• Rokkihomo

Huomenta ja hyvää yötä

Nukuin tuossa "pommiin".
Sain edellisenä yönä nukkua vain pari tuntia, aamun edetessä seurasi
välttämätöntä asioiden hoitoja, ja sen perään iltapäivällä töitä ja opiskelua niin,
etten missään nimessä ehtinyt ajatella nukkumista ennen iltaa.

Iltaseitsemältä sitten. JA piu pau. Aamuneljän jälkeen soi puhelin taholta,
joka tuossa vaiheessa oli huomannut etten ollut aloittanut öisiä hanttihommiani.

Tein ne. Tulin hetki sitten takaisin kotiin. Pullo olutta ja nukkumaan uudestaan.
Vihaan moisia herätyksiä (mutten todellakaan ajatellut herätyskelloa kun vaivuin
ottamaan tunnin, kahden _päiväunet_ - ne nyt vaan venyivät, mitäs,
reiluksi yhdeksäksi tunniksi).

Ja luulen että saan kyllä oikein hyvin nukuttua lisää.

Tämä vaan terveisenä maailmasta, jossa vähän kaikki tuntuu olevan ylösalaisin.

-R

- - -

LISÄÄ harmitonta päiväkirjabloggausta samana iltapäivänä:

Päivän lehti ja lattea, kaikessa rauhassa.
Paljonko espressoa kuuluu laittaa latteen?
Minä laitoin puolet.
Pidän mausta.
Tein vielä toisen.
Jep, olen herännyt.
Täytyy muistaa pitää asialliset lepotauot omassa elämän kulussa tai kone hyytyy.
(Ja se EI tarkoita etteikö muina kuin lepotaukoina voisi tehdä
reippahasti erilaisia asioita, kuten ihan kohta.)

Nyt voisi jaaritella kauniista kirpeästä syyspäivästä...
...mutta mielessä on pikemminkin maailman itsekeskeinen
omaan napaan tuijottava itsekkyys.
Ja lisäksi ihan-vaan-tyhmyys.

Minun täytyy olla yli-ihminen kun huomaan pääsääntöistä keskeneräistä
ajatusta lehdissä ja uutisissa, ja toistuvaa lapsenomaista uskoa siihen
miten itse "keksitty" 1+1=2 tuntuu käsittämättömän usein olevan "keksijälleen"
se universaali totuus ja ratkaisu.

Otan vielä toisen mukillisen ja sitten muille leikkikentille.

Hyvää huomenta ja päivää, -R
- - -

6 kommenttia

martin

25.9.2008 08:51

Huomenta ja hyvää yötä!

martin

25.9.2008 14:34

Hywää toista mukillista!!!

JPHki

25.9.2008 17:24

"Minun täytyy olla yli-ihminen kun huomaan pääsääntöistä keskeneräistä
ajatusta lehdissä ja uutisissa..."

Puhut taas hiukan kryptisesti (näin yksioikoisen luonnontieteilijän näkökulmasta!), mutta mikäli tulkitsen oikein, tarkoitat, että tieteellis-kriittiseen ajatusmaailman omaksuneelle jokapäiväisen sanoma- ja iltapäivälehdistön lukeminen on usein kiusallista. Taitaa olla väistämätöntä että suurin osa kaikesta lehtitekstistä on nopeasti suollettua palstantäytettä. Kaikki ei voi olla Le Monden tasoista analyysiä (en mä Le Mondesta mitään tiedä, mutta minulle on kerrottu), eikä tarvikaan. Kunhan vain kaikille lukijoille olisi selvää, että t o t u u s ei ole sanomalehdessä...

Rokkihomo

25.9.2008 18:48

Kiusallista joo. Samaan aikaan mulla on ystäviä toimittajina, eikä mitenkään aina kiusallisia hetkiä heidän kanssaan.
Isoimpana Ärsynä näkyy mielipidekirjoituksista ja poliitikkojen kommenteista suuri(n) osa juuri nyt.

Hm. Onko kriittisyyteni tieteellistä? Kai se sitten on. Joskus silti kuvittelen että se olisi "vaan" kriittisyyttä. No jaa...

JPHki

25.9.2008 21:32

No ehkä olisi parempi sanoa "tutkimuksellinen kriittisyys"? En tarkoita että "nopeasti suollettu palstantäyte" johtuisi toimittajien huonoudesta, vaan se ikään kuin kuuluu työnkuvaan. Jos tutkija julkaisisi kerran päivässä sen sijaan että julkaisee kerran vuodessa, olisi ymmärrettävästi sisältö aivan erilainen.
Juu, joskus huomaa että mielipidekirjoituksia kannattaisi lukea vain kun hyvin levännyt ja hyväntuulinen ja rakastaa koko maailmaa...

LNwCoB

26.9.2008 21:18

Totuus ei ole lehdissä tai lehdissä ei ole totuus, mutta Financial Timesissa on aika mieltsiä tavaraa... Ja monipuolisempaa kuin moni voisi ajatella. :-) Mutta nyt tää kotimainen uutisointi yrittää puristaa juttua aiheista tavalla josta ei kovin nättiä jälkeä tule...