Rokkihomokokemuksia

Perfektionismi ja itsenäinen työskentely

(EDIT: Allaoleva vuodatus on kirjoitettu kuuden aikaan aamulla ennen nukkumaanmenoa
pitkän ja monipolvisen työpäivän perään.
Hyvin nukuttujen unien perään meinasin poistaa sen, mutta koska
kommentteja on jo tullut, annan olla.
Kaksinaamaista sinänsä vuodattaa täällä, mutta päin naamaa ei voi,
koska se ei rakentaisi yhtään mitään.
Toivottavasti on selvää että olen kriittinen myös itseäni kohtaan.)

Perfektionismi.
Ehkä huuhaata. Ehkä tekosyy tekemättä jättämisille, ja joissain piireissä myös
usein toisteltu tekosyy juuri sille, ettei tule valmista.
Moinen voi olla työnsä tuhoava myytti.

Onhan se toki armeliaampi tapa kuitata valmistumattomat asiat kuin
todeta yksinkertaisesti että: "ei se vaan saa aikaiseksi"
tai: "se on laiska"
tai: "ei siitä oo siihen."

Tai: "Tuo työ on tuolle liian iso pala."

Ja silti, voi perfektionismihakuisuudessa tai moiseen jämähtämisessä
kai jotain perääkin olla. Joskus. Joissain tapauksissa.

Minä teen mielelläni pieniä duuneja valmiiksi niin. kuin. ne. kuuluu.
Siis: valmiiksi.
Valmistaudun tapaamisiin, mietin mitä sanon, ja koetan käyttää
sekä itseni että muiden ajan hyvin.

"Hyvä" ajankäyttö ulottuu minulla myös valmisteluvaiheisiin:
Teen viime hetkellä.
Saamattomuuden ohella tähän on muitakin syitä.
Perustelen: Jos tekisin hyvissä ajoin, aloittaisin esim. viikkoa ennen,
tiedän että käyttäisin hommaan koko viikon - tai väsyisin yrittäessäni.

Oletan että liike-elämässä toimitaan myös noin.
Erilaisissa innovaatioriihissä kaiketi myös.
Valmistaudutaan kunnolla, mutta ollaan ekonomisia ajankäytön kanssa.

Ja että sovittuihin kokouksiin / palavereihin ei tulla valmistautumattomina.
Mietitään vähän itsekseen valmiiksi.
Jos oma miettiminen vie paljon aikaa, niin ottakoot sitten sen ajan.
Etukäteen itsekseen.

Eikä jämähdetä johonkin kohtaan joka nyt vaan on jämähtäjälle
jotenkin niin iso tai vaikea asia että sitä sitten vatvotaan uudestaan ja uudestaan.

Minun ei pitäisi reuhoa täällä passistani löytyvän ihmisen työasioista,
mutku:
Olin tänään sovitussa palaverissa jota oltiin sovitusti pohdittu tunnin mittaiseksi.
Meni kolme tuntia.

Ei ole ensimmäinen kerta eikä ainoa ihminen jonka kanssa
käy toistuvasti noin, mutku 2:
Olin valmistellut oman osani, ja sopinut etukäteen miten ainakin olisi
hyvä toimia - ja mihin pitää seuraavalle taholle edetä.
Toisella osapuolella oli homma kesken mutta sen sijaan oli seuraavaa tahoa silmällä pitäen
tehnyt ylimääräistä työtä, jota ei olisi tarvinnut tehdä.
Joka oli itse asiassa lähes turhaa työtä.
Lisäksi myös se oli kesken - ja täynnä virheitä.
Siispä ylimääräistä työtä, koska kaikilla meistä ei ole
a) järjestyslukujen järjestys (siis: 1. 2. 3. tulevat tässä järjestyksessä, eikö niin...?)
b) yhteenlasku
c) aakkoset ja aakkosjärjestys
hallussa.

Kävellen olisin jo perillä, ja kokonaan itse tekemällä työ olisi valmis.

...

Kokouksissa ja palavereissa jahkailut ovat oma juttunsa...

...Ja toisaalta muistuupa mieleen yksikin vapaamuotoinen illan ideariihi,
jossa jämähdettiin yhteen työotsikkoon, siis yhteen lauseeseen.
Kävin välillä kaljalla.

Minulla itselläni on joukko isompia töitä jäänyt tekemättä,
sanokoot perfektionismiksi tai saamattomuudeksi.
Kummaksi vaan.
Itse olen aika itsekriittinen, ja pahempiakin sanoja kuin saamattomuus toki löytyy...

