Ollin Oppivuodet

Mielenosoitusta sananvapauden puolesta

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

Koko 1970-luvun Seta joutui osoittamaan mieltä sensuurilakia vastaan, johon vedoten Yleisradiossa oli saatu tehokkaasti tukittua myönteisten ohjelmien lähettäminen homoudesta ja lesboudesta. Kuvassa yksi monista mielenosoituksista sananvapauden puolesta eduskuntatalon portailla. Plakaatissa lukee "on ilo olla lesbo", mutta yhdellä lesbolla on muovipussi päässä symboloimassa sitä, että Suomessa ei vielä voi olla avoimesti lesbo kaikkialla. Äärimmäisenä oikealla yksi lesboaktivisteista, joka on alusta saakka esiintynyt nimellään ja kasvoillaan, Gun Strandberg.

--
Kuva: Olli Stålström


Seppo Kivistö - perustajajäsen ja kirkon uudistaja

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

Kivistö oli Vanhankirkon seurakunnan nuoriso-ohjaaja, joka erotettiin työstään kun hänen salaamansa homous tuli kirkkoherran tietoon. Kivistö ei suostunut painostukseen, vaan nosti asiasta julkisen protestin. Tämä toi Setan voimakkaalla tavalla julkisuuteen kesällä 1974. Seppo Kivistö kuului Stefanus-lähetykseen, joka mm. salakuljetti Raamattuja Neuvostoliittoon.

Vertailimme Sepon kanssa kokemuksia, koska minä olin 1974 salakuljettanut Yhdysvaltain psykiatriyhdistyksen APA:n tiedotteita homouden sairausleiman poistamisesta Neuvostoliittoon ja Viroon. Urani huippu oli keväällä 1990, jolloin viranomaiset sallivat ensimmäistä kertaa sosiologisen konferenssin järjestämisen Moskovassa. Vein mukanani useita laatikollisia tieteellistä aineistoa konferenssiin, jossa käsiteltiin mm. homouden rikosleiman poistamista. Näitä ei tarvinnut enää salakuljettaa, koska kutsu tuli minulle Neuvostoliiton tiedeakatemian kautta. Silti tullimiehiä varten oli tarpeen tehdä venäjänkielinen todistus, että homoutta englanniksi käsittelevät tekstit evät ole pornoa, vaan tieteellisiä tekstejä.

Ks. Stefanus-lähetys: http://www.stefanus.fi/marttyyrienaani.html

--
Kuva: Olli Stålström


Ministeri Taxellilta vaatimassa sananvapautta

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

Yksi vaikeimmista tehtävistämme oli sensuurilain kumoamisen vaatiminen ministeri Christoffer Taxellilta 1970-luvun lopulla. Jostakin syystä Suomen oikeusministeriksi aikoinaan nimitettiin suurpääomaa edustava kyyninen liikemies. Kun kävimme vaatimassa sensuurilain kumoamista ministeri Taxellilta, hän totesi homouden olevan niin vastenmielistä, ettei ainakaan hänen hallituksensa ota riskiä menettää äänestäjien kannatusta tekemällä niin vastenmielisiä päätöksiä. Tapaamisessa vallitsi hyytävä vihamielisyys ja ministeri Taxell vaati, että tapaamisesta ei saa puhua julkisuudessa.

Kuvakollaasi: Olli Stålström ministeri Christoffer Taxellin luona vaatimassa sananvapautta.


Eva Isaksson

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

Isaksson oli yksi varhaisvaiheen aktivisteista, joka tuotti aktiivisesti kirjallisuutta mm. lesbojen tasavertaisuudesta ja rauhanaatteesta. Minä toimin usein Evan sihteerinä ja hänen kuulevina korvinaan.

Sittemmin Eva toimi Seta-lehden päätoimittajana ja perusti myöhemmin Sappfo-verkoston. Evasta tuli oman kuvauksensa mukaan tähtitieteen kirjastonhoitaja, internet-aktivisti, postituslistojen pyörittäjä, sivutoiminen ylläpitäjä, tasa-arvoihminen, tietokirjailija, ikuinen teoreettisen fysiikan jatko-opiskelija.

