Suurennuslasin alla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskettavat aiheet. Haluatko mukaan kirjoittajaksi sateenkaariluuppi-blogiin? Ota yhteyttä ylläpitoon.
Eräässä toisessa keskusteluryhmässä keskustellaan mahdollisuuksista majoittaa sateenkaaripakolaisia. Kirjoitin sinne kommenttini, jonka kopioin myös tänne.
*****
Kuinkahan moni sateenkaaripakolainen ilmoittaa heti uuteen maahan tultuaan kuuluvansa johonkin sateenkaarivähemmistöön?
Sotaa paenneet ihmiset tarvitsevat turvallista ja pitkäkestoista majoittumista ja muutakin tukea.
Nuo ihmiset voivat olla pahoin fyysisesti ja/tai henkisesti haavoittuineita. He tarvitsevat kaikenlaista tukea ja apua, myös taloudellista. Voi olla, ettei ole edes yhteistä kieltä.
Majoitusta tarjoavan on hyvä miettiä, olenko valmis majoittamaan ihmisiä pitkiäkin aikoja luonani, joustamaan ja tukemaan heitä monella tavoin, vaikka kultturelliset ja elämäntavat saattavat olla hyvin erilaiset. Olenko valmis kohtaamaan pakolaisen ahdistuksen ja tuskan?
Viranomaiset ovat varoittaneet, että tuollaiset lyhytaikaiset majoitukset saattavat olla pakolaisen sopeutumisen kannalta jopa haitallisia.
****
Itselläni on Karjalan evakkona kokemuksia toistuvista lyhytaikaisista majoittumisista. Meitä siirreltiin paikkakunnalta toiselle. Se oli jatkuvaa epävarmuuden aikaa, joka oli henkisesti erittäin raskas kokemus. Lopulta uusi oma koti löytyi ja elämä rauhoittui.
****
Me olemme antaneet rahalahjoituksia sellaisille auttamisjärjestöille, joilla on valmiiksi osaamista pakolaisten avustamisessa. He tietävät oikeat tavat.
Televisioruutuihin on tulossa Marko Björs - Rakkauden seikkailu -deittailureality. Päätähtenä nähdään kouluratsastajana vuosikymmenien mittaisella urallaan tunnetuksi tullut Marko Björs, 52, jonka seksuaalinen suuntautuneisuus on ollut “julkinen salaisuus” ja jonka tämän tositelevision myötä voi ajatella saavan vahvistuksen. Joissain haastatteluissa. Björs on vihjannut suoranaisesta kaapistatulosta: hän kertoo tehneensä nyt sen - ja johon hän kokee itseään vuosikymmenet painostetun.
Ohjelmaan liittyvissä haastatteluissa Björs availee omaa suhdehistoriaansa ja suhdettaan seksuaalisuuteensa. Hän mainitsee yhä vellovat ennakkoluulot - ja viisaasti hän toteaa, että kukaan ei voi synnynnäiselle suuntautumiselleen mitään.
Sarja perustuu norjalaiseen Jan Thomas søker drømmeprinsen -konseptiin. Suomalaisversio nähdään TV5-kanavalla ja Discovery+ -palvelussa. Etelä-Afrikassa kuvatussa sarjassa Björs kohtaa kymmenen sinkkumiestä, joiden joukosta hän etsii itselleen kumppania. Kumppaniehdokkaat ovat monenkirjava joukko erilaisia ja erilaisista taustoista olevia miehiä. Jokaisessa jaksossa heistä jonkun kohtalona on lähteä kotimatkalle.
Sarjaa kuvataan ensimmäiseksi suomalaiseksi deittailurealityksi, jonka keskiössä on yksinomaan seksuaalivähemmistöön kuuluvia ihmisiä. Deittailusarjojahan on Suomenkin televisiossa nähty vuosikymmenten mittan jos jonkinlaisia, ja joissain niiden jaksoista paria on etsitty samaa sukupuolta olevistakin.
Haastatteluissa Björs sanoo, että ohjelmaan mukaanlähteminen ei ollut itsestäänselvyys. Tuotantoyhtiö oli taivutellut häntä puoli vuotta ja vakuuteltuaan ohjelman tärkeyttä. Björsin mukaan ohjelma on ennen kaikkea seikailu, ei rakkauden kohteen metsästäys: suhde tulee, jos on tullakseen. Hän kertoo runsaan 50 vuoden iässään, että olisi jo kivaa jakaa elämä jonkun kanssa.