Mutta... omien keskeneräisten töitteni tai loputtomien yksityiskohtien
vatvomisten kanssa pyrin olemaan kiusaamatta muita kuin itseäni.

Enkä ainakaan halua tuoda moisia sovittuihin palavereihin / kokouksiin / YMS.

Eikö tuo voisi olla perushuomaavaisuutta toisia kohtaan.

...

"I think I'm going to be quite alone..."

...


Perjantai 13.

Pölhö lähti lentäen Sisiliaan. Edullinen lentopäivä...

Lähti aamuneljältä, ja kun kerran olin hereillä, kävinpä samaan aikaan ja saman tien
savotanomaisen työrupeaman kimppuun jotta saisin valmiiksi
- ja sainkin äsken.
Erikoista ainakin minulle, että puoli yhdeksältä aamulla tuntuu lounasajalta.
Kun nyt syön, kyseessä on yhdistetty aamiainen ja lounas,
ja moinen on melko tavanomaista tässä osoitteessa
- mutta yleensä lounasaikaan.

Ja partaa kutittaa.

-R

- - -

...Mutta lauantai 14. aamukahvikin on näemmä vasta iltapäivällä.
Kieltämättä eilistä tutumpi tapa.

- - -


Hippihomo

Näemmä se kasvaa, risuisena ja epätasaisena, ja peiliin katsoessa vastaan katsoo
outo karvanaama - mutta samalla kasvot ovat pehmeämmät.

Ehkä pidän puolivahingossa rehahtamaan päässyttä kesäpartaa koko kesän,
ehkä en.

Pitkä tukka onkin jo valmiiksi, ja jos tekisin retken varastoon,
eiköhän sieltä penkomalla edelleen löytyisi roikkuvaa kukkapaitaa.
En niitä poiskaan ole koskaan heittänyt.

Ja kukkia hiuksiin omalta pihalta.
Tällä hetkellä tosin kukkii lähinnä ruohosipuli - mutta hipeillähän on lupa haista.

Grateful Dead -bootlegeja en kyllä omista, mutta mehän olemmekin Euroopassa:
Voi laittaa soimaan vaikka Pink Floydin Umma Gumman, tai Hawkwindia...
...Jota löytyykin useamman bootlegin verran seitkytluvun alusta
tälle vuosituhannelle saakka.

Että:
"Sano peace tai tulee turpaan", kuten legendan mukaan suomalaiset omaksuivat
ajan muotisanastoa aikaan Ruisrock 1970 ja 1971...

-R

- - -


Tieto

Jälleen, tervetuloa Rokkihomon blogiin.
Täällä on tarjolla, ei primitiivireaktiota eikä EVVK-osastoa,
vaan ihan muuta:
epävarmuutta.

Tervetuloa sivulle, jossa ja jonka kirjoittajalla on lopulta hurjan vähän
tietoa ja tietoja.

Siinä, kun en tiedä uskosta, enpä myöskään ole uskossa tietoon ja tietoihin.

Sen sijaan, epävarmuus isoissa (ja isoimmissa) asioissa hirvittää.

Tuo hirvitys on jopa kroonista.

Ja henkilökohtaista.

-R

- - -

EDIT: Kommentoin melko pitkästi alle ja tähän yksi juttu myös:
Epävarmuus isoimmissa asioissa? Ei sentään.
Elämän ja kuoleman ja sensellaisten asioiden pohtiminen
on oikein mukavaa. Mielijuomaani.

Konkreettisten asioiden epävarmuus vie keskittymiskyvyn.

Täältä tähän, -R

- - -


Muska Hedvig

Siinä ystäväni toisen lapsen nimi, oikeasti ja virallisesti.
Ei mikään pikkumyy, vaan
Muska Babitzinin
ja
Hedwig and the Angry Inch -Hedwigin mukaan.

Tämä rokkihomo on Muska Hedvigin isosiskon kummisetä
- Muska Hedvig taas ei ainakaan nimensä puolesta tarvitsekaan
mitään erillistä rokkihomokummisetää...
(ja onhan hänellä, tosiaan, jo rokkihomoäiti, heh.)

...


In between indeed

Sain tänään palkkaa kolmelta eri taholta, mikä suoraan kertoo minun tehneen,
opiskelut mukaan lukien,
ainakin neljää eri työtä kuukauden mittaan.

Ne rahat eivät riitä kuluihin, mutta ensi kuussa tulee lisää
- ainakin kahdelta, mahdollisesti kolmelta taholta, joista yksi
on eri kuin yksikään tämänpäiväisistä kolmesta.

