Helsingin Kiasma-taidemuseossa on auennut Tom of Finland -näyttely otsikolla Rohkea matka. Kiasman näyttelyssä on esillä laaja kattaus Tom of Finlandin tuotantoa, Touko Laaksosen esineistöä ja muutakin tämän tarinaa valottavaa.
Näyttely on avoinna 29. lokakuuta saakka.
Jostain syystä Tom of Finlandin töiden hahmoista on haluttu ja ilmeisesti halutaan edelleenkin tehdä stereotyyppiä "maskuliinisesta homoseksuaalisesta miehestä". Todellisuudessahan töiden hahmot eivät tällaista edusta, vaan lähinnä edustavat tekijänsä unelmia. Näissä unelmissa on merkittävä osa fetisseillä, jotka ovat maskuliinisuuden suhteen irrallisia asioita - vaikka toki jollain tavoin ammentavat maskuliinisuuteen yhdistetyistä asioista. Taiteilija Touko Laaksosella oli kyky saattaa unelmansa visuaalisessa muodossa muidenkin katsottavaksi - ja samanlaisia miesihanteita lienee muillakin.
Homoseksuaalisuutta Laaksosen töissä edustaa mieshahmojen keskinäinen läheisyys, eivät sinänsä yksittäiset hahmot.
Ymmärrän, että vastaavanlaisia mieltymyksiä omaaville ToF-kuvasto voi tarjota joillekin tärkeitä samastumiskohteita. Samalla tavoin röyhelöitä, glitteriä ja vahvaa meikkiä käyttäviä miehiä esittävä kuvasto voi tarjota joillekin tärkeitä samastumiskohteita. Siltikään kumpaakaan mieskuvaa ei tulisi tarjota varsinaisesti "homoseksuaalisena".
On hassua nähdä kerta toisensa jälkeä erilaisissa lehtiartikkeleissa päätelmiä siitä, että Tom of Finland olisi jollain tavoin erityisesti vapauttanut homomiehet nauttimaan seksuaalisuudestaan. Kuvasto kuitenkin edustaa maailmaa, jota homoutta enemmän kuvaa käsite fetisismi.
Tämä ei tietenkään vähennä Touko Laaksosen (1920–1991) merkitystä kuvataiteilijana tai vaikutusta pop-kulttuuriin. Eikä sen paremmin vähennä Tom of Finlandin töiden arvoa. Näyttelyn avajaisten yhteydessä on kerrottu taiteilijan elämäntyöstä ja tekijänoikeuksista huolehtineesta Durk Dehneristä, jolle myönnettiin Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki.
2 kommenttia
Kolmoisritti
13.5.2023 18:00
Minä olen aina suhtautunut ristiriitaisesti näihin, vaikka mulla on suihkuverho, missä on näitä kundeja. Anyway. Tässä on minusta vähän tällaisia kaikuja tuonne toisen maailmansodan yhteen maahan, missä Herra nimeltä H häikäisi miljoonia omilla puheillaan: tämä hyvin teknisesti taitava Riefenstahl maksimoi ja seksualisoi ideologista kuvastoa. Minusta se on vain yksi esimerkki valheideologian voimasta. Sitten on tämä Trump, joka valehtelee valehtelemistaan ja jankuttaa kyllästymiseen asti tosiasioita vastaan. Tämä on hyvin huolestuttavaa( Trumpin kaltaiset ).
Näissä kundeissa kaikki on pintaa, vaikka luonto on niissä joskus läsnä. Tämmöistä asetelmallista ja jäykkää. Mielenkiintoinen seikka on tämä: Kun ToF: lla kalu on iso, niin antiikin kreikkalaisilla ihanne oli pieni. Jos polvissa roikkuu, niin kyllä on rumaa…minusta. Olen joskus tavannut sellaisen miehen ja olin kyllä hieman vaivautunut: en oikein tiennyt, että mitä sen kanssa tekisi. Hahhahhaa!
JudyJudyJudy
3.8.2023 10:00
Kumma kyllä muutamissa Laaksosen näyttelyissä huomion on vienyt yleisön reaktiot; siinä missä homomiesolotetut ihailevat kuvien hahmojen katsetta heteromies- ja naisoletettujen katse kiinnittyy samaan mitä Laaksonen korosti; isoon munaan. Homoseksuaalisuutta edustaa toki myös Laaksosen esittämä avoin ja häikäilemätön seksuaalisuus, ei pelkästään läheisyys: läheisyys on yleisinhimillinen piirre, ilman tuota Toukon miehet olisivat natsahtavia psykopaatteja raiskausfantasioissa.
Jos glitter ja nahka ovat vastakohtia, "homoilla" on imago-ongelma. On jokseenkin suomisyndroomaa miten samalla tapaa ajatellaan mitä ne muut nyt meistä ajattelee. Kansakuntana tuo nykyisellään on ihan terveellinen tapa katsoa peiliin, kun taas (seksuaali)vähemmistöillä on tapana osoitella toisiaan peileillä.
Nahkamies on hyvin stereotyyppinen kuva homoista. Ironista sinänsä, tämä kuvasto myös tietoisesti luotiin vastakohtana aikansa sterotyyppiselle homokuvalle. Vapautumisen myötä alakulttuurit ovat myös lokeroituneen entisestään, infografiikkana saisi näistä aika kiinnostavan kartan. Viimeksi kun kävin vierailemassa homoscenessä, "kaikki" olivat "karhuja" kun nyt ollaan "daddy" tai "son". Jotain tarvetta palvelee tämä loputon itsensä määrittely seksuaalisen suuntautumisen ja mieltymysten kautta.