Rokkihomokokemuksia

En edes syntymäpäivää muistanut itselleni täällä toivottaa

Enkä Pyhän Sebastianin päivää, Runebergin pullaa enkä laskiaisleivoksia...

Mutta hyvää kevättä! Kohta se tulee, halusi tai ei.

Ja uusi nurmikko peittää ajattelemattomienkin koiranulkoiluttajien jättämät tortut
ja sitoo tuon pakokaasuisen pölyn...
...Ja lopulta tulee aina kesä.
Siinäpä varmuutta elämään.

And we all get it in the end:

http://www.youtube.com/watch?v=U4HEVtKvi0M

Yours, truly as always, -Hr

- - -


Uusi vuosi: hyvää uutta vuotta, ja uudenvuodenlupauksia

No ei, en vuoden vaihtumisen perusteella lopeta tupakanpolttoa
(erinäisistä muista syistä kyllä, sitten kun on sen aika).

En myöskään sen kummemmin lupaile säännösteleväni esimerkiksi viinin ja oluen juontia
(erinäisistä syistä voin todeta että joinain päivinä tänäkin vuonna en nauti
esimerkiksi kumpaakaan näistä juomista, mutta syyt ovat tässäkin ihan muut
kuin joku uuden vuoden uusi minä -harha).

En, missään tapauksessa en lakkaa syömästä hyvin enkä tule sanomaan ei herkutteluille
(päinvastoin, ja tässä kohtaa "erinäisten syiden" sijaan on olemassa aivan yksiselitteisen selkeä syy:
Olen alipainoinen, yritän muistaa syödä paljon ja tuhdisti kunhan muistan ja kunhan maistuu).

Ja kaiken kaikkiaan en lupaa enkä harhakuvittele muuttavani itseäni yhtään miksikään muuksi
kuin millainen olen, tänäkään vuonna.

Lupaan kuitenkin yhden asian:
Aion muistaa ja pitää mielessä maailman parantamisen, ja hyvän tahdon,
joka päivä tänä alkaneena vuonna.
Aina jonain tämän vuoden päivistä aion myös tehdä näiden asioiden eteen muutakin kuin
vain pitää nämä asiat mielessä.

Hyvää uutta vuotta, -Rh

- - -


Oh you pretty things

Rovaniemellä, Lapin yliopistossa, on ennenkin ollut isosti komeaa silmänruokaa.
Ja niin on nytkin.

Yours truly, -Hr

- - -

...Ja eilenillalla baarissa näin sitä Dancing on Ice -ohjelmaa baarin televisiosta ja...
onhan se tosiaan todella söötti se Sauli Koskinen.

Näin tosin vain kuvan enkä juurikaan kuullut mitä puhui.
On toki hyvinkin mahdollista että tämä vaikutti katsojakokemukseeni.

Yours truly again, -Hr / Rh

- - -


Tuomiosunnuntai, pari inspiroivaa Raamatun kohtaa

Jätän nämä valikoimani tekstinpätkät tänne ilman sen kummempia kommentteja.
Lukija tulkitsee kyllä, väistämättä.

Toinen Pietarin kirje, 3. luku, valikoidut jakeet 3, 4, 8, 9, 14, 15, ja 16:

3 Erityisesti tietäkää, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka ovat omien himojensa vietävinä.
4 He sanovat pilkaten: "Onko hän muka tullut, niin kuin lupasi?
Isämme ovat nukkuneet pois, ja kaikki on entisellään, niin kuin on ollut maailman luomisesta asti."

(...)

8 Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta
ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.
9 Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä.
Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan
vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.

(...)

14 Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan
voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha.
15 Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen.
Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut.
16 Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista.
Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset
omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.

- - -

Tuomiosunnuntaille tämä, ja ensi blogaukseen muuta.

Yours truly, -Rokkihomo

- - -


Morrissey is Morrissey, not "gay" or "bi"

Morrissey published his autobiography earlier this month.
It was reported as a "coming out".
Morrissey corrected:

"Unfortunately, I am not homosexual. In technical fact I am humasexual.
I am attracted to humans. But, of course … not many."

