En tiedä onko se tavallista vai aivan tavatonta, mutta mulla on tapana ajatella ihmiset alasti.
Se ei johdu ylitsepursuavasta seksuaalivietistä eikä mistään muustakaan sen suuntaisesta, musta on vain hauska katsella maailmaa mahdollisimman autenttisesti, sellaisena kuin se oikeasti on. Nähdä ihmiset ihmisinä, statussymbolit statussymboleina vaikka niiden kerääminen kertookin aina jostain, ja erottautumishalu erottautumishaluna, eikä erilaisuutena, jollaiseksi se kuvitellaan.
Vasta vaatteiden alla on oikea ihminen, se jolle minä puhun, jota katson ja jonka haluan tuntea, tai sitten en halua. Niin, tai oikeastaan vain hänen vartalonsa, mutta koska se on ainut paikka, jossa voin hänet nähdä tässä todellisuudessa, se kuitenkin merkitsee jotain.
Oon kuullut esiintymistä jännittäviä neuvottavan juuri siten, että yleisö pitää ajatella alasti. Se saa tärkeän näköiset arvostelijat näyttäytymään aivan uudessa valossa, omina itseinään. Tuo oudon paljon lisää ihmisyyttä toiseen, kun ajattelee hänelle kasvaneen vatsakummun, tai naiselle lapsia ruokkineet rinnat.
Mietin onko itsen ylentämistä vai pelkkää rakkautta, kun koen Tärkeileviä ihmisiä kohtaan outoa isällistä hellyyttä.. kyllä minä näen sinun pienuutesi, eikä se haittaa..
Kaikella kunnioituksella, forever Yours
34 kommenttia
martin
8.9.2007 21:07
Kesäpoika!
Alaston ihminen on nähtynä pintaa. Se ei mitenkään ole se, miten joku on oikeasti. Siihen olemiseen kuuluu mukaan koko persoonallisuus, josta kertovat alastoman pinnan kertoman lisäksi vaatteet ym. ... kuten itsekin sanot "statussymbolit..., vaikka niiden kerääminen kertookin aina jostain". Onko ihminen siis enää autenttinen - niinkuin sanot - alasti?
Sen lisäksi näen katsomasi "lisät" hyvin monimutkaisesti osana persoonan kertomaa. Yksinkertaistan itsekin hieman ja sanon vastakohtap a r i n a: samaistumishalu ei ole samanlaisuutta. Mikä on siis tuota alasti-olon ulkopuolista "lisää"?
Kunnioittaen
martin
kesäpoika
8.9.2007 21:12
Ihmisen persoona on ihmisen persoonaa, fyysisesti hän on fyysinen, juuri sellainen, millaiseksi on syntynyt. Vaatteet ja valinnat kertovat ihmisestä, kyllä, mutta ne eivät ole ihminen itse. Muutenhan ihminen ei olisi enää hän, jos häneltä viedään kaikki pinnalle puettu. Mä olen sitä mieltä, että ihminen tulee itsekseen vasta sitten, kun mitään muuta ei enää ole.
martin
8.9.2007 21:22
Ihminen on itsensä silloin kun mitään muuta ei enää ole. Se ei mielestäni tarkoita fyysistä alastomuutta - minusta ihminen on silloin vajaa. Hän ei ole "itse" silloin.
martin
8.9.2007 21:24
Alasti on sen lisäksi todella piilossa.
kesäpoika
8.9.2007 21:32
Minusta ihminen on alasti itsensä, puettuna peitetty itse. Jos vaatteiden menetys saa ihmisen tuntemaan häpeää, jossain on jotain vikaa. Ei niitä vastaan tarvi kapinoidakaan, en minäkään ole naturisti, elämäntapanakuilija enkä edes nudistirantailija, mutta itse minä olen ilman mitään rekvisiittaakin.
Ja näin on hyvä olla. Ympärilleen voi vapaasti kerätä asioita, joita tietää, ettei tarvi. Fyysisesti, Suomen oloissa, tietenkin tarvin vaatteita, mutta ei mun identiteettini katoa jos puen jonkun toisen vaatteet tai olen niitä ilman. Musta on surullista, jos jonkun katoaa.
martin
8.9.2007 21:39
Kesäpoika!
