Rokkihomokokemuksia

...lauloivat Titanicin kannelle jääneet 95 vuotta sitten tietäen olleensa aikas lähellä
aikas todennäköistä kuolemaansa.

Niinkuin tietty mekin kaikki.
En ole nuori, vaikka kai jonkun silmissä, mutta jos niin pikemminkin nuorekas.
Ja onhan minulla ystävä, jonka tuossa keksin trendinuorekkaaksikin
(skeittilauta ja kaikki...).

Mutta että en nuori, ergo, todennäköisesti lähempänä kuolemaa.

Kohta, jos ja kun pääjutut menevät hyvin, minusta tulee setä.
Se siirtää minut sukupolvissa kun jatkossa perhejuhliin käy tie. Eka kerta.

Ja...
...Pölhö otti eläkevakuutuksen. Tuossa viikolla.

Minä. En. Pysty. Katsomaan. Niin. Kauas.

On helpompi kuvitella omia hautajaisiaan kuin omia eläkevakuutuksia.

Heh. Teiniangstikas?

- - -

No joo. Hyvää lauantai-iltaa sinne tänne.
Tänä iltana ulkosalla ei angstailla sen enempää kuin on coolia.

Eikä kerrota kenellekään jos jäädäänkin kotiin. Vaikka katsomaan tv:täkin vähän.
Puhumattakaan takkatulen katselemisesta.

(Rock On!)

- - -

Romanttisen kulkijasankarin tarinakulkua mukaillakseni: päädyin retkilläni...
...syömään hotelliaamiaista aamuseitsemältä eilen.
Siinä oli tavalliseen elämääni verrattuna kolme epätavallista asiaa:
hotelli
varhainen aamu
ja aamiaisen syöminen.

Olin siis keskellä elämystä ja retkeä.
Kun sain multivitamiinimehun, kahvin ja tupakan jälkeen, noiden omien
aamurutiinieni kautta, tuttuuden tunteesta kiinni, jatkoin harvinaisemmalla:
söin vaikka kello oli vasta seitsemän aikoihin aamulla.
Karjalanpiirakkaa, munakasta, hedelmäsalaattia.

Katselin samalla ympärilleni. Retki jatkui: puku päällä olevia miehiä aamiaisillaan.
Kaikki huoliteltuja, hyvinvoivan oloisia, hyvännäköisiäkin.
No, en minäkään aivan pyjamaan tai vastaavasti risaisiin farkkuihin ollut pukeutunut,
mutta erosin heistä kyllä. Varsinkin mielessäni.
Näin kyseenalaistamatonta yltäkylläisyyttä. Erosin siitä.
Aivan kuten rutiininomaisesta hotelliaamiaiselämästä,
rutiininomaisesta puku päällä aamiaisen syömisestä,
ja, hitto, myös huoliteltuna olosta ja hyvinvoinnista.

Mutta en minä huonostikaan toki voinut.
Jatkoin kriittistä elämää - ja menin minäkin töihini, joskin kiireettä.
Enkä sinänsä heidän kyseenalaistamattomuudenoloisuudelleen ollut kriittinen.

Vaan koko maailmalle. Ja itselleni. Niin kuin yleensäkin.

Terveisiä vaan kaikille meille ja muille, -R

- - -

Olihan tuossa viikonloppuun aivan riittävästi ohjelmaa.

Turun kirjamessuilla olin tosin "vain" töissä talkoopojuna, mutta tulipahan taas nähtyä,
ja mieleen tuli miten maailma on pyörinyt toki aika lailla siitä kun siellä
ensimmäisen kerran toivioretkimäisesti heiluin runopoikana 15 vuotta sitten...

- - -

Pervot pojat (ja poikatytöt) oli Akademin miestutkimusverkoston
ja Suomen queer-tutkimusseuran järjestämä seminaari / konferenssi,
tavallaan (muttei suoraan) jatkoa Pervoille niille sun näille aiemmille konferensseille / seminaareille.
Pervoviisutkin järjestettiin jo toista kertaa
(joo joo, joku tämän lukijoista oli siellä, moi vaan).

Illaksi Pölhöllä oli suunnitelmia syöttää ystävänsä Ruma-P ja Anita,
mutta toisen juna oli myöhässä ja toisen sosiaalinen elo oli täynnä.
Saatiin heidän sijaansa KP ja pari muuta.
Punkkua riittävästi toki myös.

- - -

Sunnuntaina... Tein yhden ennätyksen: nukuin puoli kahteen iltapäivällä.
Sopii kai Rokkihomolle, vanhan punkun lemua myöten...