Ei tietenkään ole väärin etsiä kumppania vaikka julkisesti - ei päähenkilönä tai niinä kymmenenä ehdokkaana. Jokaiselle kuuluu oikeus oman onnen tavoitteluun.
Mutta onko tuollainen tosi-tv tärkeä?
Tuotantoyhtiö esittää, että on: rikotaan ennakkoluuloja ja kerrotaan rakkauden kuuluvan kaikille.
Seksuaalivähemmistöteemainen tosi-tv-deittiohjelma olisi ollut merkityksellinen pari vuosikymmentä sitten. Vuoden 2022 Suomessa se on sitä lähinnä tuotantoyhtiön ja televisiokanavan kassavirtojen suhteen. Voiko parisuhteiden ja rakkauden karnevalisointi suorastaan synnyttää ennakkoluuloja siellä, missä seksuaalivähemmistöt vielä nähdään nurjasti?
Seksuaalivähemmistöille tämä ohjelmakonsepti tuskin tässä ajassa on millään tavoin hyödyksi. Ollaan vuosikymmen jos toinenkin myöhässä tämän suhteen.
Laulaja Jippu (Meri-Tuuli Elorinne), 36, tilittää elämäkertakirjassaan "Jippu – Kun perhonen lakkaa hengittämästä" (WSOY, 2022) myös suhdetta omaan seksuaalisuuteensa.
Jippu kertoo pohtineensa läpi elämänsä seksuaalista suuntautumistaan, ihastumisistaan sukupuolesta riippumatta. Kotona puheet lesboudesta saivat äidiltä tylyn kiellon. Hän itsepsykologisoi seksuaalisuuttaan ja puhuu "rikkoutuneesta seksuaalisuudestaan", "ylimukauvaisuudesta" ja ailahtelevasta mielialastaan; yhdessä hdessä hetkessä hän halusi olla naisen kanssa, toisessa hetkessä miehen kanssa. Myöhäisessä aikuisiässä hän teki päätöksen, ettei halua elää naissuhteessa. Sellainen rikkoisi hänen rajojaan: "-- kunnioitettava itseäni ja oltava uskollinen Jumalalle, jonka lähtökohtana on rakkaus". Seksuaalisuuden toteuttaminen naisen kanssa olisi hänen mukaansa valinta, ja lähtökohtana sisimmässään olevat haavat, äidin kaipuu - ei rakkaus. Käsitettä "biseksuaalisuus" tai "panseksuaalisuus" ei ole esillä ainakaan IS:n jutussa. Sen sijaan esillä on maininta, että paljon terveempiä ovat ne, jotka voivat yksiselitteisesti sanoa, että "olen homo" tai "olen lesbo". Toisaalta ainakaas IS:n jutussa ei mainittu heteroutta.
Jippu kertoo myös "sekavien vuosien" ajan kokemuksistaan "homoklubien arjesta". Mainituksi tulevat pimeiden huoneiden hikiset himot, seksuaalisen tarpeiden tyydyttäminen ja lihamarketit - vastinparinaan kahden ihmisen välinen suhde muussa merkityksessä. Hän toki myös toteaa, ettei tuomitse kenenkään ratkaisuja.
Toki kullakin on oikeus tehdä omat elämänvalintansa vapaasti - ja myös psykologisoida itseään haluamallaan tavalla. On kuitenkin jotenkin... surullista nähdä, miten seksuaalisusu nähdään tiukkoina lokeroina; usein kahtena, toisinaan kolmenakin.
Tosiassa meillä kaikilla taitaa olla jonkinlainen leijuva paikka seksuaalisuuden moniulotteisessa seinättömässä avaruudessa: olemme enemmän tätä kuin sitä, mutta vähemmän jotain kuin tuota - ja niin edelleen. Lokeroista on toki helppo löytää nimi kokemukselleen, etenkin jos se tuntuu itsestä kovin selkeältä, mutta nimillä ja tiukoilla määritelmillä rakennetaan myös tarpeettomia rajoja itselle. Typistetään ja pienenetään itseä.
