Pitkä viikonloppu ei ollut matkustelua, vaan vapaapäivien viettoa melkein kotosalla.
Söin ja join ja oleilin tutuissa paikoissa.
Aika mukavasti olivatkin tutut paikat paikoillaan. Niin Roses Bar kuin Bäsenkammerkin.
Kun mm. Marianne Rosenberg tuli vastaan drag-showssa, piti oikein tarkistaa.
Tämä on tuo sama "helmi" joka lopettaa Ralf Königin sarjakuva-albumin Beach Boys:
Yksi on että rehellistä henkisyyttä maailmassa riittää, mutta toteuttamistavat vaihtelevat,
näennäisesti paljonkin, ja ajoittain - ja paikoittain - ihan naapurienkin välillä.
Toinen on että pyrkimystä kauneuteen maailmassa riittää, esihistoriasta tähän hetkeen, lännestä itään,
ja niin siltojen päällä kuin siltojen alla.
Kolmas on, että maailma on lähes kauttaaltaan markkinapaikka, mutta ahne hymy saattaa
sentään olla aavistuksen sydämellinen siltojen alla ja sivukauduilla.
Tai no, sen tiesin jo ennenkin.
- - -
Palasimme Helsinki-Vantaan lentokentälle kotimaisen viime päivinä mainetta keränneen lentoyhtiön
n. 2 tuntia myöhässä olevalla lennolla odottamaan matkatavaroita kello kaksi yöllä.
Saimme ne mukava kyllä nopeammin kuin pelkäsimme.
Sitten etsimään lentokentän parkkipaikoille jätettyä autoa lentokentän parkkipaikalta,
kunhan maksoimme vartioidusta kahden viikon pysäköinnistä ensin.
Viimeiset kaksi viikkoa auto parkissa ulkona Suomen säissä ilman katosta;
lapion käyttö piti improvisoida, mutta onneksi ei tarvinnut improvisoida hakkua.
Omat raajat ja pari harjaa ja skrapaa riittivät, kunhan teki vaan.
Aikaa siihen kyllä meni.
Lopulta poistuessa parkkialueen puomi päästi meidät ulos vasta kun olimme maksaneet vielä neljä euroa lisää.
Tämä siis ylimääräisestä, edellisen maksun jälkeen koituneesta vartioidusta pysäköintiajasta.
"Helsinki Airport. Your shopping center." Eh?
Luulin sentään, kun jostain oli tullut päähäni sellainenkin ajatus, että tuo paikka olisi
lentokonepysäkki.
Kiitos joulutoivotuksista, Hreathemus, nermal, ja arkadasim.
Jätän enkelit pois tästä blogistani kumminkin, jääränä, mutta kiitos, ja samoin.
- - -
Jouluntoivottamiset tulivat liian äkkiä. Viikolla jo piti toivotella... Huh. Että hyvää joulua vaan kaikille.
No nyt se jo sujuu, kun on joululahjoja tajunnut ostaa ja paketoidakin.
- - -
Joulun ja samoin tein uuden vuoden tervehdyksenä jotakin simppeliä. Toistoa. Että menisi perille:
Eilen aamulla, kun yli kymmenen astetta pakkasta tervehti faktana lämpömittarista aamusella,
meinasin ensin että yök, en suostu; en poistu kotoa lämpimästä ulos koko päivänä.
Poistuin kuitenkin, ensin lähikauppaan, ja korttelin matkalla kävi selväksi ettei nyt
niin hirveän kylmä ollutkaan.
Sen sijaan oli huikean raikasta.
Muistoja vanhoista talvista tulvii kun menee ulos.
Myös sisällä, huoneiden nurkissa, on entisten huoneiden nurkkien muistoja, talvisia,
mummoloista poikamiesbokseihin.
Ne tuovat lämpimän ja täyteläisen olon.
Käytännön elämään talvi tuo kyllä mutkia.
Osaksi saamattomuuttani, osaksi erilaisten muiden töiden vuoksi, ja osaksi ns. "englantilaiseen talveen"
ja sen jatkumiseen luottaen olen antanut kukkasipulien vaan odottaa maahanlaittamistaan.
Nyt ei taida voida muuta kuin todeta että se siitä; ensi keväänä tulppaanit ja krookukset eivät tervehdi,
vaan paleltuvat juuri nyt, tälläkin hetkellä varastossa pois.