Ha ha: "But, of course … not many."
I love Morrissey.
Morrissey loves only few things.
Morrissey and me, we don't love narrow-mindedness nor stupidity.

Some people have been puzzled about his sexuality for years, and now he tells how
he had a relationship with a guy named Jake in the nineties.
This piece of news has been reported as a "coming out".
Well, narrow-mindedness and stupidity, here we go.
Some minor headlines cried out "gay".

He also told us he then had a relationship with a woman and they almost planned having a child.
So now he must be bi-sexual. (Also here in Ranneliike.)
Well I guess he is, but he has the right to turn down such definitions labeled by others
and not at all by himself.

Both Morrissey and I know that he was very much in love with The Smiths guitarist and composer
Johnny Marr in the eighties.
It was then when he declared himself a virgin and a celibate.

We both know how young male boxers and tattooed young angry men turn him on.
We both know that he was in love with a man again in around the year 2005.
He just refuses to tell me the name of that guy.

Oh well, maybe one day. I'll wait here, or I might come over to England or, even, California.
You see, Morrissey, I'm a vegetarian, have been all my adult life.
I also dislike many things You hate.
I like irony and sarcasm.
I don't like those labels "gay" or "straight" or "bi".
I even got my hair cut short.
And, I'm single again.

Let's get closer friends soon, Morrissey, and then I could remind you of this one love song,
a song I constantly played during the Spring of 2006:

http://vimeo.com/10274582

- - -


Tervehdys kaikille ja heteroille myös

Syksyä pukkaa.

Yhtenä keskustelunaiheena tänä syksynä on ollut tuo hetero pride.
Ajatuksena tempaus oli mielestäni etukäteen hauska, mutta muuttui
vähemmän hauskaksi kun näki noita kuvia ja luki pidettyjä puheita...

Mielellään ilman natsitervehdyksiä sallin teille, heterot, julkiheterot, hiljaiset heterot,
ja myös kaappiheterot, if any, pridenne joka päivä.

Mielelläni sallin teille myös sen asian tajuamisen että teillä tosiaankin on pride joka päivä.

Ja sallin ja hyväksyn ja olen iloinen teidän rakkauksistanne ja ihastumisistanne,
ja liitoistanne, sekä avio- että avoliitoistanne,
ja toivon että voitte kaikki kertakaikkiaan hyvin.

Toivon että voisitte näiden asioiden kanssa suhteellisen hyvin,
koska tässä maailmassa kyllä riittää aika lailla muitakin asioita joiden vuoksi
oireilla.

Yours truly, -Hr

- - -


Heinäkuu!

Kaikkea tapahtuu.

M. laulaa just Anarchy in Finland karaokessa.

Muuten olen sitä mieltä että on hyvin monta tietä vallankumoukseen.

Eh? Kysykää.

Hyvää kesää!

Yours truly, -Rh

- - -


Hyvän olon blogaus

Tällä hetkellä asiat loksahtelevat kohdalleen, yksi toisensa perään.
Töitä pitää kyllä tehdä, muttei "luterilaisesti", siis luterilaisella työetiikalla,
vaikka tekemisiäni sellaiseksikin arveltiin (...), vaan yksinkertaisesti saadakseni asioita eteenpäin,
porras portaalta, päivä päivältä, yhden päivän murheet ja haasteet kerrallaan
- ja vapaa-aikaa eli lepoa eli rentoutumista eli relaamista eli chillausta unohtamatta.

Kun tämä vuosi alkoi, ei ollut tunnelin päässä valoa.
En muista huomanneeni edes koko tunnelia.

No nyt on, parikin, ja on valoa.
Ainakaan tänä vuonna huhtikuu ei ollut kuukausista julmin.

Tule vastaan niin hymyilen sulle,

Yours truly, -Rh

- - -