Yli 50 vuotta sitten valmistunut, avoimesti homon Luchino Viscontin ohjaama elokuva Kuolema Venetsiassa saa uusia piirteitä vuonna 2020 tuotetussa dokumenttielokuvassa. Siinä käydään läpi Björn Andrésenin kokemaa ja elämää, hänen tultuaan valituksi 15-vuotiaana Kuolema Venetsiassa -elokuvan yhteen pääosaan. Erikoista hänen roolissaan oli se, ettei hänellä ollut ainuttakaan vuorosanaa koko elokuvassa.
Björn Andrésen on hetero. Hän ajautui kuitenkin muutamaksi vuodeksi homopiireihin. Siellä häntä käytettiin kauniina maskottina, jolle kustannettiin kaikki.
Björn Andrésenista tuli maailmankuulu, jota kiikutettiin ympäri maailmaa. Hänen kertomansa mukaan hän koki julkiroolinsa kiusalliseksi ja epämukavaksi.
Kuolema venetsiassa -elokuvasta tuli hänelle lopulta kirous, joka on seurannut häntä aina näihin päiviin asti. Nyt 66-vuotiaana hän näyttää elämän pahasti kolhimalta. Nuoruuden kauneudesta ei ole mitään jäljellä.
Elokuvan katsottuani jäin miettimään homojen käytöstä häntä kohtaan. Tunnen Suomessakin henkilöitä, joille homopiireissä on käynyt kutakuinkin samoin kuin Björn Andrésenille. Niin kauan kuin nuoruutta ja kauneutta on riittänyt, on myös suosijoita. Sen jälkeen henkilö jätetään kylmästi sivuun. Sellainen on mielestäni todella julmaa.
YLE Teema esittää Maailman kaunein poika -dokumenttielokuvan sunnuntaina 21.11.2021 klo 21:45. Yle Areenassa se on jo katsottavissa.
Tunnettu suomalainen leipämerkki Reissumies on marraskuun ajan kaupoissa leipäpussissa, jolla edistetään monimuotoisempaa mieskuvaa. Reissumies-hahmona nähdään kongossa syntynyt rap-artisti ja lasten jalkapallovalmentaja PastoriPike, kiekkolegenda Marko Jantunen sekä turkkilais-suomalainen monimuotoisuus- ja inklusiivisuuskonsultti Dakota Robin. Kampanjateemaisia pusseja valmisteta miljoona.
Fazerin julkaiseman tiedotteen mukaan jokainen heistä edistää omalla työllään monimuotoisuuden hyväksymistä, ja on siksi valikoitunut kampanjan kasvoiksi.
- Ikoninen, useiden suomalaisten rakastama Reissumies haluaa laajentaa edustamaansa mieskuvaa monimuotoisemmaksi, jotta yhä useampi kokisi olevansa hyväksytty sellaisena kuin on.
Fazerin teettämän kyselytutkimuksen mukaan lähes puolet suomalaisista miehistä kokee, että mieskuva on ahdas. Lähes puolet (44 %) vastaajista kokee näin. Samalla mieskuvan nähdään olevan murroksessa, erityisesti nuorten aikuisten mielestä. Alle 30-vuotiaista vastaajista 53 prosenttia kertoi olevansa tätä mieltä.
- Miesten diversiteettiin ei ole vielä monikaan yritys tarttunut. Kuten tutkimustulokset osoittavat, tämä on tärkeä aihe esiin nostettavaksi. Kampanjamme inspiraationa on toiminut yksi yrityksemme arvoista ”pohjoinen vapaus”. Se tarkoittaa, että tuemme Fazerilla jokaisen ihmisen vapautta olla juuri sellainen kuin hän on ja oikeutta tehdä omat elämänvalintansa, sanoo Reissumiehen brändistä Fazer Leipomoilla vastaava Ari Ahola.
- Haluamme edistää erilaisuuden hyväksymistä, monimuotoisuutta ja tasa-arvoa – ja saada aikaan keskustelua aiheesta. Nyt näiden asioiden puolesta puhuu Reissumies, jatkaa Ahola.
Some kuohuu, odotetusti
Monimuotoisuuskampanja on odotetusti synnyttänyt vilkasta mielipiteenvaihtoa erityisesti sosiaalisessa mediassa. Suomalaisessa Twitterissä aihe on ollut käsitellyin aihe. Luonnollisesti moni on ollut hyvillään mieskuvaan liittyvästä tuulettamisesta. Vastakkaisiakin mielipiteitä on nähty. Yksi hermostumista aiheuttanut syy on se, että Dakota Robin on transmies.
