Rokkihomokokemuksia

Keskusteluista, osa II

Vanha reipas sanonta muistuttaa miten joidenkin kanssa on turha väitellä.
Että se on kuin pelaisi pulun kanssa shakkia:
Pulu kaataa shakkinappulat, paskoo pelilaudalle, ja lentää pois kertomaan omilleen
miten voitti taas kerran shakissa.

Asian ei onneksi tarvitse loppua siihen.
Tyhmähän sellainen on joka lähtee pulun kanssa pelaamaan shakkia.
Vielä tyhmempää olisi kuvitella että voisi niitata pulun siihen pelilaudan ääreen
ja päättää että ei käy, nyt keskustellaan pulun kanssa oikein kunnolla,
käydään läpi shakin säännöt, ja pelataan niillä.

Ei pulu ymmärrä. Pulu on pulu.

Mutta muulle yleisölle voi silti kertoa ja näyttää että hei huomatkaahan
miten pulu pelaa shakkia.

- - -

EDIT: poistin sivulauseen "esimerkiksi joidenkin uskovaisten kanssa",
koska se näytti johtavan harhaan siitä mitä halusin sanoa.


500. blogaus

Onpa näitä kertynyt. Ajoittain tiiviillä tahdilla, ajoittain pitkiä taukoja.

Ensimmäisen olen laittanut 28.08.2006. Siitä alkaa olla aika paljon aikaa.

Ei tämä Ranneliikkeen blogipohja aivan maailman paras ole:
Ei voi laittaa tageja, ei linkkejä, ja haulla tulee aina eteen vain se uusin blogaus.
Piti kahlata sivu sivulta omaa blogia alkuun että sain tarkistettua tuon ensimmäisen blogauksen ajankohdan.
Se oli ja on sentään seitsemäntoista (17) sivua.

Tuli samalla pysähdyttyä parin blogauksen kohdalla. Paljon on tapahtunut.

Itselle mielenkiintoisena ilmiönä huomaan että monia iloisempia ja onnellisempia asioita
ja tapahtumia en tänne ole kommentoinutkaan.
Vastaavasti surullisia asioita ja ahdistuksia on riittänyt...
Monista niistä löytyykin täältä jälkiä.

Moinen ei varmaankaan ole aivan poikkeuksellista:
Kun on juhlat tai paljon mielekästä tekemistä niin mitäs sitä blogailemaan pysähtymään.
Mutta kun on joku syy hiljentyä ja pysähtyä
- tai valvoa -
niin blogauksiakin syntyy.

Minusta löytyy sisäinen Hamlet hautausmaalla pohtimassa eksistentiaalisia,
ja kun kerran löytyy, miksipä ei näkyisi blogauksissakin.

Ja vaikka toimivampiakin blogipohjia löytyisi, taidan olla ankkuroitunut tänne.
Rokkihomo on nimen omaan Ranneliikkeen asukas.
Hyvää toukokuuta teille molemmille tämänkin lukeneelle.

Yours truly, -R

- - -


VAPPU

Hyvää vappua. Omani alkoi jo pääsiäisenä.
Terveisiä Tartosta - tällaiset juhlat saavat asiaankuuluvaa perspektiiviä toisaalta Neuvostoliiton varjon, toisaalta ylioopilasriehojen perinteiden kautta..
Niitäpä riittää..

Ohi Neuvostoliiton varjon voi silti olla hyvä muistaa että työväki nousi kuolleista - työllä työn voitti.

ja totisesti työskenteli.

---


Uskollinen kevät

Ensimmäiset krookukset puhkesivat kukkaan kotipihalla.

Siitä tuli mieleen mennä bongaamaan niitä lisää, ja oiva paikka täällä Turussa
oli ja on kasvitieteellinen puutarha.
Puutarhan krookus yms. kevään ensikukkatarjonta olikin ylenpalttinen.

Siitä tuli mieleen sahrami, joka on yhden krookuslajin heteitä.

Siitä tuli mieleen paella, joka on ainoa selkäytimeen sisäistetty ruokareseptini johon tulee sahramia.
Joten tein sitä, perinteistä Valencialaista, joskin ilman etanoita.

