• kesäpoika

Privaattia

Jollei muuta, niin ainakin sain edellisen bloggaukseni alkupohdintaan vastauksen. Alastomuuden miettiminen ei ole tavallista, se on aivan tavatonta. :)

Mietin sitä silti.

Enkä mielestäni tee väkivaltaa. Olen itsekin vaatteideni alla ihan yhtä alaston kuin muutkin ovat, eikä se ole salaisuus.

Jos kaikki ihmiset kertoisivat kaiken, mitä mielissä liikkuu, se olisi tavatonta. :) Ei kukaan tahtoisi kulkea ajatuspaljastin mukanaan ja olla aivan täysin avoin. Ajatukset on omia ja yksityisiä, eikä pelkkää ajatusta kuuntelemalla voi ymmärtää, mitä joku todella tarkoittaa tai miten kokee. Jokaiseen ajatukseen liittyy jokin tunnelma, jota ei voi muille välittää.

Seksifantasiat on siitä hyvä esimerkki. Että iso osa (heteroista?) naisista fantasioi raiskatuksi tulemisesta, mutta ei kukaan silti tahdo oikeasti kokea sellaista väkivaltaa ja että isolla osalla ihmisiä fantasioissa tapahtuu sellaisia asioita ja on sellaisia ihmisiä, joita he eivät oikeasti tahdo toteuttaa tai joiden kanssa eivät tahdo olla. Itselle omat rajat on selviä, toisille eivät voi koskaan täysin olla.

Jos kaikki ajatukset olisivat näkyvissä, ihmiset vaikuttaisivat takuulla paljon ilkeämmiltä kuin nyt vaikuttavat. Mä ainakin ajattelen paljon negatiivisia asioita, vaikka osaankin miettiä huonot tunteet läpi ja suodattaa niitä edes jotenkin ennen kuin työnnän ne muiden ihmisten kannettavaksi.

Hyviä asioita tahtoisin osata näyttää niin primitiivisesti kuin mahdollista. Ei minua alenna katsoa jotain ylöspäin, ei tee epätoivoiseksi näyttää ilahtuminen toisen kohtaamisesta tai anna muille liikaa aseita minua vastaan, jos osoitan, mikä on minulle tärkeää.

Liian turvattuna jää itse omien lukkojensa taakse.

5 kommenttia

martin

10.9.2007 20:18

Vaatteitta tai vaatteet päällä ihminen on alaston.

"Ei minua alenna katsoa jotain ylöspäin, ei tee epätoivoiseksi näyttää ilahtuminen toisen kohtaamisesta tai anna muille liikaa aseita minua vastaan, jos osoitan, mikä on minulle tärkeää."
Tee niin!

Mikä siunaus onkaan ihmiselle se aarre, joka hänellä jo on Kristuksessa!

martin

10.9.2007 20:35

Kyllä se on mahdollista - ja onkin niin - että olet kaunis ...pohdintojesi tunkeutuessa syvälle kaikkeen ihmisen vajavuuteen; ihan Sinuna. Vastustamatonta on laillasi kohdata toinen ilolla ja toimia toista näkemällä. Se on hyvää.
Mikä riemu siitä onkaan siellä, missä on täydellistä!

kesäpoika

10.9.2007 20:35

Ja mikä aarre minulla onkaan ihmisissä, jotka jaksavat kiinnostua ajatuksistani, vaikka eivät koe niitä omikseen..

cloudberry

11.9.2007 16:48

Mua ainakin kiinnostaa lukea sun ajatuksias(=

"Liian turvattuna jää itse omien lukkojensa taakse." Hyvä pointti. Pitäis uskaltaa elää ja kohdata, mut antaa myös muille mahdollisuus kohda ittensä... Se on välillä aika vaikeeta, ainakin jo tutulle paljastaa jotain uutta, ehkä ristiriitasta...

Haluaisin kanssa ajatella, ettei kukaan käytä mua vastaan mitään kertomaani ja näyttämääni. Oon kai naiivi, mut todella yritän elää sen viisauden mukaan, et kohtele toisia niinkuin haluat itseäsi kohdeltavan. Haluaisin vaan olettaa muidenkin toimivan niin... En silti osa olla kyyninen ja varoa paljoa. Ehkä, jos huonosti käy, opin sen kantapään kautta... toivottavasti en. Ja toivottavasti et säkään joudu sellaseen tilanteeseen, Kesäpoika. Ihailtavaa, että uskallat elää noin kuin elät. Ehkä sun elämä on karaissut sut ja saanu sut olemaan välittämättä turhan paljon muiden suhtautumisesta ittees. Tehny sut noin rohkeaks.

Ja muuten, vaikken ihan pysyny kärryillä edellisen bloggaukses keskustelussa, voin sanoa nauttivani alastomuudesta, etenkin kesäsen saunan miljöössä, sillain luonnollisesti. Uimapuvut on ahdistavia, mutta ihmiset on mukavampi nähdä alasti sellasina kuin ne on. Se tuo enemmän samalle viivalle, opettaa suvaitsevaisuutta ja saa huomaamaan, ettei ne muutkaan niin täydellisiä välttämättä ole. Eikä tota pidä todella sekottaa seksuaalisuuteen, koska ei seksuaalisuus tunnu liittyvän siihen kokemukseen mitenkään. Se on vaan rentouttavaa...(=

audinkopoika

12.9.2007 11:26

Turvattuna lukkojen takana, epäilen asiaa...
Ihminen joka pystyy ilmaisemaan tunteita, asettaa samalla oman minänsä muiden arvioitavaksi. Samalla myös joko luottamuksella toiselle tai yleisellä tasolla muuten vaan. On si eri asia, jos luottamuksellisesti kerrottu asia ei toisen mielestä olekaan sitä, vaan "pettää" luottamuksen. Kaikessa on hyvät ja huonot puolet...