Mutta mikä tässä nyt on sellaista, että seinille pitää hyppiä?
Moninaisia Reissumiehiä
Syksyllä 2020 Reissumies-hahmo puettiin kasvomaskiin, ja tuolloinkin Fazeria syytettiin propagandasta - ja sekin sai boikottiuhkauksia.
Mediatutkimuksesta väitellyt yhteiskuntatieteiden tohtori ja Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen kirjoittaa Iltalehdessä, että mielipide-erojen kärjistyminen koko yhteiskunnan tasolla on harhaluulo. Rahkonen peräänkuuluttaa nykyistä enemmän tilastotieteellistä näkökulmaa julkiseen keskusteluun. Hänen mukaansa Suomessa mielipide-erot eivät ole kärjistyneet, vaan puhe ”ääripäistä” on pitkälti angloamerikkalaisesta identiteettipolitikoinnista peräisin olevaa tuontitavaraa.
Rahkonen vetoaa näkemyksessään tilastolliseen dataan todetessaan, että kansalaisten käsitykset ovat lähestyneet toisiaan; arvot ovat yleisesti pehmentyneet ja liberalisoituneet. Hän mainitsee sosiaalisen median alustat Instagramin ja Facebookin, joiden keskusteluja seuratessa saattaa muodostua kokemus negatiivisesta, jopa vihamielisestä keskusteluilmapiiristä. Noista alustoista ensimmäistä käyttää kuitenkin vain noin kymmenen prosenttia suomalaisista ja jälkimmäistäkin hieman yli puolet.
- Sosiaalista mediaa seuraamalla ei saada luotettavaa tai edustavaa kuvaa väestön mielipiteistä. Sosiaalisen median toimintalogiikka suosii kärjistettyjä ja yksinkertaistettuja sisältöjä.
Rahkosen mukaan tilastotietojen postaaminen somekeskusteluun on omiaan hiljentämään keskustelua - ne kun vähäisesti hätkäyttävinä rauhoittavat algoritmeja, jotka suosivat kärjistettyjä ja yksinkertaistettuja sisältöjä.
Rahkonen ottaa esiin myös muodikaana pitämänsä puheen ”totuudenjälkeisestä ajasta” ja ”vaihtoehtoisista faktoista”. Se on hänen mukaansa hämärtänyt mielipiteiden ja tosiasioiden välistä eroa ja johtanut siihen, että joskus jopa mielipiteisiin vaaditaan lähteitä. Rahkonen muistuttaa, että faktojen mainitseminen ei tarkoita välttämättä sitä, että henkilö ottaisi kantaa siihen, miten asioiden pitäisi olla.
- Faktat ovat vasta keskustelun lähtökohta. Samoista faktoista voidaan päätyä erilaisiin mielipiteisiin.
Rahkonen ottaa vielä esiin sen, että esimerkiksi vähemmistöjen asema on parantunut.
- Ei siitä ole kovinkaan kauan, kun esimerkiksi homot ja lesbot joutuivat olemaan kaapissa. Nykyisin monien vähemmistöjen asema on kiistatta parantunut.
Tilastotieteellinenkin näkökulma voi olla harhaanjohtavaa
Taloustutkimus kysyi syyskuussa 2020 kaksi translakiuudistusta sivuavaa kysymystä. Kokonaisuudessaan syntyy kuva, jossa Taloustutkimus on ottanut tehtävän vastaan ja kritiikittä antanut tilaajan rakentamien "olkiukkojen" ja "keppihevosten" mennä läpi. Siinä laadunvarmistuksen voi katsoa pettäneen pahan kerran: termin "sukupuolenvaihto" hyväksyminen on osoitus asiantuntemattomuudesta, aiheen taustoittaminen puuttui täysin ja kysymyksenasettelu johti harhaan. Kyselyn lähtökohta oli juuri sellainen asetelma, jollaisena Aito avioliitto ry on pyrkinyt tuomaan translakiuudistusta esiin - vaikka translakiuudistuksella nimenomaan ei pyritä muuttamaan kyseisiä asioita.