Tässä tiedot Evan monipuolisesta toiminnasta:

http://www.evaisa.net/?page_id=24

Evan oma kertomus Setan hallitusajastaan Tarja Halosen kanssa:

http://www.helsinki.fi/~eisaksso/tarja.html

--
Kuva: Olli Stålström


Opintopiirit

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

Meillä oli useita eri opintopiirejä alkuvuosien Setassa. Ensimmäinen oli aivan homouden ja lesbouden peruskurssi australialaisen sosiologin Dennis Altmanin kirjasta Homosexual Oppression and Liberation. Ritva Kurki alkoi vetää kristillistä piiriä, josta sittemmin kehittyi Malkus. Kouluopetuksesta kiinnostuneet perustivat opintopiirin, jossa pohdittiin koulukirjojen ongelmia suhteessa homouteen. Siitä kehittyi myöhemmin OHO (Opiskelijahomot), jota pitkään veti Eino Huotari. OHO:sta kehittyi sittemmin Opiskelijavinokkaat (OVI).

Lesboilla oli feministinen opintopiiri, joka kuitenkin toimi pääasiassa Unionin yhteydessä. Tämä opintopiiri sai vaikutteita Simon de Beauvoirin filosofiasta sekä feministisistä liikkeistä, esim. Rödkäringar.

Olihan meillä myös marxilainen opintopiiri, jota veti SKP:n jäsen Markku Muraja. Siinä käsiteltiin seksuaalista tasavertaisuutta marxilais-leniniläisen filosofian käsikirjan pohjalta. Siitä kehittyi lyhytaikainen liike Vasenhomo.

Kuvassa Setan opintopiiriä Merimiehenkadun kerhohuoneistossa vuonna 1976. Kuten näkyy, tässä vaiheessa naiset ovat jo mukana täysillä toiminnan pyörittämisessä - myös johtotehtävissä ja linjanvetäjinä. Tässä kuvassa keskellä oleva Hilkka Rauta, kollegani silloisesta leipätyöstäni, toimi hallituksen sihteerinä vuonna 1976 ja toi Suomeen ranskalais-ruotsalaista feminismiä (Simone de Beauvoir ja Rödkäringar).

Vaikka Setan perustamiskokouksessa 29.5.1974 oli läsnä vain miehiä, naisia oli runsaasti mukana liikkeen taustavoimina, ystävinä, kannustajina ja neuvonantajina. Oman näkemykseni mukaan kyseessä ei ollut varsinaisesti naisten syrjintä tai ulossulkeminen. Vuonna 1974 oli vain monin kerroin helpompaa saada mukaan viralliseen järjestötoimintaan tottuneita miehiä. Monet naiset vierastivat virallista päätöksentekokoneistoa asiakirjanippuineen - mutta niin vierasivat monet miesaktivistitkin.

Valkoista seinää vasten istuvat Kaija Kangasniemi (silmälasit), sittemmin Weilin + Göösin kustannustoimittaja sekä Pirjo-Liisa Karhumaa, free-lancetoimittaja.

Kuten näkyy, tähän aikaan sai vielä tupakoida jopa kaupungin kerhokeskuksen tiloissa sisällä.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana voisi kertoa yhdestä taustaryhmästä, jonka tänä päivänä jo uskaltaa julkistaa. Setan alkuvuosina sen varapuheenjohtaja ja sihteeri työskentelivät leipätyönään Nokia Elektroniikan aluevientipäällikkönä (Olli Stålström) ja osastosihteerinä (Hilkka Rauta, joka näkyy kuvassa juuri eriväristen seinien leikkauspisteessä).

Tämä tuo vaihtelua uskonnollisen äärioikeiston salajuoniteorioihin, jonka mukaan Setan taustalla oli Saatana ja taistolaiset. Näihin on vielä lisättävä Nokia Elektroniikka :)

Ilse Manner ja Anssi Pirttijärvi ovat tehneet opinnäytetyöt naisten ja miesten suhteista Setan alkuvaiheessa. Ne julkaistaan FinnQueerissa vuoden 2011 aikana.

--
Kuva: Olli Stålström


Perustajajäsenet opintopiirissä

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

Yksi keskeisiä Setan toimintamuotoja olivat opintopiirit, joita pidettiin Helsingin kaupungin kerhokeskuksessa Merimiehenkadulla Punavuoressa. Kuvassa opintopiirin keskustelijoita vuodelta 1976. Selin istuu Seppo Kivistö, oikealta vasemmalle Martin Schreck, Kimmo Kahra sekä nuori nainen, joka ei halua nimeään julkisuuteen nykyisen asemansa johdosta.