Siitä tuli mieleen soija, tuo lihankorvike, jota kasvissyöjänä ajoittain syön.
Tällä kertaa soija, tarkalleen ottaen vaalea soijarouhe, toimi siis etanankorvikkeena.
Ja hemmetin hyvää oli.

- - -


Pääsiäinen

Aivan juuri tulin siihen johtopäätökseen eli lopputulokseen että kappas,
minä ihan oikeasti olen hiljentynyt pääsiäiseen.
Että ystävät eivät näemmä löydä edes camp-huumorin verran arvoa tälle.

Jeesus-tarina on, väitän, tehnyt enemmän hyvää kuin pahaa.
Se on paljon sanottu, eh?, kun te molemmat lukijat tiedätte toki miten paljon pahaa sen kautta on tehty.

Nyt on pääsiäisyö, ja uskovaiset kristityt huutavat ilosta että Kristus nousi kuolleista!

En tiedä nousiko, otan rennosti, mutta olen iloinen heidän iloisuudestaan,
ja tyytyväinen että vähän pidemmän aikavälin kysymyksiä pohditaan
tämän toisenkin kerran vuodesta mediassa, ainakin vähän.

Ja kelasin YouTubessa useamman version aiheeseen
kätevästi liittyvää kappaletta
Kotiteollisuus: Valtakunta.

-R

- - -


Keskustelut

Olen turhautunut nettikeskustelujen tasoon, niin Ranneliikkeessä kuin muuallakin.
Olen tosin tottunut olemaan nykyistä vähemmän turhautunut täällä Ranneliikkeessä,
mutta nyt on näin.

Se johtuu tietenkin siitä että hemmetin monet kommentit ovat käsittämättömän yksioikoisia,
ja monet vaan yksinkertaisesti tyhmiä.

Ja siten siitä että omat mielessä pyörivät kommenttini ovat vastaavasti aivan hemmetin fiksuja.

Ja sitten siitä että olen toisaalta turhautumisesta välillä ihan lamaantunut, ja toisaalta olen usein...
aika laiska.

Haluan pitää tätä blogia yllä siltä varalta että minua aika ajoin sattuu huvittamaan sanoa jotain.

Juuri nyt ei huvita sanoa tämän enempää, muuta kuin terveisiä tänne eksyneille,
ja toivotan itse kullekin juuri sellaista kevättä kuin olette itsellenne toivoneet.

Terv, -R

- - -


"Sinullahan on rouva kotona"

Olen ollut viime aikoina uusissa (pätkä)töissä.
Työskentely on tiivistä ja monina päivinä työpäivät venyvät kellon ympäri,
joten työporukka tulee melkoisen tutuksi keskenään.
Pikkuhiljaa kartoitetaan yksityiselämän koukerot myös.
Minulla on sormus nimettömässä, olen siis naimisissa.
Onko lapsia? Ei, eikä tule.
Meillä on auto. Mnkä merkkinen? En tiedä, en muista automerkkejä,
enkä ole itse ostanut sitä autoa. No onpa teillä erikoista, että vaimo huolehtii autoasioista.
Jutellaan baareista, miesten ja naisten iskemisistä.
Mutta minun ei kuulu osallistua keskusteluun, koska minullahan on rouva kotona.

Vieläpä niinkin, että päällä pitämäni Turun juuri päättynyttä homokabareeta
mainostava t-paita näyttää kertovan porukalle vain sen että minulla on homokavereita.

Ensi viikolla heitän heille käsitteen hetero-oletus.

Blogaan sitten mitä tapahtui.

-R

- - -

Tai sitten en. En taida alkaakaan seksuaalipoliittisia oppitunteja,
koska elämässä riittää ihan muuta säätämistä aivan riittävästi.

- - -


Kakkonen

Kakkonen?

Kakkonen, Kakkonen, Kakkonen, Kakkonen, Kakkonen, Kakkonen,
Kakkonen, Kakkonen, Kakkonen, Kakkonen, Kakkonen, Kakkonen,
Kakkonen, Kakkonen, Kakkonen, Kakkonen, Kakkonen, Kakkonen,
Kakkonen, Kakkonen, Kakkonen...


Ei Turus mittä homoi oo

EDIT ALKUUN: Kaikki esitykset ovat loppuunvarattuja, mutta peruutuspaikkoja kannattaa kysellä
ennen esityksiä, niitä tulee näemmä joka esitykseen muutamia!