Katsoin taas Xenan, toiveikkaasti uusia piilolesbisiä viitteitä oottelin.
Vaan enpä tiedä...
...Kun on moinen syy katsoa moista amerikkalaista ikuisuus-tv-sarjaa, jossa on:

- karmeat lavasteet
- karseat juonet
- säälittäviä dialogeja
- avuttomia avustajia
- hirveää ameriikankieltä

ja noiden parissa sitten kahlaa koko vajaan tunnin jotta voi todistaa miten
kaikki mahdolliset seikkailut, ongelmat, houkutukset vaan päättyvät
siihen odotettuun Xenan ja Gabrielin poistumiseen kahdestaan kohti
melkein auringonlaskua, niin...
...miksi en sitten katsoisi vaan sen viimeiset kaksi minuuttia?

Tällä kertaa sodanjumala houkutteli kuningattarekseen.
Halusi tehdä maailmasta omanlaisensa ja Xenasta soturikuningattaren(sa).
Ei onnistunut. Xenaa ei napannut.
Ja sitten Gabrielin kanssa kahden kohti seuraavaa seikkailua.

- - -

Mutta illalla pitkästä aikaa elokuvissa. Neil Gaimanin Stardust filmattu lopulta,
tottakai se piti nähdä.

Niin pitäisi teidänkin. Menkää katsomaan.

Himpulaviitteitäkin on aika monen Xena-jakson verran. Menkää katsomaan.

Kun on kunnon satumaailma, kunnon fantasiaa, ja kunnon sadun loppu,
mikäs sen parempi tapa päättää sunnuntai-ilta - tai mikä tahansa ilta.
Pieni pako "oikeasta" elämästä noin hyvissä puitteissa on...
...No, saatan mennä itse katsomaan sen vielä uudestaan.

Hei hei, -Rh

- - -

Ja ti-aamusta ke-iltapäivään Helsingradissa.
(ja ens vkolla uudestaan)

- - -

Keskeltä wannabe-appien kanssa Laatokan risteilyn suunnittelemisia, eh-heh,
tuli iltapäivän alun ratoksi kannettua kollegan väitöskirjan käsikirjoituksen kopioita.
Onnea ja lepoa!

Puhuvat unettomuudesta täällä.
Edellinen bloggaukseni taitaa olla malliesimerkki unettomuuden seurauksista:
takana oli maanantain-tiistain välinen yö jonka mittaan tulin pohtineeksi näitä, hm,
pikkukysymyksiä:
"Kuka olen?"
"Mihin olen menossa?"
"Mikä on elämäni tarkoitus?"

...Ja niiden "pikku" side-kickeinä asioita tulevista laskuista...
...lainanlyhennyksistä...
...työuraongelmista.

Tiistaipäivä oli mahdoton. Suorituksesta toiseen se eteni ja kului, mutta aikaiseksi
sain vain välttämättömimmän.
Ikävä kyllä tunsin samalla huimaavaa yksinäisyyttä.
Tai oikeastaan kuilua kaikkien mahdolisten keskustelujen ymmärtämisten välillä
muuta kuin itsekseni ja yksikseni.

Eli olin pohjattoman väsynyt ja mielestäni myös pohjattoman yksin.

Prkl edes surullinen laulu olisi pitänyt moisesta jaksaa väsätä.
Surulliset laulut on parhaita.

"Don't forget the songs that made you cry,
and the ones that saved your life
Yes you're older now, a clever swine,
but they were the only ones who ever stood by you..."

(The Smiths: "Rubber Ring")

Mutta seuraavan yön nukuin _hyvin_ ja vaikka viime yön taas vähän huonommin,
niin eiköhän nämä kaikki minussa olevat homot täällä jotenkuten jaksele.

- - -

Ja loppukevennysten aika: Säännä vanoja:

Aseta kuppi.

(Onkohan Laatokan risteilylaivoissa kunnon vessat?)

Meillä harvat kyläilee.

(Ja tätä ei yksikin varsin tunnettu suomalainen kirjailija vaan tajunnut. yhtään. millään.)

- - -

Ja samantien tarkennus:
Viikko voi olla raskas vaikkei saisi erityisiä määriä töitä tehtyäkään.

Mulla on tässä ikäänkuin pöydällä muutamia asioita, jotka eivät sovi Tärkeiksi Asioiksi,
vaikka mieltä täyttävätkin.

Väsymys on yksi asia.
Niin pöydällä olevista, menneistä, kuin edessä odottavistakin asioista.

Yksinäisyys on kasvava asia.
Olla yksin omien ajatusten ja tekemisten kanssa alkaa mennä yli.
Puhumattakaan ongelmista, niin maallisista kuin muista.
Mutta kun kommunikointi maailman kanssa on välillä pirun vaikeaa...
...niin yksinäisyys syvenee.