Varhaiset luonnontieteilijät tulkitsivat eläinten käyttäytymistä omien uskomustensa ja moraalikäsitystensä mukaan, kirjoittaa vapaa tiedetoimittaja Maija Karala Tiede-lehdessä ja Helsingin Sanomissa julkaistussa artikkelissa. Tällaiset moraaliset painolastit värittävät yhä sitä, kuinka eläinten sukupuolista ja lisääntymiskäyttäytymisestä puhutaan.
Jutussa esitellään elämän sukupuusta ihmiselle niin lähempien kuin etäisempienkin lajien lisääntymiskäyttäytymistä ja sukupuolijärjestelmiä. Eliökunnasta löytyy lintuja, joilla on kolmenlaisia koiraita ja sieniä, joiden sukupuolet lasketaan tuhansissa.
Nyt kolmeakymmentä vuottaan juhlistavaa Vinokino-festivaalia esittelevässä jutussa Voima-julkaisussa tulee esiin ns. turvallisen tilan käsite. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille suunnatut tapahtumat noudattavat usein ns. turvallisen tilan periaatteita, joissa kielletään esimerkiksi homo- ja transvihamielisenä ja rasistisena nähty sisältö.
On täysin ymmärrettävää, että esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ryhmätoiminta, erityisesti vertaistuki-toiminta noudattavat tiukasti turvallisen tilan periaatteita. Julkisemmissakin yhteyksissä osallistujia tai yleisöä on syytä joskus muistuttaa käytöstavoista ja muiden kunnioittamisesta. Sen sijaan esimerkiksi tieteen, taiteen tai yhteiskunnallisen keskustelun rajoittaminen samoilla periaatteilla johtaa siihen, että käsittelyä kaipaavat asiat eivät voi tulla asiallisesti käsitellyiksi.
Pahimmillaan keskustelun rajoittamispyritykset johtavat siihen, että keskustelu työntyy piireihin, joissa julkisuudelta piilossa leviäviin ennakkoluuluisiin käsityksiin ei pystytäkään ottamaan kantaa perustelluilla tiedoilla. Tällainen johtaa kahtiajaon ja vastakkainasettelun syvenemiseen.
Vuonna 2019 Vinokino poisti ohjelmistostaan Adam-elokuvan. Kritiikkiä oli annettu niin näyttelijöiden kohtelusta kuin elokuvan juonestakin. Etenkin loppuratkaisun perusteella sen ei nähty sopivan sateenkaarivähemmistölle suunnattuun tapahtumaan. Esittelytekstin mukaan "se on erilainen kasvutarina, jossa teinipoika ihastuu tyttöön, joka virheellisesti luulee pojan olevan transihminen". Poistamiseen päädyttiin, koska "Turun seudun Seta haluaa, että Vinokino on festivaalina kaikille turvallinen tila".
Nyt asiaa on ilmeisesti ajateltu tarkemmin. Vinokinossa periaatteita mietitään Voima-julkaisuun haastatellun festivaalin koordinaattori Antti Tiaisen mukaan elokuva kerrallaan.
- Toimimme vähän eri periaatteilla kuin esimerkiksi vertaisryhmät. Vinokino esittää myös sellaisia elokuvia, jossa on eksplisiittistä väkivaltaa ja ‘epäkorrektia’ terminologiaa, jos se on tarinan tai kokonaisuuden kannalta perusteltua.
- Oletamme, että katsojat tutustuvat etukäteen siihen, millaista elokuvaa ovat tulossa katsomaan. Tarjolla on monenlaisia elokuvia.
Hänen mukaansa on hyvä nähdä, millaista 90-luvulla oli, eikä omaa historiaa kannata lakaista pois.
- Toivoisin, että ihmiset katsoisivat näitä elokuvia aikansa kontekstissa ja kokonaisuutta osien, esimerkiksi tiettyjen termien, sijaan.
Vinokinon verkkosivuilla todetaan, että kaikki elokuvat eivät välttämättä ole helppoja katsottavia. Tätä perustellaan halulla nostaa esiin ajankohtaisia ja vaikeitakin aiheita.