Minä en keskustele kanssasi nyt tuosta. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ihmisen ei tulisi tuntea häpeää alastomuudestaan. En myöskään käsittele vaatteiden tarpeellisuutta ulkoisista syistä enkä edenkään toisten vaatteita VAAN Sinun valitsemiasi vaatteita kertomassa Sinusta.
martin
8.9.2007 21:46
Ihmisestä kertoo sisäpuoli ja sitten ulkopuoli, ei alasti-olo. Ihmistä itseimmillään ei löydy alasti-olosta. Näin väittäisin.
kesäpoika
8.9.2007 21:48
Minusta vaatteet kertovat enemmän ympäröivästä kulttuurista kuin niitä kantavasta ihmisestä. Toki sekin, että tiedämme, minkälaisessa kulttuurissa kukin elää kertoo jotain siinä, millaiseksi hän on oppinut, ei kuitenkaan siitä, millainen hän autenttisimmillaan on.
martin
8.9.2007 21:58
Toki vaatteet kertovat kulttuurista, mutta et voi ajatella ihmistäkään pois kulttuuristaan - edes fyysisenä alastomana olentona. Minusta autenttisuutta ei olekaan ellei sitä sidota kulttuuriin. Mikään alasti-olo ei siitä kerro. Itse asiassa autenttinen väite olisi: ihminen on ihminen - ja se ei kerro mitään (uutta).
kesäpoika
8.9.2007 22:00
Ei ihmisen tarvi pyrkiäkään olemaan mitään muuta kuin ihminen, martin. Juuri se oli ajatukseni. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.
martin
8.9.2007 22:02
Kesäpoika!
Niin, tiedän. Ihmisenä-oloon kuuluvat mm. vaatteet.
martin
8.9.2007 22:05
Tarkoituksesi on kaunis. Kiitos, kesäpoika!
kesäpoika
8.9.2007 22:12
Ei aina, martin. Ei ihmisyyteen kuulu vaatteet, vaikka isoon osaan kulttuureista kuuluukin.
Me olemme kaikki hyvin samanlaisia, sekä fyysisesti, että psyykkisesti. Niitä samanlaisuuksia minä etsin ja tahdon nähdä, ja toivoisin muidenkin näkevän, etteivät kuvittele vaatteidensa tai aseman tai jonkin muun tekevän heitä jotenkin erilaiseksi kuin muut. Eivät ne tee, eivät oikeasti. Ei tavara muuta sitä, mikä jo on. Se vain lisätään siihen, mikä on. Niiden summa on illuusio. Se mikä on, on tekijä ja kaikilla saman kokoinen. Ymmärrätkö? Se mitä me näemme, on summa, ja kun siitä vähennetään lisätty, jää se, mikä on.
Kiitos ajatuksistasi, martin. Ei meidän tarvi olla samaa mieltä. :)
martin
8.9.2007 22:27
Oletko nähnyt siis ihmisten lähinnä olevan alasti? Ihmisyyttä on se, mitä täällä elämme, siis esimerkiksi vaatteita.
Toki olemme samanlaisia ihmisyydessämme. Se, mikä on, on. En näe syytä luoda rajoja jonkin autenttisen alasti-olon ja tavaran välillä. Siitä syntyy vain mekaaninen yhtälö, joka kutistaa ihmisen joksikin ja sen erilliseksi rajatuksi jatkeeksi. Ihmisenä-olo on tätä kaikkea (täällä) ja voimme kerätä siitä aarretta taivaaseen. Olemme mukana yhtä lailla sydämessämme kuin valinnoissamme.
martin
8.9.2007 22:44
Vaatteet, asema tms. ei ole ihmisten välillä erottava tekijä(, ellei halua niin nähdä - ja silloinkin illuusio). Se on, mitä ihmisyys on kaikessa samanlaisuudessaan ja ALASTI-olossaan. Ymmärrän tuon kirjoittamani alasti-olon toisin kuin Sinä, kesäpoika. Ymmärrän sen koko ihmisyyden paljaana-olemisena, ei vain ruumiina.
kesäpoika
8.9.2007 22:46
Eikö ihminen ole ihminen ilman vaatteita? Minusta on. Ihmisyys ei siis vaadi vaatteita, eivätkä vaatteet ole ihmisyyttä. Nekin kuuluvat elämään, mutta ihmisyys on se, joka yhteinen KAIKILLE ihmisille, kulttuureista ja opituista tavoista riippumatta. Se syvin ihmisyyden olemus, joka on kaikissa meissä ja tekee meistä yhden kokonaisuuden.
Ihmisyyden paloittelu yksilöiksi on sen raiskaamista.
kesäpoika
8.9.2007 22:51
Kyllä minäkin ymmärrän ihmisyyden muunakin kuin fyysisyytenä, mutta tässä kirjoituksessa mietin vain fyysisyyttä. Ei se tarkoittanut, ettei tämän ajatuksen ulkopuolella ole muuta, tai ettei ajatus olisi jatkuva mihinkään suuntaan.