Toinen asia oli auton lukkojen jäätyminen. Ovet sai kyllä auki, ja melko helpostikin,
mutta aivan uusi kokemus oli bensatankin korkin jäätyminen jumiin.
Eilen kaksi himpulaa painelivatkin vuorotellen kuumavesihauteella bensatankin aukkoa
huoltoaseman pihalla...
Hyvä kun on vuodenaikoja.
Upeaa kun ei sada räntää.
Ja sitä kertynyttä faktaa, että muisteltavia talvia on kertynyt ainakin petit canyonin kerrostumien verran,
en tällä hetkellä vaihtaisi juuri mihinkään.
Jos meinaatte nähdä jotakuinkin 100% homokabareen, niin paikka on Turku, ravintola Suxes,
ja liput kannattaa ostaa nyt heti (numerosta 044 557 0096).
Ensi-iltaa oli odotettu. Oli hienoa olla paikalla. Täytyy käydä katsomassa vielä toisenkin kerran.
(Ja kunhan äänimieskin vielä opettelee näytelmän kulun, Rokkihomo antaa täydet pisteet,
tai tähdet, tai mitä nyt arvioissa annetaankaan.)
En ala yksityiskohtaiseen arvioon, en ainakaan vielä, mutta siltä varalta että tätä lukee joku...
queer-teoriaa käytäntöön soveltava olento, joka on menossa katsomaan...
niin muistakaa Ioo, ja nauru itselle.
Ja kaikki muut, soittakaa nyt vaan ja varatkaa liput. Tuskin petytte.
- - -
Täsmennys eli uudempaa tietoa: näytöksiä itse asiassa loppuunmyydään juuri nyt, joten homma on niinpäin,
että jos haluatte nähdä, soittakaa heti, tai jäätte ilman.
Kyllä vaan, näin itsenäisyyspäivän mittaan sekä Tuntemattoman sotilaan että ohjelman linnan juhlista,
ja kaupan päälle vielä ohjelman linnanjuhlien jatkoista.
Ensinmainitun alun katsoin kotosalla Pölhön kanssa, ja lopun itsekseni kun tuo lähti ulkoilemaan.
Viimeksimainitut menivät sitten pienellä ystäväporukalla kotosalla. Olihan se jo mones kerta kun nuo tuli katseltua
(tosin joskus olen kategorisesti kieltäytynyt moisesta ja ilmoittanut esim. että voin tulla itsenäisyyspäiväkylään
vain jos tv pysyy kiinni, tai sitten vain ko. ohjelmien esitysaikojen ulkopuolella),
mutta moni asia ihmetyttää aina uudestaan.
Tällä kertaa olin aika hämilläni kuinka ankaraa arviota ihmisten pukeutumisesta
ja myös ihan ulkonäöstäkin meillä kotisalissa esitettiin.
En tajua enkä kai koskaan tule tajuamaan niin paljoa muodista ja sopivista vaatteista että osaisin kunnolla osallistua.
Sen sijaan tunsin välillä melkein empatiaa jotakin sellaista kutsuttua kohtaan, jolla kuulemma oli päällään
esimerkiksi "aivan järkyttävä loimi".
Toisaalta, olin mukana kuorossa arvostelemassa toimittajia. Arvostelemista kyllä riittikin:
"Satu Hassilla on tyylikäs puvun yläosa. Näyttää ihan uudelta."
"Tennilä. Eikun Seppälä."
(EDIT: Ja oikeasti kyseessä oli Seppänen, Esko Seppänen, lempiexmeppini, muuten.)
Vaikka kyllähän heilläkin paljon oli pöydällä, ja vaikka ammattitaidottomasti toistuvasti putoilivatkin,
niin kaipa suuremmaksi osaksi hoitivat hommansa... ainakin jotenkuten.
Jatkot -ohjelmassa oli ärsyttävä juontaja, joka puhui haastateltavilleen kuin pikkulapsille.
Ja kysyttyään jotakin vetikin jo mikkiä pois päästäkseen itse uudelleen nopeasti ääneen.
Ja ei, Ilkka Kanervan presidenttipelin aika ei ole nyt. Toivottavasti ei koskaan.
