Kun lumikin sulaa jo pois häiritsemästä taas tänään, ja edessä on
uusi sirpaleinen päivä, voinpa vaikka kuittailla tästä X-sukupolveudesta lisää.
Edellisen bloggauksen jatkoksi siis.
Martin vilautteli Suurta Tarinaa kommentoidessaan tuota edellistä bloggausta.
Se onkin niin suuri tarina ettei tähän mahdu.
Vaan Raamatustahan tuo löytyy, jos löytää haluaa.
Mutta: kuten yksi ystäväni aikanaan totesi minulle aloittaessaan
ko. kirjan lukemista,
ja minä innostuin juttelemaan Ilmestyskirjasta,
tuo toppuutteli että en kertoisi miten kirja loppuu, hän kun oli vasta
kirjan alussa...
Heh.
Eli jätän Raamatun tässä osoitteessa tällä erää tuohon.
Kertomus maailman kulusta on sirpaleinen ja katkelmallinen
esim. em. Suurten Tarinoiden ulkopuolella.
Tietty on, kun kommunistinen maailmanvallankumouskin
on haudattu jo kohta kaksikymmentä vuotta sitten.
Tilalle saatiin usko sirpaleisuuteen ja katkelmiin
- ja suurempana kertomuksena luonnon tuhoutuminen.
JP kommentoikin että onko elämä sitten jotenkin sirpaleisempaa kuin joskus ennen.
Ja että sirpale on terävä sana. Suosittelemansa mosaiikkimaisuus onkin
hyvä toinen vaihtoehto: Sitä on myös käytetty ns. moniarvoista yhteiskuntaa
kuvaavana sanana jo 90-luvun alusta, puhuttiin uudesta mosaiikkiyhteiskunnasta
...Ja samalla kestävästä kehityksestä, joka tosin eri tahoilla tarkoitti kertomuksena
lähes päinvastaisia asioita
(luontoa säästävää säästäväisyyttä vs. ikuista talouskasvua...).
(Moniarvoinen yhteiskunta ja kestävä kehitys olivat muotisanoja, ovatko edelleen -?)
En tiedä onko elämänkulku sirpaleisempaa kuin ennen,
mutta olen melko varma että se kerrotaan monin paikoin sirpaleisempana.
Samalla katkelmallisten kertomusten tietolähteet ovat monipuolistuneet,
ja niitä on todellakin useamman värisiä ja (lähes) itse kunkin helpommin tavoitettavissa.
Mutta eipä tuon mikään erityinen "henkinen rasite" tarvitse olla, ei.
Sen sijaan sirpaleisuus, katkelmallisuus, mosaikkimaisuus voi olla vapauttavaa,
ja tottakai antaa enemmän vaihtoehtoja olla ja valita.
Käytännön elämässä voi suuntautua useisiin töihin ja harrastuksiin,
ehkä useampiin kuin vähän aikaa sitten,
- ja kääntöpuolena jumiutua pätkätöiden loukkoon, tietty...
Ja voi leikkiä identiteet(e)illään ehkä enemmän kuin vähän aikaa sitten,
- kääntöpuolena voi olla turvattomuus?
Kaipuu suuriin tarinoihin ja selkeyteen?
Outo tyhjä olo?
Tai voi nousta Pelsen laittama tunne:
"mun ei kuuluis olla täs tilantees tän ikäsenä".
Pätkätyöläisenä mosaiikimaailmassa ehkä just kuuluukin.
Ehkä se oli se vanha maailma, jossa tietyn ikäisenä piti olla tietynlainen
- ja suunnilleen tietyssä kohtaa kertomusta.
Sen sijaan, kyllähän tämä - tämä kaikki - helposti räjähtää käsiin.
Melkein kirjaimellisesti.
Ja lopulta, kun oma ja ympäröivä maailma on puolillaan pätkätöitä eikä uraputkia,
avioeroja ja ihmissuhteilla shoppaamista...
...Niin kyllä tämän sirpaleisempana näen.
Mutta se on pikemminkin mielenkiintoista kuin rasittavaa
(mutta se voi kyllä olla hiton rasittavaakin!).
Räjähtää käsiin.
Ei tunnu vieraalta.
Olen kasvanut siihen - olen siis X-sukupolvea -?
-R
- - -
Tänä iltana olisi Juliet Jonesin keikka.
Kukassa.
Juliet Jones.
Entinen Juliet Jonesin Sydän, joka lauloi mm.
toisenlaisten sankareiden maasta Albaniasta,
silloin kaksikymkymkymmentä vuotta sitten.
- - -