Ei niin suuret kokonaisuudet mahdu pieniin bloggauksiin.
martin
8.9.2007 23:01
Ihminen on ihminen myös ilman vaatteita, mutta teemamme käsittelikin ihmisyyden kertomaa; ihmisyyden, joka on koko ihmisyyden kirjo ja sen kertomaa. En myöskään tarkoita ainoastaan vaatteita, vaan ihmisen olotilaa täällä maan päällä ja siihen liittyviä tarpeita. Ei ihminen kuitenkaan ole jokin laboratorioesine eristetyssä tilassa.
En näe mitään järkeä yrittää sen takia saada eristetyksi jonkin yleisimmän tai syvimmän ihmisyyden olemuksen tai aidon fyysisyyden näkökulman ihmisyydessä.
Tiedät myös, että olen kanssasi samaa mieltä ihmiskunnan yhteisyydestä ja yhteisöllisyyden hyvyydestä.
martin
8.9.2007 23:05
Ihmisellä on edelleenkin sisä- ja ulkopuoli. Ne kohtaavat.
kesäpoika
9.9.2007 00:03
Musta tuntuu, että en tullut ymmärretyksi.
martin
9.9.2007 00:38
Ei, et niin - kuten en minäkään.
kesäpoika
9.9.2007 21:21
Sisäpuoli ja ulkopuoli on minusta jotenkin karkea ja vastakohtaisuutta korostava jako. Sanot, että ne kohtaavat, joten vastakohtaisuus ei ehkä ole tarkoituksesi, mutta minä taidan paloitella kuitenkin ihmisyyden osiin vähän toisin. Suurin osa ihmistä on se jota kutsut sisäpuoleksi, ihmisen luonne, ajattelu, tunteet, erilaiset henkiset ja hengelliset ulottuvuudet. Ne kaikki kuitenkin sijaitsevat fyysisessä vartalossa. Vartalo loppuu siihen, mistä ympäristö alkaa, ja minusta järkevin tapa määritellä se, on se kohta, jossa iho muuttuu esineeksi.
Ympäristö kertoo ihmisestä. Tärkeää ei kuitenkaan ole se, mikä kertoo, vaan se, josta kerrotaan. Ympäristö kertoo ihmisestä, joka sijaitsee fyysisessä vartalossa, jonka raja on vartalon rajat. Se on se paketti, joka on ihminen itse, aina mukana, tilanteesta riippumatta ja kaikkialla. Se on se, jonka varaan aito itsetunto perustuu, ihminen itse. Se on se, jonka minä näen aitona ihmisenä ilman suojamuureja.
kesäpoika
9.9.2007 21:37
Suojamuurit voivat tietenkin olla myös sisäpuolta suojaavia, alastomuudessa puhun vain fyysisyydestä, siitä "paketista", joka on ihmisen äärirajat. Vaatteet eivät välttämättä ole suojamuuri, mutta silloin, kun joku kokee ne osaksi minuuttaan, ne mielestäni ovat sitä. Ne ovat suojamuuri silloin, kun ihminen kuvittelee niiden valmistajan tai merkin tekevän hänet vakastiotettavammaksi ihmisenä. Juuri ne ihmiset ajattelen alasti.
Alastomuuden ajattelulla en tarkoita heidän vartalonsa tutkimista yrityksenä hahmottaa sitä, mille he oikeasti, ihan konkreettisesti alasti näyttävät, en minä ole tirkistelijä, eikä tässä ole kyse yksityiselle alueelle tunkeutumisesta. Kaiki me kuitenkin ollaan vaatteidemme alla alasti, se on vain sellainen tieto, näkökulma, josta käsin tietynlainen omakuva näyttää vähän hassulle.
Enkä tarkoita sitäkään, että olisi jotain vikaa siinä, että pitää vaatteista, että ne ovat kiinnostuksenkohde tai itseilmaisun muoto. Niiden varaan ei kuitenkaan voi rakentaa, ne eivät ole sillä tavalla tärkeitä, ne on tarkoitettu menetettäviksi.
martin
9.9.2007 22:10
Kesäpoika!
Kirjoitin, että ne k o h t a a v a t juuri siksi, että EN näe niitä vastakohtaparina. Silloinhan asettaisin erottavan rajan juuri siihen, jossa nyt näen kohtaavan linjan.
Suurempi merkitys on minusta kuitenkin fyysisen määrittelyllä. Minä en näe fyysisen rajoja ruumiin rajojen mukaan. Minulle fyysinen on myös kaikkea muuta fysiikan alaiseksi luettavaa.
