Perfektionismi ja itsenäinen työskentely

(EDIT: Allaoleva vuodatus on kirjoitettu kuuden aikaan aamulla ennen nukkumaanmenoa
pitkän ja monipolvisen työpäivän perään.
Hyvin nukuttujen unien perään meinasin poistaa sen, mutta koska
kommentteja on jo tullut, annan olla.
Kaksinaamaista sinänsä vuodattaa täällä, mutta päin naamaa ei voi,
koska se ei rakentaisi yhtään mitään.
Toivottavasti on selvää että olen kriittinen myös itseäni kohtaan.)

Perfektionismi.
Ehkä huuhaata. Ehkä tekosyy tekemättä jättämisille, ja joissain piireissä myös
usein toisteltu tekosyy juuri sille, ettei tule valmista.
Moinen voi olla työnsä tuhoava myytti.

Onhan se toki armeliaampi tapa kuitata valmistumattomat asiat kuin
todeta yksinkertaisesti että: "ei se vaan saa aikaiseksi"
tai: "se on laiska"
tai: "ei siitä oo siihen."

Tai: "Tuo työ on tuolle liian iso pala."

Ja silti, voi perfektionismihakuisuudessa tai moiseen jämähtämisessä
kai jotain perääkin olla. Joskus. Joissain tapauksissa.

Minä teen mielelläni pieniä duuneja valmiiksi niin. kuin. ne. kuuluu.
Siis: valmiiksi.
Valmistaudun tapaamisiin, mietin mitä sanon, ja koetan käyttää
sekä itseni että muiden ajan hyvin.

"Hyvä" ajankäyttö ulottuu minulla myös valmisteluvaiheisiin:
Teen viime hetkellä.
Saamattomuuden ohella tähän on muitakin syitä.
Perustelen: Jos tekisin hyvissä ajoin, aloittaisin esim. viikkoa ennen,
tiedän että käyttäisin hommaan koko viikon - tai väsyisin yrittäessäni.

Oletan että liike-elämässä toimitaan myös noin.
Erilaisissa innovaatioriihissä kaiketi myös.
Valmistaudutaan kunnolla, mutta ollaan ekonomisia ajankäytön kanssa.

Ja että sovittuihin kokouksiin / palavereihin ei tulla valmistautumattomina.
Mietitään vähän itsekseen valmiiksi.
Jos oma miettiminen vie paljon aikaa, niin ottakoot sitten sen ajan.
Etukäteen itsekseen.

Eikä jämähdetä johonkin kohtaan joka nyt vaan on jämähtäjälle
jotenkin niin iso tai vaikea asia että sitä sitten vatvotaan uudestaan ja uudestaan.

Minun ei pitäisi reuhoa täällä passistani löytyvän ihmisen työasioista,
mutku:
Olin tänään sovitussa palaverissa jota oltiin sovitusti pohdittu tunnin mittaiseksi.
Meni kolme tuntia.

Ei ole ensimmäinen kerta eikä ainoa ihminen jonka kanssa
käy toistuvasti noin, mutku 2:
Olin valmistellut oman osani, ja sopinut etukäteen miten ainakin olisi
hyvä toimia - ja mihin pitää seuraavalle taholle edetä.
Toisella osapuolella oli homma kesken mutta sen sijaan oli seuraavaa tahoa silmällä pitäen
tehnyt ylimääräistä työtä, jota ei olisi tarvinnut tehdä.
Joka oli itse asiassa lähes turhaa työtä.
Lisäksi myös se oli kesken - ja täynnä virheitä.
Siispä ylimääräistä työtä, koska kaikilla meistä ei ole
a) järjestyslukujen järjestys (siis: 1. 2. 3. tulevat tässä järjestyksessä, eikö niin...?)
b) yhteenlasku
c) aakkoset ja aakkosjärjestys
hallussa.

Kävellen olisin jo perillä, ja kokonaan itse tekemällä työ olisi valmis.

...

Kokouksissa ja palavereissa jahkailut ovat oma juttunsa...

...Ja toisaalta muistuupa mieleen yksikin vapaamuotoinen illan ideariihi,
jossa jämähdettiin yhteen työotsikkoon, siis yhteen lauseeseen.
Kävin välillä kaljalla.

Minulla itselläni on joukko isompia töitä jäänyt tekemättä,
sanokoot perfektionismiksi tai saamattomuudeksi.
Kummaksi vaan.
Itse olen aika itsekriittinen, ja pahempiakin sanoja kuin saamattomuus toki löytyy...

Mutta... omien keskeneräisten töitteni tai loputtomien yksityiskohtien
vatvomisten kanssa pyrin olemaan kiusaamatta muita kuin itseäni.

Enkä ainakaan halua tuoda moisia sovittuihin palavereihin / kokouksiin / YMS.

Eikö tuo voisi olla perushuomaavaisuutta toisia kohtaan.

...

"I think I'm going to be quite alone..."

...