Suomen ainoa hlbti-elokuvafestivaali
Turun seudun Setan koordinoima Vinokino on Suomen ainoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tarinoihin keskittyvä elokuvafestivaali. Nykyään hlbti-teemaisia elokuvia esitetään yhä enemmän suurelle yleisölle suunnatuilla elokuvafestivaaleilla sekä niin elokuvateatterien perustarjonnassa kuin televisiossakin. Vinokino-festivaalien käynnistyessä 1990-luvun alussa tilanne oli vielä erilainen, ja Vinokino oli ainoita mahdollisuuksia nähdä tuolloin marginaalia edustanutta aihepiiriä valkokankaalla.
Tämän kylän homopoika -blogistaan tunnetuksi tullut Eino Nurmisto haluaa herättää keskustelua häirinnästä ja seksuaalisesta väkivallasta myös homomiesten keskuudessa. Ylen haastattelussa Nurmisto kertoo havahtuneensa asiaan #metoo-ilmiön myötä.
Nurmisto puhuu homojen kesken elävästä normista: "kun on seksiseuran hakuun tarkoitetussa ympäristössä, niin on saatavilla kaikille ilman erillistä kyselyä". Seuranhakuympäristöjä voivat olla esimerkiksi baarit, dark room -tilat, seksibileet ja ulkoilmakin, sekä nykyään erityisesti verkon deittailusovellukset - joista Nurmisto erityisesti nostaa esiin pyytämättä lähetettävät kuvat sukupuolielimestä, kalukuvat eli dickpicit. Hän kertoo saaneensa niitä runsaasti Grindr-sovellusta sinkkuaikoinaan käyttäessään runsaasti. Nurmisto on kirjoittanut Homopojan opas -nimisen kirjan, joka käsittelee homosuhteita ja -seksiä.
Jutussa kommentoi myös Mikko Ala-Kapee, nykyään Sinuiksi-tukipalvelun toiminnanjohtaja. Hän toteaa, että myös anonyymeissä kohtaamispaikoissa, kuten seksikauppojen dark room -tiloissa, saunoissa ja seksibileissä on huolehdittava suostumuksellisuudesta, vaikka juuri halu seksiin on tuonut kaikki koolle. Syksyllä 2020 Sinuiksi-palvelu julkaisi nettideittioppaan hlbti-vähemmistöihin kuuluville.
Vaikka homomiesten deittikulttuuriin liittyy suoraviivainen seksuaalinen toiminta, ei se ole kaikille mieleen.
Yle kertoo homomiesten terveysjärjestö GMFA:n selvityksestä, jonka mukaan 62 prosenttia brittiläisistä homoista on kokenut ilman suostumusta tapahtuvaa koskettelua ja kourintaa yökerhossa. Saman järjestön mukaan 40 prosenttia yhdysvaltalaisista homomiehistä ja 47 prosenttia biseksuaaleista miehistä on kokenut suoranaista seksuaalista väkivaltaa.
Nurmisto ottaa esiin deittisovellukseen liittyvät "vanhojen setien limaiset lähestymiset" sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta ja viittaa "valtarakenteisiin".
- Se on historiasta kantautuva ajatus, että kaiken pitää olla nopeaa ja tehokasta toimintaa ja tapahtua niin, että kukaan ei saa tietää. Vaikka meillä on Pride-kulkueet ja muut, niin perinne siitä elää. On niin paljon ihmisiä, jotka syystä tai toisesta joutuvat elämään salaisesti tai häpeissään, kommentoi Nurmisto.
Ala-Kapee kertoo tulleensa "sateenkaariskeneen" mukaan parikymppisenä homomiehenä ja transvestiittinä 1990-luvulla. Hän kuvailee toisten fyysistä koskemattomuutta rikkovia toimintatapoja "pelin hengeen" sisäistämiseksi ja hyväksynnän janoamiseksi.
- Kun huomasin, että joku hipaisee pakarasta, luin sen hyväksyntänä. Mä kelpaan, mä riitän, mä kuulun tänne, mua halutaan. Se oli kipeyttä tulla hyväksytyksi, että kelpaisi edes jollekulle tai jopa tähän joukkoon, kertoo Ala-Kapee.
Hän toteaa, ettei suostuisi tänä päivänä sellaisiin satunnaissuhteisiin, joihin silloin suostui. Historiassa ja vielä 90-luvullakaan ei puhuttu suostumuksesta.