Identiteettikriisi on vanha tuttu, usein vitsi.
Eli heh, palataas nauruun: Kun kerran edellisen bloggauksen kirjoitti
akatemia-, kollega-, poikaystävä-, vävy-, rokki-, joka-, ja opettajahomo...
...niin kai tässä identiteettikriisiä voi pikaisemminkin johtopäätellä.
Ei vain sellaista mistä erityisesti sateenkaarisuomi yleensä ehkä puhuu,
kun ei liity tuohon homo-osastoon, ei vaan mitenkään.
Tässä osoitteessa ongelma saadaan aikaiseksi, hm, homouden etuliitteistä.

Identiteettikriisi... liittyy eksistentiaalisuuteen. Buhahaa.

Vuosi sitten totesin baarissa kerran, miten taidan olla hyvä nimenomaan Rokkihomona.

Nyt tuo alkaa olla totta.
En kohta jaksa enkä pysty muuhun, en kohta mihinkään enkä miksikään noista muista
mainituista homouksista.

- - -

Ja prkl.
FaceBook.
FaceBookissa on aivan liian pirteät ja kirkkaat värit.
Antakaa mulle pergamentin sävyjä.
Tai tulta ja mustaa.

- - -

Ensin:
Akatemiahomo sai perjantaina rukkaset pääkallopaikan toimesta;
When it comes to my affiliation to the Finnish Academy, I'm so improbatur.

Sitten:
Kollegahomo meni ihmettelemään edellämainittua läheisimmän
kollegansa luo - parin kaljan kera.

Sitten:
Poikaystävähomo meni poikaystäväilemään yhdessä sen ja parin yhteisen ystävän kanssa
- ja punkkua myös.

Yöllä:
Oli rokkihomolla hetki aikaa miettiä missä mennään yksikseenkin.
Ei mietintätuloksia, mutta yömyssyolut.

Lauantaiaamulla:
Vävyhomo herätettiin ylös kahdeksalta. Autossa matkalla Hkiin ennen yhdeksää.
Heräsin aikanaan Nummi-Pusulassa, kun oli selvää, etten sittenkään kuole tähän.
Söin paketin kurkkupastilleja koska:

Lauantaina puolelta päivin:
Vävyhomolla syntymäpäivälounas: Pölhön äiti 70-v ja kolmisenkymmentä vierasta.
Paikkana Pokrova, luostari (tai veljestö) Kirkkonummen puolella rajaa.

Lauantaina iltapäivällä:
Rokkihomo (vihdoinkin!) Stellaaaaan luona:
otatko kahvia vai punaviiniä? Ok, ja mitä kuuluu?

Lauantaina alkuillasta:
Poikaystävähomo: Pölhön jo kouluvuosiltaan vanhat ystävät
(ja joku "vanha tuttukin") järjestivät "aikuisten syyskauden avajaiset".
Eli mitä kuuluu ja juodaan viinaa -bileet.
"Hyvää" kuului ja mojitoseihin oikein oli panostettu (ja punkkuun).

Lauantaina loppuillasta:
Pölhö päätyi infernaalisiin humalatiloihin.
Oli varmasti mukavaa seuraa... missä se nyt sanoi olleensa... mm. Roomissa.
Rokkihomo Stellan kanssa Korjaamolla: Jesse.
Pojut olivat kuunnelleet 80s Miami Vice -soundrackiä ja saaneet sen aina yhtä nerokkaan idean:
"perustetaan bändi".
Mutta... Tällä vitsillä olikin oikein vakavasti asiaan suhtautuvia faneja,
ainakin Korjaamolla, ainakin viime lauantaiyönä.
(Ja Pölhökin löytyi ennen yöpuuta.)

Sunnuntaiaamu:
Rokkihomolla on taas krapula.

Sunnuntai-iltapäivä:
Vävyhomo ottaa kurkkupastillien päälle sienipiirakkaa, kahvia ja pullaa
- ja on varovaisen kiinnostunut ensi kesänä tehtävästä Laatokan risteilystä Pölhön vanhempien YMS. kanssa.
Mutta ei sano mitään sitovaa vielä.
Puhuu muutoin mukavia itsensä ylittäen kyllä.

Sunnuntai-ilta:
Jokahomot pääsevät kotiin puoli yhdeksältä illalla.
Rakas ystävä KP sattuu soittamaan.
Rokkihomo painuu KP:n luo ja samoin tein baariin,
jossa on hyvä lämmin hellä olla valomerkkiin saakka, varsinkin kun KP tarjosi.
Rokkihomolla mitään rahaa tietenkään ole.
"Vanhoja tuttuja" oli baarissa enemmän kuin kolikoita taskussa.

Maanantai:
Tein kai jotain töitäkin tänään...
Jep, taisin oikein opettajahomonakin heilua.
Kuten huomennakin.
Muummoassa.

