• Rokkihomo

Tieto

Jälleen, tervetuloa Rokkihomon blogiin.
Täällä on tarjolla, ei primitiivireaktiota eikä EVVK-osastoa,
vaan ihan muuta:
epävarmuutta.

Tervetuloa sivulle, jossa ja jonka kirjoittajalla on lopulta hurjan vähän
tietoa ja tietoja.

Siinä, kun en tiedä uskosta, enpä myöskään ole uskossa tietoon ja tietoihin.

Sen sijaan, epävarmuus isoissa (ja isoimmissa) asioissa hirvittää.

Tuo hirvitys on jopa kroonista.

Ja henkilökohtaista.

-R

- - -

EDIT: Kommentoin melko pitkästi alle ja tähän yksi juttu myös:
Epävarmuus isoimmissa asioissa? Ei sentään.
Elämän ja kuoleman ja sensellaisten asioiden pohtiminen
on oikein mukavaa. Mielijuomaani.

Konkreettisten asioiden epävarmuus vie keskittymiskyvyn.

Täältä tähän, -R

- - -

5 kommenttia

kesäpoika

5.6.2008 18:39

Musta maailma on kiinnostava, ja ennen kaikkea toiset ihmiset. Haalin itselleni tietoa niistä niin paljon kun pystyn. Ja sitten pelkään, että olen aivan väärässä.

Vailla tietoa oleminen vaatii valtavaa rohkeutta, siihen musta ei ole.

Uskossa oon päättänyt olla varma. Ei se ole uskoa jos epäilee.

Tai epäilen mä kaikkea, kaikkea muuta, paitsi uskon pohjaa, sitä perimmäistä kysymystä.

Eihän meistä kukaan lopulta välttämättä tiedä yhtään mitään. :-/

noksu

5.6.2008 22:33

Rokkihomo,
hear! hear!
Ja sitte kanssa l'chaim!

Torontosta

6.6.2008 03:48

Fobiaa,,

Rokkihomo

6.6.2008 11:05

No joo, itseä pitää syyttää kun tuonkin verran ja edes noin abstraktilla tasolla laitoin tänne julkisesti tiedoksi osastoa "mitä kuuluu, esimerkiksi".

Abstrakti tieto ja perusteiden pohtiminen on rakas harrastus - triviatieto ja trivioiden yhdisteleminen myös. Ja jos johonkin olen uskossa, se on kaiken tuon rakenteellisuus ja tulkinnallisuus, jolla pohjalla voi olla sekä vakavissaan että leikkiä.
Molempia.

Konkreettisten asioiden tietämisen epävarmuus on se, mikä tässä osoitteessa vaivaa.
Se haittaa, kovastikin, edellä mainittujen vakavien leikkien harrastusta nyt.

Niiden pohjalta hylkään tuonkin ainoan uskossa olemiseni, tuon joka katsoo rakenteellisuuteen ja tulkinnallisuuteen
(konstrukstrukstruktionismi ja hermenemenemeneutiikka) vähän kaiken pohjana.
Hylkään, ja sen sijaan kaipaankin vanhaa kunnon yksilöllistä kokemusta.

Jatkan epävarmuuksieni pohtimista kaiketi muualla kuin täällä blogissa (ja noksun kanssa voisin omasta puolestani mennä vaikka kaljalle, eikä olisi mikään pakko puhua yhtään mistään raskaasta jos ei nappaa).

Täällä blogissa taas... Pari bloggausta odottaa vielä tulemistaan, ja sitten taidan pitää kunnon tauon.

noksu

8.6.2008 22:04

Aina valmiina lähtemään tuopille.
Ja mä voin hölistä mistä tahansa...tai vain istua hiljaa lasin ääressä ja nyökkäillä mietteliään näköisenä...Kaikki käy.