• Roope2

Pieniä asioita

Kuuntelin levyltä Evitaa, Madonnan versiona. Hienoa musiikkia! "...she had her moments, she had her style..."

Saan uuden pomon. Hallituksemme luottamustoiminen puheenjohtaja ilmoitti luopuvansa tehtävästään. Toisaalta hyvä, sillä en ole juurikaan saanut tukea työssäni. Toisaalta huono, olen tottunut tähän systeemiin.

Olin viikonlopun Turun Sanomissa kuvan kanssa ja olen saanut jutusta hyvää palautetta.

Sinkuelämässä Charlotte on suosikkini. Facebookin testissä olen kuin Charlotte eli se on totta.

Viime kesänä tapasin yhden herran, jonka kanssa teimme sanoin ja ajatuksin aviorikoksen, teoin emme sitä kyenneet tekemään ennen kuin sammuimme. Tänään olen jutellut hänen kanssaan tovin Qruiserissa. Kevättä rinnassa.

Sosiaalinen elämäni on vilkasta: Ranneliike, Facebook ja Qruiser.

2 kommenttia

Torontosta

1.4.2009 04:00

Minulla on amzing video Eva Peron's biography: kiinnostavinta on kun han kuoli ja oli empalmded italiassa ja haudattu sinne. vuosien kulutus hanet "arkkunsa" otettin ylos ja vietiin takaisin Argentina. Avattiin ja han oli kuin nukkumassa, ruumis oli sailynyt hyvin, kaikki nama vuodet. Han oli kaunis kuin elaessaan.

Torontosta

1.4.2009 04:03

Paljon kirjoitus virheita edellisessa: amasing .enbalmed,