Objektiivista sosiaalisuutta ei ole olemassakaan, eikä sellaista mun mielestäni edes tarvita. On joitain kirjoittamattomia, jokseenkin yleispäteviä sääntöjä siitä miten ihmisiä on kohdeltava, mutta sosiaalinen taitavuus ei synny musta niiden noudattamisesta vaan siitä, että ymmärtää ihmisten eroavaisuudet.
Jotkut ovat valtavan herkkiä. Herkälle ihmiselle ei tarvi kuin vihjata ja hän on jo ymmärtänyt. Toiset taas tahtoavat tulla kohdelluksi rajusti, tahtovat kuulla kaiken, mitä toisilla on sanottavanaan heistä ja suoraan, ja kestävät sen ilman ongelmia. Tuntevat, että asioista ei olla puhuttu jos niistä puhutaan varovasti.
Sosiaalista kunnioitusta on yrittää kohdella ihmisiä oikein. Aina se ei onnistu, sillä monesti tulee olettaneeksi muiden kaipaavan samaa kohtelua kuin itse kaipaa, ja siksi suorista sanoista pitävä puhuu muillekin yhtä suoraan ja saattaa satuttaa. Herkästi reagoivan viestit voivat olla lauseisiin piilotettuina vihjeinä, ja tulla jatkuvasti ohitetuiksi. Sellaiset väärinymmärrykset ovat peruslaadultaan positivisia, hyvää tarkoittaen tehtyjä virhearviointeja.
Paljon tapahtuu sitäkin, ettei ihminen pysty irtautumaan itsekokemastaan. Toiselle voi olla helppo sanoa rumasti, ja jos se ei sanoessa tuntunut pahalle, se ei vastaanottajastakaan saisi tuntua. Tai jos minusta tuntui pahalle jokin, täytyi sanojankin tarkoittaa loukata kun sen sanoi. Sellaiset ajatukset ovat laadultaan negatiivisia, puhdasta kyvyttömyyttä nähdä asioiden eri puolia.
Kahden edellisen tärkein ero on näkökulman vaihtumisen ymmärtäminen. Ensimmäisessä esimerkissä sanoja ymmärtää, mitä viestin vastaanottaminen on ja muotoilee sanottavansa niin, miten ajattelee toisen tahtovan sen vastaanottajana kuulla. Toisessa esimerkissä henkilö ajattelee aina olevansa oikeassa ja vaatii toisilta sellaista, jota ei itseltään vaadi, sekä vastaanottajana että viestin antajana.
Hyvä sosiaalisuus syntyy mun mielestäni aina vasta kommunikoinnin kautta. Kukaan ei ole ajatusten lukija ja sellaisen olettaminen on hölmöä ja väärin. Onnistunut sosiaalisuus syntyy palautteesta ja sen kunnioittamisesta. Jos jokin loukkaa jotakuta, silloin se loukkaa, ja on muotoiltava toisin. Jos jokin loukkaa minua, mun on kerrottava mille se tuntui ja miksi. Sillä tiedolla, mitä kukin sanoi, ei ole mitään sosiaalista merkitystä, jos siihen ei lisätä tietoa siitä, miten sanottu koettiin ja/tai millaista tunnetta sillä yritettiin välittää.
Musta kaikenlaiset sinä-sanoit-näin -keskustelut ovat turhia. Ehkä ne ovat jonkinlaista pyrkimystä objektiivisuuteen asiassa, jossa objektiivisuudella ei ole merkitystä. Mitä sosiaalista merkitystä on sillä mitä kukin sanoi? Tärkeä informaatio siirretään vasta, kun vastaanottaja kertoo miten sanotun koki ja sanoja kertoo tarkoittiko sitä, vai kenties jotain ihan muuta. Vain siten voi syntyä ymmärrys asiassa, jossa se ei ensimmäisellä sanomisella syntynyt.
Mua hämmentää, ettei tämä olekaan itsestäänselvyys kaikille. Onko joku eri mieltä ja miksi? Vai onko joskus vain niin vaikea irrottaa ikäänkuin-objektiivisuudesta ja myöntää olevansa ja olleensa subjektiiivinen ja toimivansa tulkintojensa ja tunteidensa pohjalta kuten muutkin ihmiset?
7 kommenttia
L. Vääräsääri
4.6.2009 21:01
Tarkotatko sitä että herkälle pitää sanoa varovasti ja herkkä saa sanoa kovempi nahkaiselle kovasti koska se ei loukkaannu? Miksi keskustelun pitäisi mennä subjektiivisuuden ehdoilla kun mun mielestä on selvä juttu että objektiivisia kriteereitä tarvitaan. Siis myös.
Mä luen sun ajatuksen subjektiivisuudesta oikeastaan valta-pelinä, en sosiaalisena ollenkaan. Se ei oikeasti huomioi toisia koska silloin keskustelu menee täysin niin että ailahtelija määrää. Ethän sä nyt sitä tarkota?
kesäpoika
4.6.2009 21:35
Jos joku toivoo, että hänelle puhutaan suoraan, sen tekeminen on kunnioittavaa häntä kohtaan. Se on eri asia, kuin arvioida joku paksunahkaiseksi ja sitten olla välittämättä mille toisesta tuntuu.