Otsikko on turun kielinen tyypillinen negaation kautta ilmaistava kysymys,
joka suomeksi tarkoittaa: "Onko...?"

Turkulaisen Teatteri Kantanäky -joukon homokabaree on kolmas laatuaan.
Ensin oli "Ei kerta homoo tee" 2007, sitten "Homo ei vanhene koskaan" 2009,
ja nyt tämä.
Ja on täällä, homo-lesbo-bi-trans-qwerty -populaa, joka laulaa, tanssii, naurattaa ja itkettää
- kunhan saat varattua lippusi esityksiin, joista suurempi osa on jo loppuunmyyty,
mutta pienempään osaan iltoja löytyy vielä lippuja. Toistaiseksi.

Pirkko Saisio, lunasta toki kutsulippusi, ja tule katsomaan tätä homokabareeta.
Sellaista, jossa ei tingitä, ja sellaista, jossa myös pussataan.

Sellaista, joka on koko sateenkaaripopulan musikaali:
- homomiehet homoilevat,
- naiset ovat kaikkea muuta kuin statisteja,
- lesbot ottavat lavan ja toisensa (ja haluavat reippaasti p*llua),
- ja sukupuoli on sitä mitä se on; liukuvia rajapintoja.

(Ja sellaista, jonka työryhmä on hyvissä ajoin tullut siihen lopputulokseen
että eiköhän sen Pärrä Päkä Räsäsen juttuja saa kuulla ihan tarpeeksi jo muualla;
ei niillä teatteri-iltaa enää tarvitse pilata.)

-R

- - -


Homotanssit tapahtuvat Turussa itsenäisyyspäivänä

Lehdistötiedote

Homotanssit myös Turkuun

Viime päivinä uutisissa mielenkiintoa herättänyt homotanssit-liike saa
Turussa näkyvän muodon itsenäisyyspäivänä 6.12. kello 18-19, kun
joukko tanssivia homoja ja muita samanmielisiä kerääntyy keskustan
kävelykadulle tanssivaan mielenosoitukseen. Kello 19 tanssi jatkuu
Dynamo-klubilla (Linnankatu 7).

Turun homotanssit -mielenosoitus on kannanotto viimeaikaiseen
keskusteluun homojen tanssimisesta Linnassa. Samaa sukupuolta olevien
parien tanssimista Linnanjuhlissa on paheksuttu sekä vuosi sitten että
tämänvuotisten Linnan juhlien alla, pahimmillaan rakentamalla
vastakkainasettelua homojen ja sotaveteraanien välille.
Mielenosoituksen tarkoitus on osallistua tähän keskusteluun tuomalla
tanssivat homot itsenäisyyspäivänä kadulle juhlimaan. Tanssiminen ei
ole henkilökohtainen loukkaus eikä etikettivirhe - ei Linnassa eikä
kadulla. Vaadimme kaikille yhtäläiset oikeudet tanssiin!

Kävelykadulla on luonnollisesti musiikkia, ja luvassa on sekä valssia
että rennompaakin. Osallistujilta ei vaadita erityistä tanssitaitoa.
Kaikille avoimet katutanssit kestävät kello seitsemään, ja tilaisuus
jatkuu sen jälkeen Dynamossa, jossa tanssahtelun ohessa voi seurata
Linnan juhlia seinän näytöltä. Levyjä ovat pyörittämässä mm. DJ el
Miqu, Gayborhood DJ's ja DJ Tuhmakakku. Dynamo-klubi on auki 6.12.
kello 19-04 ja ikäraja on poikkeuksellisesti K-18.

Mielenosoituksen järjestävät paikalliset aktiiviset kansalaiset.

Yhteystiedot:

Turun homotanssit -työryhmä

Sähköposti: homotanssitturku@gmail.com

Internetsivut: http://www.facebook.com/event.php?eid=205060299571552

Riina Paimen puh. 040-3547021
Kirsi Saaros puh. 044-5421138
Arska Sipilä puh 0400-463676

--
Turun seudun Seta ry
PL 288, 20101 Turku
Rauhankatu 1 c B 22
02-2500695 tsto, 045-1324877
tuseta@tuseta.fi
http://www.tuseta.fi