Ala-Kapee toteaa, että muu yhteiskunta vielä piti huolen siitä, että homot joutuivat tuntemaan olonsa ulkopuolisiksi ja oudoiksi. Monelle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvalle on opetettu kouluissa toiseuttavaa, ohittavaa, häpeää ja itseinhoa lisäävää seksuaaliterveystietoa, jonka fokuksessa on ollut yksiavioinen heteroseksi. Esimerkiksi kun 1980-luvulla alkaneen hiv-epidemian myötä alettiin puhua suojautumisesta ja turvaseksistä, homoseksi näyttäytyi "teknisenä toimenpiteenä". Seksuaalivalistuksessa ei puhuttu turvataidoista ja suostumuksesta.
Oman seksuaalisuuden salaamien ja häpeän kokemukset jatkuvat yhä. On koulukiusaamista, loukkaavaa vitsailua ja suoranaista syrjintääkin. Pelko syrjinnästä voi vaikeuttaa avun hankkimista, sillä tarvittavassa luottamuksessa viranomaisiakin kohtaan voi olla yhä puutteita.
Ylen julkaisemassa poikiin tai miehiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa käsittelevässä jutussa puolestaan kerrotaan miehiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan raskaasta miehen mallin taakasta, joka estää monia puhumasta. Kun mies sitten joutuu seksuaaliväkivallan kohteeksi, voi helposti käydä, että oma miehisyys kiistetään: en olekaan riittävän maskuliininen, miehekäs, mies, poika. Häpeä ja syyllisyys elävät vahvana. Myös pelko homoudesta on yhä läsnä. Juttuun haastateltu Helsingin Poikien Talon seksuaaliväkivaltatyön vastaava työntekijä Tommi P. Pesonen kertoo esimerkiksi, että 13–14-vuotiaiden parissa kisaillaan yhä siitä, miten toisen maskuliinisuus saadaan kiistettyä. Homottelua käytetään haukkumasanana, vaikka homous itsessään olisikin nuorelle neutraali asia.
Alkoholi
Lisäksi sateenkaariympyröissä paljon asioita on tapahtunut ja tapahtuu yhä runsaankin alkoholinkäytön siivittämänä. Etenkin menneinä aikoina oman sosiaalisen estoisuuden vähentäminen alkoholin avulla on voinut olla hetkellisesti hyvinkin helpottavaa. Lisäksi järjestäytynyttä sateenkaariaktiviteettia on esimerkiksi Suomessa lähes koko sen olemassaolon ajan rahoitettu alkoholin myymisestä saatavilla voitoilla. Sen lisäksi tai ehkä jopa osittain sen johdosta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten sosiaalinen kanssakäyminen on ollut hyvinkin viinahuuruista. Se taas ei ole välttämättä edistänyt muita huomioon ottavaa seksuaalikäyttäytymistä.
Entinen moottoripyöräjengiläinen Mika Ilmén valottaa Immu – vanki numero 1861 -kirjassa (toim. Sami Lotila, Bazar 2021) homoudesta vankilamaailmassa Iltalehden haastattelussa. Hän torjuu joidenkin ajatukset siitä, että vankiloissa vietettäisiin loppumattomia homo-orgioita. Ilménin mukaan homot pysyvät suomalaisessa vankilakulttuurissa piilossa, ja vankilat ovat pullollaan miehiä joilla on homoseksuaaleista "70-luvun" käsitykset. Iltalehden jutussa hän kertoo viiden vuoden aikana törmänneensä yhteen tapaukseen, jossa suuseksin hinnalla mies antoi narkomaaneille nappeja.
Mika "Immu" Ilmén ja eläkkeelle jäänyt rikosylikonstaapeli Kalevi Puonti tekevät alamaailman asioihin liittyvää podcastia Rosvo & Poliisi.
Vankilassa samaa sukupuolta olevia suljetaan samaan paikkaan ja heiltä riistetään mahdollisuus toteuttaa seksuaalisuuttaan (eri sukupuolta olevien kanssa). Aikanaan homoseskuaaliset suhteet olivat myös rikos, joka saattoi johtaa vankilaan. Samalla oli yleinen ajatus siitä, että homous oli lähinnä "teko", joka johtui siitä, ettei syystä tai toisesta voi toteuttaa "tervettä" seksuaalisuuttaan. Toki tiedetään, että seksuaalisuutta käytetään joskus vallan välineenä ja häpäisemiseen. Ehkä noissa on selitystä sille, miksi vankilaan joskus yhdistetään homoseksuaalisuus.