Eli teen ainakin kolmea, mahdollisesti neljää työtä ensi kuussakin.

(Ja tänään lähti nimelläni myös apurahahakemus, sekä lisäksi toinen, jossa olen mukana.)

En minä ainakaan aivan paikoilleni jämähtänyt ja saamaton ole.

On niin kaunis päivä että olisi Iggy Popin, kuohuvan ja mansikoiden aika,
mutta ehkä sittenkin vasta ensi kuun jonain sattumanvaraisena päivänä,
esim. torstaina.

-R

- - -


Usko

Usko vs. tieto, tieto vs. usko.

"Uskonto on..."
"Uskonto ei ole..."
"Uskossa olevat ovat..."
"Uskovaiset eivät..."

Tervetuloa Rokkihomon blogiin.
Täällä on tarjolla primitiivireaktio.
Sen nimi ei ole EVVVK eikä EVVK mutta kylläkin:

Tervetuloa sivulle, joka on VAPAA joko-tai -ajattelusta.

Kiitos, hei, -R

- - -


"Blogi on..."

"...päiväkirjamainen, julkinen ja säännöllisesti päivittyvä verkkosivu tai -sivusto,
jossa kirjoittaja tai kirjoittajat kertovat omaan elämäänsä liittyvistä
tai itseä kiinnostavista aiheista."

Jep. So here goes:

Sain viime torstaina varmistuksen uudesta osa-aikatyöstä,
jota olin hakenut lopulta suorastaan tosissani.
Se on sieltä samalta taholta, jonka rekrytointisivuston kankeutta olen
täällä - syystä! - manannut toistuvasti.
Uusin tuleva työnantajani tunnetaan uudella nimellään Itella-konserni,
ja osa-aikatyö tulee todennäköisesti pelastamaan mielenterveyteni,
tai joka tapauksessa riittävän osan siitä.

Lisäksi kyseessä on eettisesti kestävä työ ja työnantaja.
Ja kyllä, tuollaisella asialla on tässä osoitteessa merkitystä.
Ja kyllä 2: Haukuin rekrytointisivustonsa heti sen saman puhelun mittaan,
jossa sovimme työsuhteesta.

Seuraavana päivänä läheinen työkaveri oli saanut tärkeän tiedon,
jota olisi halunnut juhlistaa pitkän kaavan mukaan.
Minulla oli paljon tekemistä tuolloin perjantaina, ja olin suunnitellut tekeväni
niitä iltaan saakka.
Kompromissi: taivuin yhdelle tuopilliselle iltapäivällä.

Illalle oli sovittuna vielä muuta. Ystävä oli ostanut uuden asunnon.
Ei tupaantuliaisia, mutta käyminen uudessa, tyhjässä asunnossa,
ja sen kunniaksi kuohuvien yms. nauttiminen sitten vanhassa tutussa osoitteessa.
Kylläpä niitä nautittiinkin. Naposteltavaa oli myös, mutta jokin juustotäyte
sai kovin laktoosiherkän vatsani riehumaan.
Ei se mitään: Se oikeutti minut nauttimaan Unicumia ja konjakkia.
Lääkkeeksi vaan...

Lauantaina osallistuin väitöstilaisuuteen ja karonkkaan myös.
Siinä välissä tosin erillinenkin lounasvierailu.
Täyteläinen päivä siis: Kahdesti jälkiruokakonjakkiin saakka saman päivän mittaan.
Me like.

Illemmalla oli ne euroviisut. En aivan ole alan asiantuntija, mutta
baaritunnelmassa taisin kuvittella olevani:
Olin aivan varma että Bosnia tai Suomi voittaa.
Bosnia siksi koska se oli mielestäni oikeasti monellakin tavalla
upeaa musiikkia ja showta.
Tai Suomi siksi koska oletin heviteinien valtaavan taas puhelinlinjat halki Euroopan.
No, olin erittäin väärässä, ja suhteeni euroviisuihin on palannut minulle
tavanomaisemmaksi, eli ei kosketa juuri mitenkään...
...Tuon kisan Bosnia, Israel ja Azerbaidzan - ja siis täsmälleen nuo - olivat
tässä osoitteessa mielekästä musiikkin kyllä, mutta niiden kaltaista musiikkia ja esityksiä
voi nauttia isommissakin annoksissa aivan muiden foorumien kautta - ja
joutumatta sietämään kaikkia niitä muita, minulle täydellisen mitäänsanomattomia kappaleita.

