Että seuraava tämän viikonlopun aihe...
Torstaina osui silmiin kaupan jonossa iso itkuinen kansikuva
- pesukarhu tai Alice Cooper, sopii valita sopivan tuttu assosiaatio tähän.
Joka tapauksessa kasvot olivat saman tien tutut.
Kaikille.
Tänään valtakunnan pää-äänenkannattajan pää-äänenkannattaja jatkoi
(ja eilen jompi kumpi käsittämättömiin miljoonalevikkeihin yltävistä iltapäivälehdistä,
jota vilkaisin netistä tänään):
Vanhanen syytti, Vanhasen syyttäjä syytti, Susanin kustantaja syytti.
Susania.
Susan syytti kustantajaansa - ja "yritti pyytää anteeksi" Vanhaselta.
Susan olikin ainoa joka "yritti pyytää anteeksi".
Minä olen pitkävihainen tyyppi.
Luulen että Vanhanenkin on.
Vastaavassa (?¤#&?) tilanteessa olisin yhtä lailla saattanut
"välttää katsekontaktia"; ilmaista kehon kielellä ilman sanoja että ei,
älä edes yritä pyytää anteeksi, et saa.
Pitkävihaisuuden pohjalta luulen... ymmärtäväni jotain tuosta kuviosta.
Susan jurppi minua viime vuonna, jopa paljon: varsinkin uutinen
kirjankansienjulkaisusta
oli paitsi naurettavaa, myös jopa raivostuttavaa.
KAIKKI olivat menneet liian pitkälle: kustantaja, Susan, toimittajat, toimituskunnat.
Allekirjoitin Susanin vastaisen Ole jo hiljaa -addressin netissä.
Herjaussyytettä ei onneksi tullut.
Ja kyllähän sitä herjattiin: Vuosi sitten eduskuntavaalipäivänä
kuulin kantabaarissa miten:
"Annoin ääneni keskustan ehdokkaalle ihan jo sen Huora-Kurosen takia"
(huom: lainaus, ei oma kommenttini).
Koska en olisi suonut keskustapuolueelle yhtään enempää ääniä,
kuin mitä se muutenkin ikävä kyllä tässä maassa keräsi, harmitti vielä vähän lisää.
Mutta nyt... Susan on ainoa joka pyytää anteeksi.
Tulee sääli.
Sääli on hankala tunne... Se vaatii usein osakseen omakuvan omasta itsestä
säälin kohdetta korkeampana.
Se vaatii itsensä korottamista.
Moinen on huono lähtökohta _yhtään millekään_ ja vaikka päädyn, aika ajoin,
harrastamaan itseni korottamista tässä maailmassa ties mistä muka-ymmärrettävistä syistä,
ja ohi ties minkä jeesustelujen, varoituskellot soivat.
Eli jos säälin, pidän Susania itseäni tyhmempänä / heikompana / hölmömpänä.
Vaikeaa.
Mutta sitten Susan pyysikin anteeksi - ja ainoana, muttei saanut,
vaan oma kustantajakin kävi syyttelemään.
No mutta minä tässä täten annan Susanille anteeksi.
Anteeksi aiemmat ajatukseni, Susan, jos satut Ranneliikettä(kin) lukemaan.
Tarinan opetus olisi kai ettei kannata antaa kaiken maailman
ahneiden p*skiaisten
(=se kustantaja, joka kaikkien tunteman kirjan otsikonkin ilmeisesti keksi)
ylipuhua itseään juttuihin jotka myöhemmin voivat kaduttaa.
Jopa paljonkin.
- - -
Olen viikonloppua itsekseni, Pölhö on matkalla, viettämässä talvilomaansa.
Minulla on ylimääräistä aikaa, kaikesta päätellen...
...No, huomenna voin blogata vaikka Xenasta.
Hyvää lauantaita ja lauantai-iltaa, -R
- - -