Ja en, en tarkoita sitä, että "ailahtelija määrää", vaan että jokainen on vastuussa siitä, että selittää asiansa toisin jos sille on syytä, ja toisaalta, että jokainen kertoo milloin syytä on, eikä syyttele toista siitä, ettei tämä lukenut ajatuksia.
Yhteisiä sääntöjä tarvitaan, jotta olisi hyvä mahdollisuus onnistua arvioimaan, mitä pidetään loukkaavana ja mtä ei. Niitä tulkitaan vaikka silloin, jos toinen on sanonut jotain niin typerää, että normaali käytössääntöjen rajoissa hänen olisi pitänyt ymmärtää sanomansa loukkaavaksi. Mutta silloinkin: jos ei ymmärtänyt, niin silloin ei ymmärtänyt, eikä asialle voi tehdä muuta kuin toimia jatkossa toisin.
Huomasitko, että mun tekstini käsitteli yksinomaan vääriymmärryksiä ja väärinarviointeja?
L. Vääräsääri
4.6.2009 21:50
En huomannut mutta ei se kai mitään. Sä kirjotit hyvästä ja onnistuneesta sosiaalisuudesta ja sen lisäksi väärin ymmärryksestä.
Okei eli sunkin mielestä tarvitaan objektiivisia sääntöjä? Siis juuri sen takia että pitää voida jotenkin arvioida miten keskustelu etenee. Mun mielestä ne on hyvin olennaisia ja perustavia. Ei siis ollenkaan niin että subjektiivisuus ohittaa objektiivisuuden.
kesäpoika
4.6.2009 22:31
Tarkastelin tilannetta, jossa on jo sanottu, ymmärretty ja tulkittu sisältö jollakin tavalla ja se on jo herättänyt ne tunteet jotka on herättänyt. Se, että Matti nyt toteaa Mikolle "sinä sanoit haista kukkanen", ei edistä heidän keskenäistä ymmärrystään ollenkaan. Se on kyllä objektiivinen huomio, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Merkitys syntyy vasta kun Matti kertoo: "minä suutuin, koska minusta sinä haistattelit". "Tiedän että pidät kukista. Tarkoitin ilahduttaa sinua ja ajattelin pelkkää hyvää" kertoo Mikko.
Objektiivisesti voitaisiin yrittää etsiä syyllistä ratkaisemalla, olisiko Mikon pitänyt ymmärtää että "haista kukkanen" voidaan tulkita väärin vai olisiko Matin pitänyt tajuta ettei tässä haistatella. Mutta jälleen kerran ei vastauksella ja objektiivisella huomiolla ole merkitystä. Miksi pitäisi löytää syyllinen? Ketä se hyödyttää? Mitä se hyödyttää? Onko syyllistä olemassa? Eikö tärkeää ole se, että nyt Matti ja Mikko ymmärtävät toisiaan?
kesäpoika
4.6.2009 22:36
Yhteisiä sääntöjä tarvitaan helpottamaan toisten ymmärrystä ja kunnioitusta. Ne ovat kuitenkin vai nlähtökohta, keino ja apuväline, eiät itse tarkoitus. Tarkoitus on ymmärrys ihmisten välillä, kommunikaatio ja viestien perille saaminen. Kun viesti on ymmärretty, tavoite on toteutunut. Ei silloin, kun sääntöjä on noudatettu tarkasti, mutta kaikki ovat vihaisia ja turhautuneita.
Mason87
5.6.2009 00:33
Mulla tulee monesti keskustelus semmonen olo, ettei mua ymmäretä. Tuntuu siltä, että tartutaan sanoihin eikä siihe, miten ne sanon. Ei sillai mee viesti perille, että jäädään pohtimaan sanoja, ku pitäis pohtia sitä, miten ne on sanottu.
Toi matti-mikko -esimerkki o hyvä, koska tosta just taitaa olla kysymys, ku tulee semmonen olo, ettei ymmärretä. Ku sanoilla ei voi oikee ilmasta sitä kokonaisuutta, minkä tuntee. Ei sanoilla pysty aina ilmasemaan sitä koko kokonaisuutta minä tuntee. Siks ärsyttää, ku tartutaan lauseisiin ja yksittäisiin sanoihin. Ne sävyt ja erot niissä! Se mitä jätetään sanomatta! Mut en tiä, tajuutko mitä tarkotan??
kesäpoika
5.6.2009 21:57
Toisinaan musta tuntuu, että ihmiset kuulevan toisen viestit sellaisina, millaisina ne tukevat hänen omaa kuvaansa sanojasta. Ihan sama mitä puhuu ja miten, jos toinen kuitenkin kuulee mitä tahtoo.