(EDIT: Oikeasti: arvon tätä lukevat kokoomuksen jäsenet, te molemmat, vetoan teihin:
Sauli tai Alexander, jooko, ei ikinä koskaan Ilkka-setää, eihän?)
Ja missä välissä ihmiset pääsevät siellä vessaan -?
- Käytin ensimmäistä kertaa elämässäni powerpointtia. Koska oli "eka kerta", en vielä eilen tiennyt
kuinka idioottihelppo systeemi se onkaan.
- Koetin perinteisesti kuitenkin myös printata tuotoksen ulos. Ei onnistu. Hieno flash-animaatio kertoo,
miten laitetaan printterin töpseli paikoilleen, hoh hoijaa, mutta sitten ei muuta kuin herjataan että offline, offline.
- Ostin lentoliput Istanbuliin jouluksi ja uudeksi vuodeksi, meille kahdelle. Olen pitkään halunnut käydä,
ja nyt se on mahdollista. Matkan yksityiskohtien järjestelyt ovat monista syistä tosin, noh, varauksellisia.
- Tammikuinen pitkä Berliinin viikonloppu, hotellivarauksineen (ja varauksellisesti) on tullut myös tehtyä.
(EDIT: Poistin henkilökohtaisemmat, ikävämmän oloiset "kuulumiset" tuosta, sittenkin.
Osa sellaisista kuulumisista kuuluu, ehkä paremmin ja ehkä oikein hyvistä syistä, pikemminkin ikään kuin
pinnan alle yksityisempään eloon, ei suoraan tänne.)
- Ja Helsinkiin joudan lopulta ensi viikolla, pitkästä aikaa.
- Ja muihin mitä kuuluu -uutisiin liittyy (niihinkin) sen verran toisia osapuolia ja classified-materiaalia,
että tässäpä tämä julkinen päivitys taisi jo ollakin.
- Paitsi sen verran, että kulttuuria, monella tapaa, on omassa elämässä aika kiitettävästi luvassa.
Keskustelupuolella kysellään kaikenlaisen parisuhderutiiniseksin, p*skalakkien,
sananvapauden, ja tietty esimerkiksi Lady Gagagan ohella
mm. henkilökohtaisen uskontunnustuksen perään.
Tässä oma kyhäelmä:
Minä yritän uskoa itseeni, universumini keskipisteeseen,
taivaani ja maani tuojaan,
ja muihin ihmisiin, potentiaalisiin lähimmäisiin,
joita kaikkia yhdistää syntyminen ihmisten lapsiksi,
eläminen ihmisten lähimmäisinä,
ja vääjäämätön kuoleminen, syntyneiden ja kuolevien yhteisössä.
Ja yritän muistaa toistuvasti kysyä tältä kaikelta: Miksi?
Miksi?
Miksi?
Miljoonia kertoja siteerattu - kirjaimellisesti miljoonia kertoja - Paavalin ensimmäisen kirjeen Korinttilaisille
kohta 13 kertoo, miten jos rakkaus puuttuisi, sitä olisi "vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali".
Mielekkäitä ääniä sinänsä, ja niistä vielä monesti lisää, mutta nyt vastaan tulee tämä:
"Rakkaus on kärsivällinen, [...] lempeä, [...] ei kadehdi, [...] ei kerskaa, [...] ei pöyhkeile,
ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii."
Paljon on nöyrtymistä ja opittavaa, jos tuon kaiken sisäistäisi.
Ja eihän sen kaikkea tarvitse kestää eikä kärsiä, mutta aika paljon, jos on:
tahto.
Se sama tahto, joka vannotaan, jos mennään naimisiin.
"[...] usko, toivo rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."
Allekirjoitan. Kirjaimellisesti.
-R
- - -
TOISAALTA,
poeettisesti ottaen rakkaus on, kirjaimellisesti, maailman kulunein aihe.
Näinpä, herrat Bewlay Brothers eli Dame Bowie ja Iggy Pop toteavat,
allekirjoittaneen maailmassa melkein yhtä ikiaikaisesti (kuin Paavali),
in the middle of Liquor & Drugs,
Flesh machine striptease, and... some face lotion:
"About something called love,
yeah something called love...
Well, that's like hypnotizing chickens!"
Dum dum dum, dum-dum-du-dum...
Siis "Lust for life", Berliini 25 vuotta sitten, helisevien symbaalien kera.
