• Rokkihomo

Eilen oli

syyspäiväntasaus.

Päivä oli yhtä pitkä, alkoi ja loppui yhtäaikaa koko maailmassa
etelänavalta päiväntasaajan kautta pohjoisnavalle.
Tuossa mielessä koko maailmalla ja kaikilla sen asukkailla oli samanlainen päivä,
ja moinen sentään osuu kohdalle vain kahdesti vuodessa.

Yö toki myös (edeltävä tai seuraava, kumpi?).

Mitäs me ihmiskunta tuolla päivällä ja tuona päivänä sitten tehtiin?

Otettiin käsistä kiinni ja laulettiin I like flowers halleluja rama rama -?

Että relataas ny ja samassa veneessähän tässä ollaan, voinko jelppiä jotenkin -?

Ei.

Mutta pieniä asioita kyllä:
Pölhö kysyi aamulla nukuinko hyvin, ja lämmitin meille illaksi saunan.
Sitä ennen ystävä tuli pikaisesti kylään ja kyseltiin miten voidaan.
Ja baarissa pari tuoppia pitkästä aikaa ja lisää hyväntahtoisia
kuulumisten vaihtamisia.

Siinähän sitä.

- - -