• sleepygay

Kuopio, byhyy

Olen viimeiset puolivuotta potenut kausiluontoista Kuopio-ikävää. Ei Helsingissä mitään muuta vikaa ole kuin että tämä ei ole Kuopio. :P

En vain jotenkin ole ihan täysin päässyt "sisään" tähän kaupunkiin. En edes tunne oikeastaan muita kuin koulukavereita (heissä ei tietenkään ole mitään "vikaa"). Kuopiossa olin mukana paikallisen Setan toiminnassa ja muutenkin yhditystoiminnassa, täällä en jotenkin ole jaksanut aktivoitua. Sitä paitsi, täällä esim. Setalla ei ole samanlaista merkitystä kuin paljon pienemmässä Kuopiossa.

Helsingissä on tietysti paljon kaikkea hyvää. Keskustassa on paljon kauniita taloja (rakastan vanhoja taloja!), joukkoliikenne toimii kuin junan vessa (paitsi pahimmilla talvikeleillä). Sekin on mukavaa, että ympärillä on ihmisiä. Siitä huolimatta kaunista luontoa löytyy Helsingistä ihan riittämiin.

Kaipa suurin "ongelma" on se, että tykkään Kuopiosta vaan niin äärimmäisen paljon. Olen asunut siellä lapsuudessa ja sitten vielä rakkaan kanssa muutaman vuoden ennen Helsinkiin muuttamista.

Kuopiossa tykkään Kallavedestä, torista tuomiokirkosta, ihmisistä... Kuopio on aika sopivan kokoinen kaupunki, hieman isompikin saisi kieltämättä olla. Kuopiossakin on toki omat huonot puolensa esim. keskustassa on _melkein_ liikaa rumia taloja (mm. Anttilan rakennus, hyi!).

Viihdyn kyllä Helsingissäkin ihan hyvin, että eipä siinä mitään, mutta saattaa olla niin että jossain välissä tulee muutettua takaisin Kuopioon.

3 kommenttia

Dragon-85

10.2.2010 05:29

Heh... itsellänikin vähän samat tuntemukset aina välillä. Tosin jokainen käynti kotikonnuilla pudottaa mukavasti maan pinnalle: inhoan sitä, miten Kuopiossa koko kaupunki tuntuu kuolevan jo alkuillasta (kaupat menevät kiinni juuri kun niissä olisi aikaa ja halua asioida), jonka lisäksi kunnollisen joukkoliikenteen puute (ei, en maksa lähes kolmea euroa bussimatkasta!) pistää suorastaan vihaksi.

Ja tuosta yhdistystoiminnasta, ehdin aktivoitua Kuopiossa paikallisessa poliittisessa nuorisojärjestössä, mutta Helsingissä en ole saanut sitä jostain syystä aikaiseksi. Onneksi opiskelujen kautta on yhdistystoimintaa tullut koettua enemmän kuin laki sallii... :D

Nermal

10.2.2010 10:46

Kuopio on minusta jotenkin sympaattinen kaupunki. Olin siellä juuri viime viikolla pari päivää kurssilla. Savolaiset ihmiset ovat mukavia ja rentoja ja alueen järvi- ja kumparemaisemat ovat hienoja. Eikä se nyt niin kamalan pienikään kaupunki ole. Ainakin Kotkaan verrattuna siellä on ihmisiä ja elämää ihan toisella tavalla.

sleepygay

10.2.2010 17:13

Dragon-85: tuo joukkoliikenteen hinta ärsyttää itseänikin. Ärsytti jo silloin siellä asuessa. On aika uskomatonta, että pienessä kaupungissa maksaa kuukausilippu enemmän kuin täällä seutulippu. Vaikka onhan sille tietenkin omat syynsä.

Nermal: Kuopiolla tosiaan on ihan kivat muodot. :D Ja on tosi kiva, kun keskustassa on paljon nättejä paikkoja, esim. satama ja Väinölänniemi. Ja Puijon tornista on järjettömän upeat näkymät! :)