• Rokkihomo

Loppiaisaattona

Allekirjoittanut on palannut Matkoilta.

Opin ainakin kolme asiaa.

Yksi on että rehellistä henkisyyttä maailmassa riittää, mutta toteuttamistavat vaihtelevat,
näennäisesti paljonkin, ja ajoittain - ja paikoittain - ihan naapurienkin välillä.

Toinen on että pyrkimystä kauneuteen maailmassa riittää, esihistoriasta tähän hetkeen, lännestä itään,
ja niin siltojen päällä kuin siltojen alla.

Kolmas on, että maailma on lähes kauttaaltaan markkinapaikka, mutta ahne hymy saattaa
sentään olla aavistuksen sydämellinen siltojen alla ja sivukauduilla.
Tai no, sen tiesin jo ennenkin.

- - -

Palasimme Helsinki-Vantaan lentokentälle kotimaisen viime päivinä mainetta keränneen lentoyhtiön
n. 2 tuntia myöhässä olevalla lennolla odottamaan matkatavaroita kello kaksi yöllä.
Saimme ne mukava kyllä nopeammin kuin pelkäsimme.

Sitten etsimään lentokentän parkkipaikoille jätettyä autoa lentokentän parkkipaikalta,
kunhan maksoimme vartioidusta kahden viikon pysäköinnistä ensin.
Viimeiset kaksi viikkoa auto parkissa ulkona Suomen säissä ilman katosta;
lapion käyttö piti improvisoida, mutta onneksi ei tarvinnut improvisoida hakkua.
Omat raajat ja pari harjaa ja skrapaa riittivät, kunhan teki vaan.
Aikaa siihen kyllä meni.

Lopulta poistuessa parkkialueen puomi päästi meidät ulos vasta kun olimme maksaneet vielä neljä euroa lisää.
Tämä siis ylimääräisestä, edellisen maksun jälkeen koituneesta vartioidusta pysäköintiajasta.

"Helsinki Airport. Your shopping center." Eh?
Luulin sentään, kun jostain oli tullut päähäni sellainenkin ajatus, että tuo paikka olisi
lentokonepysäkki.

-R

- - -

3 kommenttia

martin

6.1.2010 00:08

Tervetuloa kotiin - ehjänä ja tyytyväisenä toivon! Enkä näkisi, että pääkaduilla ja siltojen päällä on sen kummallisempaa kuin muuallakaan. Ihminen on oma itsensä kaikkialla.

Rokkihomo

6.1.2010 15:51

Kiitos toivotuksesta.

Näkemisistä: Näen ja olen pitkään nähnyt toisin kuin sinä, näemmä. Ihmisen oma itse, mitä onkaan, voi olla kovin piilossa, eikö vain.
Sen mahdollinen samuus, martin, on mielestäni uskon asia...

martin

7.1.2010 02:34

Kyllä.
Ihminen on kuitenkin juuri se, mikä/kuka on JA SE NÄKYY JA KUULUU! En halua lausunnollani siis psykologisoida.
Ja tuo samuus on uskon asia - siis, että me uskomme (johonkin), ei se, että voisimme uskoa eri tavoin.