Kadonnut kulttuuri

Mä aloitin blogin kirjoittamisen kahdesta syystä. Ensiksi kirjoittamisen takia, musta alkoi tuntua hienolta ajatus, että olisi oma nettilokero, jonne voi laittaa mitä haluaa juuri silloin kun haluaa, sitä mukaa kun asioita miettii, ja että joku toinen ihminen vielä voisi olla niistä kiinnostunut. :)

Toinen syy oli Ranneliikkeen blogiyhteisön yhteisöllisyys. Aloin lukea toisten blogeja muistaakseni kuukautta ennen kun itse aloitin. Ja silloin luinkin paljon. Ihastuin kerralla. Siihen että oli joukko ihmisiä, ennestään tuntemattomia, joille kasvoi kokonainen persoonallisuus ja elämä mun mielessäni. Ja mä tykkäsin siitä, miten kaikki tuntuivat seuraavan kaikkien kirjoitusta ja tykkäävän toisistaan.

Jotkut ovat lahjakkaampia kirjoittajia kuin toiset, muttei mitään kahden kerroksen väkeä ollut huomattavissa. Missäs muualla taitojaan olisikaan niin hyvä harjoitella kuin blogissa, varsinkaan kun ympäristö on kannustava ja suostuu ymmärtämään tarkoituksen epäselvienkin selitysten, kirjoitusvirheiden takana.

Se oli varmaan yksi syy, miksi otin toisen bloggaajan rumat sanat silloin jokin aika sitten niin raskaasti. Se oli maan pinnalle pudotus kuvitelmasta, että yhteisö olisi olemassa yhä, että kaikki haluaisivat kuulua siihen. Että kannustus olisi yhä tärkeää. Enkä mä itsekään ole tehnyt parastani yhteisön pysymisen eteen. En oo edes tervehtinyt kaikkia uusia bloggaajia. En oo enää lukenut kaikkia blogeja.

Niitä on niin paljon.

Joko meitä on niin paljon, että yhteisöksi ajattelu on idealismia ja johtaa korkeintaan sisäpiireihin?