Mulle iski nyt kyllä pienen pieni eksistentiaalinen kriisi. Kaikki varmaankin johtuu eilen katsomastamme leffasta. Katsoimme 17 Again -leffan, josta muuten tykkäsin. Leffan idea on itse asiassa vaikea selittää lyhyesti, koska se on loppujen lopuksi monisyinen. Päähenkilönä on keski-ikäinen mies, joka muuttuu takaisin 17-vuotiaaksi, jotta voi tavallaan aloittaa elämänsä alusta ja siten korjata tekemänsä väärän valinnan, mutta lopussa hän kuitenkin tajuaa, että valinta olikin ihan oikea ja muuttuu takaisin omaan oikeaan ikäänsä. Leffassa siis aika pysyy koko ajan samana, joten hän käy koulua omien lastensa kanssa.
Tästä asiasta periaatteessa sainkin tämän oman kriisini. Alkoi suorastaan kammottamaan, kuinka kaikki elämän valinnat vaikuttavat koko loppuelämään enemmän tai vähemmän. Ja vielä enemmän kammottaa se, että jos nyt kuitenkin tekee jonkun väärän valinnan. Oikeassa elämässä kun ei taida ollaa mahdollisuutta nollata tilannetta. Pitää nyt vielä tähdentää, että ei minua tulevaisuus pelota, enkä nyt pelkää tehdä valintoja, mutta kyllä se elokuva pisti vähän miettimään ihan vakavasti.
Ehkä tärkeintä olisi tehdä sellaisia valintoja, joita ei myöhemmin joudu katumaan ja joiden kanssa pystyy elämään. Mutta on olemassa sellaisia valintoja, joiden lopputulosta on vaikea nähdä, mitäs sitten pitää tehdä. Esimerkiksi itse olen helposti juurtuvaa sorttia, joten entä jos joskus valitsen väärän asuinpaikan. Siis laajemmassa mittakaavassa, maakunnan tarkkuudella. Entä jos jään asumaan vaikka Helsinkiin ja sitten vietän lopunelämääni katuen sitä, kun jossain vaiheessa käy kuitenkin niin, että asuinpaikan vaihtamiseen ei enää uskalla eikä jaksa ryhtyä.
Ja kuitenkin nyt alkoi koko asian pohtiminen tuntumaan tyhmälle. Mutta tallennanpa tämänkin bloggauksen silti, koska yksi syy koko blogin pitämiselle on minulla se, että täällä on mukavaa "ajatella ääneen" asioita.
