• sleepygay

Puoliväli

Nyt alkaisi olla tavaroiden purkaminen suunnilleen puolivälissä. Onneksi! Olen jo ihan poikki, kun koko ajan jotain tekemistä. Vaikka onhan tässä ehtinyt välillä rentoutumaankin.

Uusi asunto on tosi kiva. Vähän ehkä kulahtanut, mutta vuokraan nähden valioyksilö. Ja kun sähkökin kuuluu vuokraan, niin en valita. :)

Koirakin on jo kotiutunut. Ensimmäisenä yönä pikkuinen alkoi haukkumaan, kun lehti tipahti postiluukusta, mutta nyt ei ole sitäkään enää sattunut. Meidän mussukka kun ei normaalisti hauku juuri koskaan. Korkeintaan joskus toisten koirien kanssa leikkiessä, mutta silloinkin harvoin.

Ensimmäinen harjoitteluviikko meni ihan kivasti, vaikka olinkin koko ajan kamalan väsynyt, kun alkuviikosta jo tuli niin paljon univelkaa. Ihan mukava paikka on ja työkaveritkin on ihan kivoja. Ohjaaja on tosin heiman outo. Melkoinen korsteeni (ei nyt ihan ketjussa mene, mutta paljon kuitenkin) ja melko avoimesti rasisti. Ei hän asiakkaille sano mitään, eikä esim. tummille työntekijöille, mutta minulle on välillä kommentoinut muiden ihmisten ominaisuuksista. Mutta muuten ihan ok. Ja paljon tuntuu tietävän asioita ja asioista, joten eiköhän tämä ole ihan hyödyllinen harjoittelu.