- - -

Bloggasin puun päivästä eilen.
Nyt editoin eilisen bloggauksen uusiksi, koska...
...en jaksa blogata kokonaan uudelleen.
Ja kas, tästä tuli uusi bloggaus.
Kierrätys kannattaa ja on halpaa.
So:

My best friend is a tree - yours?

Se on ikäinen tammi, jonka kanssa on mukava keskustella: juuri siksi ettei tarvitse.
Aika ajoin se kopauttaa maahan tammenterhoja jotka kolahtelevat aitaan ja katolle,
mutta moinen ei häiritse (vaikkei se tuskin pohtii, häiritseekö vai ei).
Tuo tammi ei vaadi kuin saada olla, ja päättää itse jos haluaa luopua vaikenemisestaan -
ja puhua.

Harvinainen oikeus.

- - -

Lisäys: Päivän biisi, eilen, tänään ehkä myös:

"So I want to kill this waitress
She's worked here a year longer than I
If I did it fast you know that's an act of kindness

But I believe in peace
I believe in peace Bitch!"

Ja jatkuu, että tulisi kunnolla selväksi:

"I believe in peace
I believe in peace"

Ja vielä, uskokaa nyt:

"But I believe in peace
I believe in peace Bitch!"

Tori Amos: "The Waitress".

...Tavalla tai toisella tuo sopii pariinkin waste of ammoon paikassa,
jossa ainakin käyn lähes päivittäin, mutta jossa en omasta tahdostani hengaile minuuttiakaan...
paitsi jos olen siellä yksin.

- - -

Tuo paikka on siis armas työpaikkani.

Jokapäiväinen leipä?
Hmmm... Pitäisi etsiä "oikeita töitä".

- - -

syyspäiväntasaus.

Päivä oli yhtä pitkä, alkoi ja loppui yhtäaikaa koko maailmassa
etelänavalta päiväntasaajan kautta pohjoisnavalle.
Tuossa mielessä koko maailmalla ja kaikilla sen asukkailla oli samanlainen päivä,
ja moinen sentään osuu kohdalle vain kahdesti vuodessa.

Yö toki myös (edeltävä tai seuraava, kumpi?).

Mitäs me ihmiskunta tuolla päivällä ja tuona päivänä sitten tehtiin?

Otettiin käsistä kiinni ja laulettiin I like flowers halleluja rama rama -?

Että relataas ny ja samassa veneessähän tässä ollaan, voinko jelppiä jotenkin -?

Ei.

Mutta pieniä asioita kyllä:
Pölhö kysyi aamulla nukuinko hyvin, ja lämmitin meille illaksi saunan.
Sitä ennen ystävä tuli pikaisesti kylään ja kyseltiin miten voidaan.
Ja baarissa pari tuoppia pitkästä aikaa ja lisää hyväntahtoisia
kuulumisten vaihtamisia.

Siinähän sitä.

- - -

Onko vuosi pitkä aika?
Onko kolmekymmentävuotissyntymäpäivistäni pitkä aika?
Tai Berliinin muurin murtumisesta?
Tai ensimmäisistä HIV-tartunnoista?
Ensimmäisistä em. syistä seuranneista hautajaisista, jotka koskettivat myös itseä?
Ja onko pohjoisnavan sulamiseen vielä pitkä aika?

Ei, ei, ei, on, ei, ja ei.

- - -

Tein lopulta minäkin elämä pelissä-testin:
(ja Pölhö voisi jättää seuraavan lukematta...)

"Sadasta juuri Sinun kaltaisestasi ihmisestä noin 34 saavuttaa toivomasi 70 vuoden iän.
Sinun kaltaisesi ihmiset elävät keskimäärin 63 vuotta ja 5 kuukautta."

Rock-n-roll!

("Toivomani 70 vuoden iän" -??? Yritin olla realisti...)

Mutta... Eihän tuon ikäisenä enää jätä jälkeensä kaunista (=nuorta) ruumista.

Hitto.

(Ilme on lasittunut koska... katse on lasittunut.
Yksinkertaista, rakkaat himpula-pimpula- ja lepakko-Watsonit)

Eilen tuli kuluneeksi tasan puolitoista vuotta siitä kun tämä ja Pölhö tapasivat
ensimmäisen kerran
(tai jos oltiin tavattu aiemmin, eilen tasan puolitoista vuotta sitten ainakin nukuimme
ensimmäisen kerran vierekkäin).

Onko puolitoista vuotta lyhyt vai pitkä aika?

-Kyllä.

Sen yli voi katsoa taaksepäin helpostikin, mutta hämmentävän paljon maailmaa
mahtuu sen ajan sisään.
Ja hämmentävän paljon sellaista maailmaa, jossa ei ole
ollenkaan aina 'minä'...

...vaan varsin usein 'me.'

Tällaisia, -R

- - -