Setan aatteellinen toiminta alkoi opintopiirillä, jossa kävimme läpi australialaisen sosiologin Dennis Altmanin teoksen Homosexual - Oppression and Liberation.

Kimmo Kahra oli Setan perustajajäseniä ja 17-vuotias lukiolainen kun Seta alkoi. Kimmo Kahra pääsi sittemmin Teatterikorkeakouluun ja valmistui ohjaajaksi. Kesällä 2009 Kimmo sai ohjaustyön Seinäjoen kaupunginteatterista, jossa hän tekee yhteistyötä Vesa Tapio Valon kanssa.

--
Kuva: Olli Stålström


Ylioppilasaukiolla protestoimassa aids-sensaatiokirjoittelua vastaan 1983

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

Setan aktivistit jokakeväisessä mielenosoituksessa, tällä kertaa aids-kesänä 1983 Ylioppilasaukiolla. Takarivissä vasemmalta: Olli Stålström (kihara tukka, farkkutakki), Seta-lehden toimitussihteeri Arto Hyvönen (valkoinen paita), Seta-lehden päätoimittaja Max Rand, Kersti Juva ja Krister Karttunen. Keskellä mustissa aurinkolaseissa Panu Saaristo.

Kuva: Veli Hyvärinen


Seta-lehden ensimmäisiä toimittajia

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

Seta-lehden pitkäaikainen päätoimittaja Reijo Härkönen (vas.) ja yksi Setan ja Seta-lehden perustajista, Vesa Tapio Valo (oik.). Reijo Härkönen oli ammattitoimittaja ja Vesa Tapio opiskeli kirjallisuutta yliopistolla ja pääsi myöhemmin Teatterikorkeakouluun.

Vesa Tapio Valo aloittaa uuden työnsä Seinäjoen kaupunginteatterin johtajana elokuussa 2009: http://www.seinajoenkaupunginteatteri.fi/tiedote07.html

Minäkin kirjoittelin ensimmäisen vuosien Seta-tiedotteeseen yhteiskuntakriittisiä artikkeleita, lähinnä sairausleiman ja sensuurilain poistamisvaaltimuksia.

--
Kuva: Olli Stålström


Ulkopuolisia lainapuheenjohtajia

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkilökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

Setan historian ensimmäiset vuodet olivat vaikeita, koska ulkoa tuleva painostus oli kovaa ja aktivistien väliset ideologiset erot aiheuttivat sisäistä kitkaa. Siksi 1970-luvun lopulla valittiin kolme ulkopuolista, ammatti-ihmistä johtamaan Setaa: Yleisradion tutkija Bo Ahlfors, juristi Leo Hertzberg sekä juristi Tarja Halonen.

Bo Ahlfors oli esimerkki siitä, miten Setan alkuvaiheessa pyrittiin saamaan mukaan myös muilla tavoin marginalisoituja ihmisiä. Bo oli biseksuaali, jolla oli suuria motorisia vaikeuksia tuottava cp-vamma. Hänen kirjallista toimintaansa arvostettiin laajasti.

Kuvassa Setan muodollinen puheenjohtaja Leo Hertzberg (vasemmalla) ja Setan aktivisti ja tosiasiallinen puheenjohtaja Ulf Månsson. Myös hänestä tuli ihmisoikeusjuristi.

Setan historiaa kirjoittava Anssi Pirttijärvi on julkaissut artikkelin Setan sisäisistä kiistoista toiminnan alkuvuosina:

http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=313_6_1

--
Kuva: Olli Stålström


Raimo Nordfors ja Olli Sahama

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

Raimo Nordfors (vas) oli yksi Setan perusaktivisteista 1970-luvun loppupuolella. Kuvassa oikealla Raimon elämänkumppani Olli Sahama. Raimo Nordfors oli ammatiltaan Etolan myyjä, joka joutui työsyrjinnän kohteeksi ollessaan avoimesti homo aids-kriisin tullessa Suomeen. Työnantaja kielsi häntä käyttämästä samaa vessaa kuin muut työtekijät. Olli Sahama on huolinta-alalla

Raimosta tuli Setan puheenjohtaja heti Tarja Halosen jälkeen vuonna 1980 Jorma Hentilän pitkään puheenjohtajuuteen saakka, joka alkoi vuonna 1983.

Raimo (nykyisin Luca) Nordfors lähetti henkilökohtaiset terveiset Setan 35-vuotisjuhlaan 27.11.2009
--
Kuva: Olli Stålström