Eilen, karkauspäivänä, minua kosittiin.
Kyse oli edellisenä karkausvuonna sovitusta jutusta, olin sen unohtanutkin,
mutta eilen sitten edestään löysi...
No, olen kihloissa, enkä ole menossa toisaalle naimisiin - ao. Ystävä lähinnä meinasikin,
että nyt voin käyttää säästöön keräämäni hamekangasrahat
johonkin hyvään tarkoitukseen ihan itse...
(Jos jotain olisi säästössä, olisihan sille käyttöä, mutta se on toinen juttu.)
Hienoa miten ihmiset muistavat neljän vuoden takaisia asioita - ja heittoja.
Illemmalla edessä juhlat, kun kollegiaalishenkinen ystävä-tuttava on saanut ison työn valmiiksi.
Koska itse olen osoittautunut kovin vähän uratietoiseksi toimijaksi,
tänä iltana minua ei ko. tilaisuudessa kosita eikä kosiskella.
En ole sillä lailla Merkittävä Henkilö tällä hetkellä.
Se on vapauttavaa (ei aina ole ollut, mutta nyt on).
Voin keskittyä mukavaan oloon puku siistinä päällä,
kuplivasta alkujuomasta konjakkiin.
Laitan vahvistukseksi lempirunoni Kai Niemiseltä, pienen runon
joka on ikään kuin vanha kiinalainen sananlasku:
"Minäpä en kotkia pelkää
sanoi muurahainen jänikselle"
...Ja eiköhän tässä viitata nimen omaan muurahaisen pienuuteen,
joka vapauttaa Isojen kiusaamisilta,
ei niinkään moisen uutteruuteen.
Siltä pohjalta, hyvää viikonlopun jatkoa kaikille...
...kotkille, muurahaisille, ja jäniksillekin.
-R
- - -
