainoisesti ehtinyt niistä nauttia, sillä toimin eräänlaisena seremoniamestarina. Juhlaparille luettavaksi valitsemani Rosa Liksomin novelli oli nappivalinta, sillä yleisö ulvoi naurusta sitä lausuessani. Eivätkä juhlakalut näyttäneet tekstistä loukkaantuneen, ainakaan en tullut heitetyksi mereen. Iloinen puheensorina täytti juhlahuvilan aina kun ohjelma taukosi, ja itsekin tapasin joitakin vanhoja tuttuja joita en ollut nähnyt vuosiin. Juhlaparin valmistama tyylikäs multimediaesitys heidän kumpaisenkin menneisyydstä sekä yhteisestä taipaleesta päättyi nasevaan lausahdukseen: I’m not perfect but I’m perfect for you.
Torstaina kävin isän ja äidin kanssa, jotka olivat ajaneet omalla autolla Pohjoisesta, katsomassa Villaa. He eivät olleet nähneet siitä edes valokuvia, sillä heidän tietokoneenkäyttötaitonsa ei riitä liitetiedostojen avaamiseen. He vaikuttivat tyytyväisiltä. Isä penkoi navetan vintiltä 50-luvun aikakauslehtiä, äiti keräsi nokkosia ja siivoili sisällä. Taloon jäi kodikas mäntysuovan tuoksu.

Päivän Tasha Tudor –sitaatti:
”When I’m working in the barn or house I often think of all the errors I’ve made in my life. But then I quickly put that behind me and think of water lilies. They will always eradicate unpleasant thoughts.”

Kuvassa meidän Rasmus (4-v) joka leikkii Indira Gandhia.


Ikävää ja mukavaa

Olen viime päivinä taistellut rakkaan ystäväni rinnalla hänen uupumustaan, väsymistä neljän pienen lapsen kanssa, tukalan avioliiton tuomaa pettymystä vastaan. Hän on nyt sairaalassa toipumassa totaalisesta uupumisestaan. Hän on kaukana pohjoisessa, mutta puhelimitse olen tehnyt parhaani ollakseni tukena. Olen ihmeen rauhallinen, joku mekanismi vaatii rauhoittumaan silloin kun läheinen tarvitsee apua. Tätä tilannetta pohtiessani selasin taas kerran pakanan raamattujani, Helvi Hämäläisen muistelmia ja päiväkirjoja.

”29.9.1968
Sain taas tänään sanoa kahdelle ihmiselle: Kyllä kannattaa elää, elämä itsessään on arvokas… Näille jotka sanovat ”Mitä se kannattaa”, olen aina vastannut samalla tavoin: ”Kannattaa aina.” Kun kerran menen Luojani luo - jos hän on olemassa – kysyn häneltä: Mikä sai minut ajattelemaan aina pirstaksi lyödyn toiveen tai unelman tai työn keskelläkin: Yritän uudelleen, kannattaa yrittää, kannattaa taistella. Kannattaa elää. ”

Selasin kirjoja myös iloisemman asian merkeissä, toisen läheisen ystäväni parisuhteen rekisteröimisjuhlia (rekkareita, niin kuin hiukan rumasti sanotaan) varten. Etsiskelin runoja tai tekstejä jotka sopisivat tilaisuudessa lausuttaviksi. Kuitenkin päädyin siihen, että kun tässä on kyseessä varsin räiskyvä ja hersyvä parikunta, sopii heille paremmin joku Rosa Liksom –tyyppinen teksti, mielellään kotiseutuni murteella kirjoitettu, sillä osaan sitä puhua, ja se voisi hauskuttaa yleisöä. Kokoelmasta Bamalama löytyikin mainio novelli, joka on aika ronski, mutta uskon juhlaparin huumorintajun riittävän. Jos ei niin bestman saattaa lentää Kallahteen kesken juhlien…

Helvi Hämäläisellä oli kesäpaikassaan Somerniemellä ystävä, maalaiseukko jota hän kutsui Kreanderskaksi, kretonkipukuiseksi runottarekseen:

” Runottareni Krenaderska katseli kesäilloin tummuvaa taivasta – katselin sitä yhdessä hänen kanssaan, ja miten kauniisti ja lempeästi hämärä tihentyikään siellä – mieleni valtasi erikoinen hellyys, niin kuin tuo tummuva ilta olisi ollut täynnä hellyyttä, jota oma sydämeni oli tulvillaan. Ja niin kuin moneen kertaan eletystä, tutusta asiasta sanoi Kreanderska osoittaen sorsia: ”Ne lentävät järvien väliä.” Hän tarkoitti suuren viheriävetisen, savisen ja sen vuoksi myrskyillä kovin ruman, sameanväriseksi muuttuvan Painionjärven ja pienten tummina kiiluvien, ruskeavetisten metsälampien väliä, jotka uneksivat syvällä metsän rauhassa, sammalisine rantoineen, mustan veden vain välähtäessä toisinaan helmiäiseltä niin kuin avautuvan simpukan kuori tai riutuessaan sanomattoman ihanan suruisaan punaan, joka viipyi tummassa pikkupoukamassa kauan. Tässä kaikessa, Lempin kodin ympäristön tutuissa, hänen moneen kertaan aistimissaan asioissa oli suloisuutta, hellyyttä…”

Niin, näin viime yönä ensi kertaa unta Villasta.

Lainaukset Helvi Hämäläinen: Päiväkirjat 1955-1988 (toim. Ritva Haavikko)