Tarviiko edes erikseen sanoa että humalassa tuli taas nukahdettua
lauantainakin...
...Ja että sunnuntai tuli vietettyä varsin lepopäiväisesti.

Ja nyt, edessä viikko jonka mittaan tarkoitus saada joukko asioita tehdyksi.
Toivottavasti onnistuu.

-R

- - -


Ulosteromantiikkaa ja limaista realismia

Ulosteromantiikasta:

Ulf Emeleus, emerituspastori, kirjoitti Hufvudstadsbladetiin
homofobian vastustamista vastustavan vastineensa.
Ja että ainakaan kouluissa ei moisesta vääryydestä saisi puhua.
Homofobiasta puhuminen syrjintänä on hänen mukaansa väärin.
Sen sijaan: Homoseksuaalisuutta pohditaan
"ulosteromantiikkana" (avföringsromantik)
ja muoti-ilmiönä ja, kätevästi, ohessa muistutetaan, miten kirkko ei
hyväksy myösKÄÄN raiskauksia, varastamista eikä väärän valan todistuksia.

Kerran vielä: Ulosteromantiikka.
Ja: rinnastukset raiskaukseen ja varastamiseen
(Ja, vieläkin kerran: raiskauksen ja varastamisen rinnastaminen toisiinsa...)

Hubla on saamassa mukavasti vastineita, ja hyvä niin.

...

Ja sitten: Homolan limainen todellisuus:

Keskellä ulosteromanttista arkieloa tässä homolassa Rokkihomo päätti heittäytyä...
kokkihomoksi.
Pölhö kun oli tuonut parsoja...

Tsekkasin netistä ohjeet, ja päätin että sitruunaisen ja mustapippurisen
valkokastikkeen kanssahan ne syödään, ja pastaa oheen.

Kuoriminen oli raivostuttavaa, mutta helppoahan tuo kaiken kaikkiaan:
yhdessä kattilassa parsat, toisessa kastike, kolmannessa pasta.

Mutta: Parsat olivat kyllä hyvän makuisia, mutta keitin niitä liian kauan.
Olivat lautasella limaisia, niljakkaita sattumia.
Kastikkeeseen lorahti liikaa jauhoja, seurauksena kokkareinen valkea möhnä,
joka muistutti löysää perunamuusia, tai yhtä kaikki, no, räkää...
Ja kastikkeen kanssa tasapainoillessa pasta tuli olleeksi kattilassa liian kauan.
Limaisia lapamatoja, siis.

Eli lopputulos: Lautasille päätyi kolmenlaista valkeaa limaa.
Rock!

En helposti heitä ruokaa pois, joten söin ihan lautasellisen,
ja Pölhö, no, maistoi kohteliaasti myös.

Mutta tähteet menivät, poikkeuksellisesti, roskiin.

...

(Ja nyt, muuten, ne kukkii. Sireenit / syreenit, siis.)


Paikallaan pyörimistä

Siitä on jo kaksi viikkoa kun kerroin täällä miten
kotipihan sireeneihin ovat tulleet nuput.

No, ne ovat nupullaan edelleen, eivät kukassa.

Sama koskee omia tekemisiäni kuluneen kahden viikon aikana.
Äh, koko elämänkulkua; asiat ovat nupullaan, mutta kaikkea muuta kuin kukassa.

...

Kiitos tätäkin kautta ranneliikkeelle homofobian vastaisen päivän jutuista.
Itse en olisi päässytkään Helsinkiin, ja täällä Turussakin olin hyvissä ajoin
lupautunut avuksi aivan toiseen juttuun.

Tietty, muistettaneen tahoillamme pitää moisia päiviä yllä ympäri vuoden,
ei vain yhtenä kalenteriin merkittynä päivänä.

...

Ja sunnuntaina, Turun SETAn kristilliset järjestivät sateenkaarimessun.
Olin luvannut mennä, mutten mennyt.

Pidin saarnan itsekseni itselleni kotosalla sen sijaan.
Saarnattavaa riittikin, ja asioista joista vain minä annan oikeuden saarnata itselleni.

...

Erityisen sinnikkäästi päässä soi yksi tietty vanha klassikko:
Velvet Underground: "Heroin".

Sanoituksilla ei ole suoranaista suhdetta omiin "puuhasteluihini", mutta...
erikseen pitää hillitä itseään laulamasta ääneen vaikka kadulla kävellessä
esim. että:
"Cause it makes me feel like I'm a man,
when I put a spike into my vein..."

Ja muita sen kaltaisia asioita.
Täältä tähän,

-R

- - -

(Ihan kohta kukkii, vaikka olisi viileääkin.)