Tällä on vaikutusta siihen, mikä minulle on ympäristöä. Se on se vaikutuspiiri, joka ei ole meidän, mutta vaikuttaa meihin. Tässä suhteessa ei ole olennaista, mikä kertoo tai mistä kerrotaan, vaan itse kertomus. Se on kertomusta ihmisestä, se on kertomusta ihmisyyden voimasta ja heikkoudesta, se on kertomusta ihmisen kulkemisesta tiellään: se on ihminen, joka janoaa ja tarvitsee rakkautta kaikessa voimattomuudessaan; ihminen joka saa rakkautta juuri itsenään. Tuo kertomus on kertakaikkinen; jokainen "minä". Se on kohtaamista, itse asiassa täyttymistä.
kesäpoika
9.9.2007 22:14
Minusta ihmisen kertomus on ihmisen sisällä, se jää häneen. Ympäristön kertomus jää ympäristöön. Eihän ihmisen kannalta ole missään määrin merkittävää se, mitä milloinkin on tapahtunut, vaan se, miten se on häneen vaikuttanut, mitä hän on tilanteessa kokenut. Se on näkyvissä vain ihmisessä itsessään, ei missään, mitä on ympärillä.
martin
9.9.2007 22:21
Et sano kommentissasi mitään, mitä en omalta osaltani voisi myös kirjoittaa.
martin
9.9.2007 22:27
Itse näe minuuden kaikeksi siksi, miksi jokainen ihminen kokee ja kuvittelee itseään. Ihmisellä voi olla "vakavastiotettavan" ihmisen minuus. Ajattelemalla heitä alasti olet väkivaltainen.
Menettäminen on sitten täysin erillinen teema. Kaikesta voimme menettää jotain, jolloin olemme uudessa (toisenlaisessa) tilassa kuin aikaisemmin.
kesäpoika
9.9.2007 22:32
Ei voi olla väkivaltaa nähdä ihmisessä itsensä kaltaisuus.
Kyllä, joku voi olla luonutminuutensa statussymbolien varaan. Näkemällä hänet ihmisenä symbolien alla näen hänet toisin, kun tahtoisi minun näkevän. Näen hänen muurinsa läpi. Näen hänet ihmisenä, joka hän on.
Se synnyttää minussa rakautta sen ymmärtämättömyyden ja vastenmielisyydentunteen tilale, joka minussa muuten heräisi hänen arvojaan kohtaan.
martin
9.9.2007 22:38
Ei niin, Sinun ajatusmallisi mukaan.
En ole väittänytkään, että et voisi nähdä osia ihmisestä (siellä "alla"). Näet statussymbolien läpi, mutta näetkö kuitenkaan sen ihmisen kertoman l ä p i.
On hienoa, jos rakastat. Vaikka ehdollisesti.
kesäpoika
9.9.2007 22:53
En varmasti näe totuutta, koko totuutta, mitään siihen lisäämättä ja mitään pois jättämättä. Sitä eivät näe nekään, jotka katsovat sitä, mitä ihminen tahtoo vaatteillaan viestiä. Eihän vaate itsessään ihmisestä mitään kerro. Vasta se kertoo, miksi se on valittu. Jos se on statussymboliksi valittu, ei statussymboli kerro mitään. Se kertoo, että ihminen vaalii symboleja. Ei ole sen ehdollisempaa rakkautta nähdä asiaa tältä kannalta kuin siltäkään kannalta, että uskoisi vaatteella tietoisesti viestityn olevan totuus ihmisestä.
audinkopoika
9.9.2007 22:58
Moikkelis Kesäpoika :) Kiva kuulla taas susta...
Seurasin kiinnostuneena tätä keskustelua..
Itse alastomuuden näen ja tunnen sillai, et näkee ihmisen sisimpään. Sisimmän näkeminen ei vaadi koreita tai rumia vaatteita, vaan olla oma itsensä. Toisen "oman itsensä" löytäminen antaa minulle ainakin uusia ahaa elämämyksiä.
martin
9.9.2007 23:08
Status-vaate kertoo tosiaan siitä, että ihminen vaalii symboleja.
Ei todellakaan ole yhtään ehdollisempaa rakkautta, mutta vaatteella tietoisesti viestitetty ei ole totuus ihmisestä. Se on viestiä ja sen tulkintaa. Ihmisyys on siis viestintää, kertomaa; "ihmisenä-olo kertoo".
SaintJudy
13.9.2007 01:47
Mikään ei ole niin syvältäluotaavaa kuin pinnallisuus -jos sitä "oikein" ajattelee.
martin
13.9.2007 19:40
Totta, SaintJudy!